Down Home Kivi palasi juurilleen
kevätkauden ensimmäisen konsertin ska- ja reggaerytmien maailmasta
viime torstaina, kun lavalle kipusi Henry Ojutkangas Trio, Henry
Ojutkangas kitarat ja laulu, Mikko Löytty basso ja laulu ja Juppo
Paavola rummut. Suomibluesin veteraanin johdolla kolmikko sukelsi
syvälle siniseen kattilaan ja blueskeitosta maustettiin parilla
lusikallisella rokkenrollilla ja hyppysellisellä kantrimaalaisuutta.
Illan ohjelmisto koostui niin
klassikoista tyyliin Hoochie Coochie Man, Sick and Tired ja Mystery
Train kuin originaaleistakin sävellyksistä. Myös Henryn, (ja
ainakin yksi Mikon, ellen pahasti erehdy), sävelkynän tuotteet
kulkivat varsin traditionaalisia polkuja, eikä pyörää lähdetty
keksimään uudestaan. Kappalevalintoja oli selkeästi painotettu
rytmirikkaiden, tahtoo sanoa tanssittavien, kappaleiden suuntaan,
mutta tyylilleen uskollisesti Kiven yleisö tyytyi nauttimaan
musiikista enimmäkseen paikallaan istuen ja hillityin
ruumiinliikkein osoittamaan rytmirakkautensa. Eikä siinä mitään,
jokainen on oikeutettu nauttimaan musiikista haluamallaan tavalla ja
jos ei tanssita niin ei tanssita ja pulinat pois.
Henry on oivallinen kitaristi ja
kohtuullisen laatuunkäypä myös laulajana. Itse olisin toivonut,
että Mikon laulua olisi sisältynyt iltaan hieman enemmän kuin se
yksi hänen tulkitsemansa kappale. Mikko ja Juppo hoitivat omat
tonttinsa varmuudella ja tyylillä ja saivatpa molemmat omat
soolonsakin, jotka osoittivat miesten kuuluvan soittimiensa taitajina
parhaaseen a-ryhmään.
Yksi asia, johon tulee nykyään
kiinnitettyä huomiota on kappaleiden välit ja miten bändi ja sen
puhemies luotsaa yleisön edellisestä seuraavaan lauluun.
Suurimmalla osalla ulkomaisista esiintyjistä esimerkiksi Kivessä on
tämä homma varsin hyvin hallussa ja lavajutut sujuvat notkeasti ja
pakottoman tuntuisesti. Tämä on tietysti ulkomusiikillinen juttu,
mutta keikka on audiovisuaalinen kokemus ja sen onnistumiseen
vaikuttaa musiikin, joka tietysti on se tärkein, lisäksi myös muu
lavaesiintyminen ja esimerkiksi muusikoiden pukeutuminen. Henryn,
kuten useimpien muidenkin suomalaisten muusikoiden kannattaisi
miettiä, ja ehkä jopa harjoitella, myös hieman spiikkausta, sillä
esimerkiksi taannoisella Blind Boy Paxtonin keikalla se oli juuri se
kirsikka kakun päällä, kuten kaikki paikalla olleet epäilemättä
muistavat, loppuikänsä.
Henry Ojutkangas Trio soitti
kiitettävän suurelle yleisölle mukavat kaksi settiä tiukasti
asiassa pysyvää bluesia ja lunasti näin paikkansa Down Home Kiven
alati kasvavassa Hall of Famessa.
Kiitos Henry, Mikko ja Juppo. Kiitokset
myös Jukalle ja Bluesloverseille järjestämisestä, Savisaaren
Simolle äänestä ja Heidille, Laurille ja muille Kiven työläisille
huollosta.
Blogissa on vain osa illan valokuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ!
Videot:
Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio.
Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki
Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a)
gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti