Robbie Hill Band Down Home Kivessä 7.2.2019

Suomessa on keskusteltu ja riidelty maahanmuutosta kuluvalla vuosisadalla enemmän kuin tarpeeksi. Jotkut piirit tuntuvat suorastaan pelkäävän ei-suomalaisia kulttuurivaikutteita ja haluaisivat käpertyä peräkammariin peiton alle silmät ja korvat ummistaen. Hölmöläisten puuhaa, tietenkin. Musiikki ei ole koskaan tunnustanut valtiollisia rajoja ja hyvä niin. Myös maahanmuutto on musiikin parissa yleistä ja normaalia ja tuttua toimintaa jo vuosisatojen takaa.

Blues ei ole suomalaista musiikkia. Robbie Hill ei ole suomalainen. Tampereen perusti Ruotsin kuningas. Kun näistä kolmesta tekijästä rakennetaan yhtälö, lopputulokseksi saadaan Down Home Kiven kevätlukukauden toinen istunto. Vuonna 2012 Suomen kamaralle reppu selässä ja kitara kainalossa astunut skotlantilainen Hill on muutamassa vuodessa vakuuttanut täkäläiset bluespiirit ja kotiutunut itsekin ilmeisen hyvin ja näin todistanut omalta osaltaan, että maahanmuutto on hyvä juttu ja hyödyttää molempia osapuolia, MOT.

Kitarasta ja vokaaleista huolen pitäneen Hillin kanssa Kulttuuriravintola Kiven lavan ottivat haltuunsa viime torstaina basisti Matti Vallius ja rumpali Tatu Pärssinen. Vallius on allekirjoittaneelle tuttu useistakin yhteyksistä, muun muassa Erja Lyytisen yhtyeestä ja mainiosta Mustat Silmät -orkesterista. Pärssinen puolestaan oli aivan uusi tuttavuus.

Huolimatta keikkaa vaivanneista useista teknisistä vaikeuksista - katkennut kitarankieli, levottomat jalat -syndroomasta kärsineet rummut ja oikutteleva bassovahvistin - Robbie Hill Bandin keikka oli erinomainen osoitus nykybluesin elinvoimaisuudesta ja monipuolisuudesta. Trion kaksi settiä sisälsivät niin klassista hidasta ja keskitempoista bluesia kuin vauhdikasta rollaustakin ja varsinkin Robbien omat kappaleet laajensivat näköaloja myös esimerkiksi kosmisen soulin ja jazzinkin suuntaan. Yhtyeen ennakkoluulottomuudesta parhaana esimerkkinä toimi hieno ja hauska versio Joseph Kosman laajasti varioidusta klassikosta Les Feuilles Mortes eli Autumn Leaves eli Kuolleet lehdet.

Robbie Hill Band on nimensä mukaisesti ennen muuta Hillin yhtye, mutta vaikka mies onkin armoitettu kitaristi ja varsin pätevä laulajanakin, ei rytmiryhmän vaikutusta lopputulokseen voi suinkaan liikaa korostaa. Valliuksen hienovaraisen vähäeleinen basson soitto on tulvillaan svengiä ja valovuosien päässä perusjumputuksesta. Miehen upea soolo toisen setin alkupuolella soitetussa Superstition-kappaleessa oli mannaa taivaasta. Myös Pärssisen työskentely rumpujen takana jätti erittäin positiivisen muistijäljen. Paukutus loisti poissaolollaan ja rytmi rullasi, eli ja hengitti.

Mitä sitten tulee Hilliin itseensä, niin hänen kohdallaan tuli ihan itsestään mieleen erään paikallisen pikkuyhtyeen vuosikymmeniä sitten runoilema "nyt tiedän miten kitara laitetaan soimaan". Suomessa on monta mainiota kitaristia bluesinkin saralla ja Robbie Hill kuuluu ehdottomasti tähän porukkaan. Hänen erittäin moni-ilmeinen instrumenttinsa käyttö oli puhdasta nautintoa ja hurmasi vastustamattomasti pirkanmaalaiset bluesin rakastajat. Kun tähän lisää vielä miehen oivallisen vokalisoinnin ja joviaalin olemuksen, ei enempää voisi toivoa.

Robbie Hill Band + Down Home Kivi = Sata jänistä.

Kiitos ja kumarrus Robbie, Masa ja Tatu. Iso käsi myös Simo Savisaarelle ykkösluokan miksauksesta, Jukka Mäkiselle ja Blueslovers ry:lle järjestämisestä ja Heidille ja Lasselle ja koko Kiven mahtavalle porukalle huollosta ja huolenpidosta.

Ensi torstaina (21.2.) rappaukset rapisevat ja musiikki raikaa taas Down Home Kiven illanistujaisissa, kun Kiven lavalle kapuaa kvartetti nimeltä Big Feet & LaLa Marjo Leinosen ja Jukka Orman johdolla. Luvassa on jotain aivan muuta ja tupa satavarmasti täysi, joten ennakkolippu kannattaa varata viimeistään nyt. Ovelta käännyttäminen tuo surun puseroon, mark my words!

Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ.

Teksti ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com