Jo' Buddy One Man Band ja Dr. Feelgood Klubilla 13.9.2018

Uudet ja entistä sävähdyttämämmät kokemukset ovat tänä päivänä SE juttu, oli kyse sitten matkustamisesta, ruoasta tai vaikkapa monista eri kulttuurin muodoista. Pääasia tuntuu olevan, että aina pitää saada lisää, enemmän, värikkäämpää. Tämä on tietysti osittain ihmisen perusluonteeseenkin kirjoitettua. Eihän edistystä sen kummemmin yksilön kuin yhteiskunnallisellakaan tasolla muuten tapahtuisi, mutta kyllä tällaisessa suhtautumisessa elämiseen ja kokemuksiin on myös markkinamiehillä sormensa pelissä. Monesti ihmiselle olisi hyväksi hetki miettiä, että onko kaikki uusi aivan välttämätöntä, vai voisiko joskus olla tyytyväinen ihan siihen vanhaan ja koeteltuun. Kannattaisi ehkä katsoa välillä sivuilleen ja taaksekin ja huomata, että jotkut asiat on aikaisemmin osattu ja osataan nytkin aivan riittävän hyvin ja antaa itselleen lupa nauttia uusien kokemusten lisäksi myös jostain tutusta ja hyväksi havaitusta. Pyörä toimii edelleenkin.

Tällaisia mietteitä kirvoitti viikko sitten Klubilla järjestetty musiikillinen illanvietto, jossa paikalle saapuneita yleisön edustajia viihdyttivät Jo' Buddy One Man Band ja Dr. Feelgood. Kummankaan esiintyjän musiikki ei todellakaan ole eilen keksittyä, mutta perhanan hyvin se vaan toimii ja on vuonna 2018 edelleen erittäin relevanttia.

Illan aloitti Jo' Buddy, Suomussalmen lahja suomalaiselle juurimusiikille. Tällä kertaa ihan itsekseen esiintynyt Jo' groovasi niin kuin vain hän osaa yli kolmenkymmenen vuoden kokemuksella. Musiikissa oli riittävästi särmää ja se rullasi ja rollasi juurevasti. Kitara, laulu ja rytmiboksi muodostivat rootsin pyhän kolmiyhteisyyden. Setti koostui sekä miehen vanhemmasta että uudemmasta tuotannosta ja kaikki oli ennallaan, mikä on tässä tapauksessa tietysti aivan pirun hienoa. Mukavaa oli, että myös yleisö, josta suurimmalle osalle Jo' oli varmaankin tuntematon entuudestaan, selkeästi otti miehen musiikin avoimesti ja sydämellä vastaan ja viimeisenä soinut Elevator Boogie aiheutti jopa pienoista villiintymistä. Näin se hyvä sanoma leviää, mainio keikka.

Dr. Feelgoodin tuntevat tietysti ”kaikki”. Tämä jo vuonna 1971 perustettu rytmibluus/rokkenroll -yhtye jatkaa vahvan ja viihdyttävän musiikkinsa lähettiläänä vuodesta toiseen ympäri maailmaa, eikä ole harvinainen vieras Suomessakaan. Jäsenet ovat vuosien vieriessä vaihtuneet, mutta bändin musiikki ei ja tässäkin tapauksessa pysähtyneisyys osoittautuu siunaukseksi. Klubin lavalle nousivat Robert Kane laulu ja huuliharppu, Steve Walwyn kitara, P.H. Mitchell basso ja Kevin Morris rummut. Morris on ollut mukana peräti 80-luvun puolivälistä ja Kane yhtyeen tuoreimpana jäsenenä hänkin jo lähes kaksikymmentä vuotta. Dr. Feelgoodin musiikki on sitä kaikkein yksinkertaisinta rytmimusiikkia, mutta sen hyvin soittaminen ei ole lainkaan helppoa ja yksinkertaista. Musiikille täytyy antaa sielu ja sen nämä vanhat herrat todellakin osaavat. Bändin keikka oli oiva osoitus asialleen omistautumisesta ja se näkyi ja tuntui sekä lavalla että yleisön joukossa. Setissä soivat sekä vanhat Dr. Feelgood-standardit että rokkenrollin klassikot ja homma toimi kympin arvoisesti.

Joskus ja monestikin sitä haluaa kuunnella esimerkiksi vapaata jazzia tai vaikkapa Luigi Cherubinin huikeata Requiemia ja vaikka mitä uutta ja vanhaa musiikkia, mutta kyllä välillä kaikista turhista koristeluista riisuttu rokki ja muu juurimusiikki, varsinkin elävänä, on parasta ravintoa ihmisen sielulle.

Kiitokset esiintyjille, Pevelle totutun korkeatasoisesta miksauksesta ja koko Klubin mainiolle porukalle. Valomies ei muita värejä kuin punaisen tällä kertaa paletistaan löytänyt, mutta tultiinhan silläkin toimeen.

Blogissa vain osa illan valokuvista. Kaikki kuvat löytyvät TÄÄLTÄ.

Teksti ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com