maanantai 24. helmikuuta 2020

Lumberjacks Down Home Kivessä 6.2.2020


Musiikki ei ole allekirjoittaneelle maailman tärkein juttu. On se kuitenkin sen verran tärkeää, että huonoja musiikillisia kokemuksia haluaa tietoisesti välttää ja esimerkiksi radion kuuntelu, eräitä pisteohjelmia lukuun ottamatta, kannattaa jättää suosiolla väliin. Mitä sitten tulee siihen antoisampaan musiikkiin, uuden sellaisen löytämiseen kannattaa joskus uhrata hieman, tai hieman enemmänkin, aikaa ja vaivaa. Onneksi on olemassa myös helpompia tapoja ja yksi helpoimmista on osallistua Jukka Mäkisen ja Blueslovers-yhdistyksen järjestämiin Down Home Kivi -iltoihin. Kymmenien ja taas kymmenien kokemieni keikkailtojen jälkeen olen pettynyt klubin ohjelmaan tasan puolitoista kertaa. Tuo puolikas tuli siitä, että illan pääartisti oli hyvä, mutta säestäjät olivat aivan väärässä paikassa.

Toisen kerran Kiven lavalle noussut Lumberjacks, Chef basso ja laulu, Urmas "Big Hand" Niemi kitara ja laulu, Jarkko "Kanttori" Salo koskettimet, haitari ja laulu ja Janne Käpylä rummut ja laulu, kuuluu itsestään selvästi niihin tapauksiin, joiden kohdalla ei ole epäilyksen häivääkään yhtyeen musiikin hyvyydestä ja antoisuudesta.

Lähes suoraan kansainvälisestä bluestapahtumasta Memphisistä Tampereelle saapunut kvartetti on erikoislaatuinen porukka missä tahansa maantieteellisessä mittakaavassa. Monet muuten erinomaisetkin juurimusiikkiyhtyeet, niin suomalaiset kuin ulkomaisetkin, ovat vaikeuksissa, kun puhutaan laulamisesta, mutta ei tämä nelikko, ei todellakaan. Kaikki neljä yhtyeen jäsentä laulavat ja sanalla sanoen komeasti. Kiven tämänkertainen keikka osoitti, että homma toimii entistäkin paremmin ja niin soolovokalisoinnit kuin stemmatkin sujuivat näiltä tukkijätkiltä selkäpiitä hivelevän nautittavasti.
Neljän vokalistin laulu toi iltaan runsaasti vaihtelua ja värikkyyttä ja samaa voi sanoa Lumberjacksien musiikista. Illan aikana reippailtiin läpi suurinpiirtein koko juurimusiikin kirjo. Bändi helli Kiven täyttänyttä yleisöä niin riipaisevalla bluesilla, railakkaalla rokkenrollilla, rennoilla New Orleansin rytmeillä, syvälle käyvällä soulilla kuin voimaperäisellä rytmibluussillakin ja mitä vielä, no reipasta cajunia ainakin. Välillä sitä huomasi miettivänsä, että onko tällainen tyylistä toiseen kiitäminen hieman liikaakin. Mutta ei, ei se ollut. Päinvastoin, ihan hemmetin hienoa.

Kuten laulukin, myös soittaminen sujuu ja sujui näiltä neljältä veljekseltä ensiluokkaisesti. Chefin ja Jannen pohjatyö oli vankkaa eikä grooven puutosta todellakaan ollut havaittavissa. Urmas ja Jarkko puolestaan irroittelivat kuudesta kielestään ja lukuisammista mustista ja valkoisistaan sellaisia kuvioita, että siinä musiikin rakastajan sydän lauloi korkeata veisua ja hallelujaa yhtä aikaa kovaa ja korkealta. Lumberjacks on mannaa taivaasta juurevan musiikin ystävälle. Kirsikaksi kakun päälle asetettiin yhtyeen jäsenten rennon viihdyttävä ja vahvasti huumoripitoinen juttelu kappaleiden välillä ja välittömän lunnollinen yhteys yleisön edustajien kanssa. Upea ilta, sata ja yksi jänistä!

Kiitoksia oikein tottajumalauta paljon Chef, Urmas, Jarkko ja Janne! Kiitoksen ansaitsevat myös Simo Savisaari parhaan A-luokan miksauksesta, Jukka Mäkinen ja Blueslovers ry. järjestämisestä ja tietenkin Heidi ja muu Kiven mahtava porukka huollosta ja huolenpidosta.




Videot:





Blogissa vain osa illan kuvista, kaikki kuvat TÄÄLLÄ.














Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti