Kosketinsoittimet eivät koko Down Home
Kiven historiassa ole olleet mitenkään huomattavassa roolissa. Toki
sekä urkujen että varsinkin pianon juurimehusta on vuosien varrella
saatu nauttia aina silloin tällöin, mutta kyllähän kitara ja
kitaristit ovat Kivessä, kuten juurimusiikissa yleensäkin, olleet
kaikkein eniten esillä. Kuluva kevätkausi on kuitenkin huomattava
tilastopoikkeama tässä asiassa. Tämän jutun aiheena oleva ilta
mukaan luettuna Down Home Kiven viidestä tähän mennessä koetusta
kevään 2018 konsertista on neljässä päästy kuuntelemaan myös
kosketinsoittimia ja kahdessa sen tässä musiikkigenressä
yleisimmän pianon sijasta peräti Hammond-urkuja, mikä on aina
hieno juttu.
Mäkisen Jukka kertoi illan bändin
olleen Down Home Kiven historian pitkäaikaisin projekti ja keikkaa
hierotun peräti kahden vuoden ajan. Loppujen lopuksi, suurelle
osalle Kiven yleisöstä, itseni mukaan lukien, ennestään
tuntematon, Frim-Fram, (tai Frim-Fram Quartet), saatiin kuitenkin
Kiven lavalle ja hyvä niin. Bändin keskushahmot, ja yhtä
lainabiisiä lukuun ottamatta kaikista keikan kappaleista vastanneet,
ovat saksofonisti ja laulaja Sirpa Suomalainen ja kitaristi Juki
Välipakka, joka vastasi myös valtaosasta illan vokalisoinneista.
Kvartetin muut jäsenet olivat rumpali Mikael Seire ja urkuja
soittanut Harri Taittonen.
Kuuntelin Frim-Framia ennakolta
internetin ihmeellisessä maailmassa ja totesin sen erinomaisen
taitavaksi, mutta ehkä hieman yksipuoliseksi tuollaisen
puolivauhtisen jazz-soul-bluesin esittäjäksi.
Tuomiota ei kuitenkaan pidä koskaan
julistaa vajavaisten todisteiden nojalla ja elävänä bändi
osoittautuikin tallenteista saamaani kuvaa huomattavasti
monipuolisemmaksi. Toivottavasti Kivessä kuultu värikkyys ja
vaihtelevuus välittyy myös yhtyeen seuraavalle levylle.
Kuten jo tuossa aiemmin tuli selväksi,
olen Hammond-urkujen suuri fani ja olisin mielelläni kuunnellut
illan aikana hieman enemmänkin Taittosen hurjan hienoa svengailua
koskettimiensa takana. Tosin en kyllä osaa sanoa, että mitä olisi
sitten pitänyt jättää pois, (aina olisi tietenkin voinut pidentää
keikkaa vaikkapa vain yhdellä tunnilla), sillä sekä Suomalaisen
herkullinen tuuttaus että Välipakan värikäs ja tyylikäs
kitarointi olivat täyttä asiaa ja nautintoa. Myös molempien
laulusuoritukset toimivat erinomaisesti ja ihailtavan pakottomasti ja
varmasti myös fraseerauksissa. Mitä taas tulee Seiren soittoon,
niin on aina suuri ilo kuunnella rumpalia, joka soittaa paukuttamisen
sijasta ja tajuaa myös dynamiikan merkityksen.
Mitä sitten kuultiin? Lähes kaksi
tuntia erinomaista juurimusiikkigumboa, jonka aineksina käytettiin
runsaasti perinteistä bluesia ja sopivina annoksina niin svengaavaa
jazzia ja soulia, ja jopa hieman funkiakin, kuin silkkaa rolliakin.
Välillä mentiin kiihkeälläkin tempolla josta sujuvasti
hiljennyttiin tiheään tunnelmointiin ennen kuin siirryttiin
viettelevään funkkaukseen tai ilmavasti liitävään rollaukseen.
Ilta oli täynnä nautittavaa ja monimuotoista rootsmusiikkia ja
varmasti kaiken Jukan siihen uhraaman työn arvoinen.
Iso käsi Sirpa, Juki, Harri ja Mikael
ja tervetuloa toisenkin kerran Kiveen, oli kivaa! Kiitos myös
Jukalle (erityisesti :)) ja Bluesloverseille järjestämisestä,
Savisaaren Simolle huippuäänestä, taas kerran, ja koko Kiven
mahtavalle porukalle huollosta ja huolenpidosta.
Videot:
Blogin yhteydessä vain osa illan
kuvista. Kaikki ja suuremmassa koossa TÄÄLLÄ.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti