maanantai 3. helmikuuta 2020

Ilkka Rantamäki & The Bluesbrokers feat. Jukka Gustavson Down Home Kivessä 16.1.2020


Down Home Kiven juurimehutislaamo on jälleen tulilla ja vuosikymmenen viimeinen kevätsesonki polkaistiin käyntiin brittibluesin tahdissa. Sitä, ja muutakin mukavaa musiikkia, muun muassa sitä ”oikeata” Amerikan siniherkkua ja brittiprogea, tiristeli pannusta Ilkka Rantamäki & The Bluesbrokers feat. Jukka Gustavson. Aiemminkin Kivessä yleisön hurmannut yhtye esiintyi kokoonpanolla Ilkka Rantamäki kitarat, Hannu Sorsa koskettimet ja laulu, Harri Vainikka basso, Ville Vihonen rummut ja laulu ja Jukka Gustavson koskettimet ja laulu.

Kiven täyttäneen yleisön mielihyväksi viisikko viihtyi lavalla lähes kaksi ja puoli tuntia ja soitti kahdessa setissään yltäkylläisen annoksen 60- ja 70-lukujen tymäkintä rytmimusiikkia saarivaltakunnasta. Bluesin lisäksi noiden kultaisten vuosikymmenten edistyksellinen ja uusia uria avannut progressiivinen rock on vahvasti edustettuna bändin musiikissa. Ja mikäs siinä, tuosta musiikkigenrestä ei todellakaan ole ylitarjontaa suomalaisessa musiikkielämässä tänä päivänä ja se ansaitsee ehdottomasti tulla muistetuksi. Epäilemättä moni Kivessäkin olleista sai ensimaistiaisensa esimerkiksi sellaisesta yhtyeestä kuin Tempest, joka, vaikka julkaisi vain kaksi albumia 70-luvun alussa, on tärkeä kokoonpano ja kuuluu itsestään selvästi jokaisen itseään kunnioittavan musiikin rakastajan harrastuksen piiriin.

Porukan edellisen Kiven keikan johdosta odotukset illan suhteen olivat kohtuullisen korkealla ja ne täyttyivät täysimääräisesti ja ylittyivätkin. Maestro itse oli upeassa vedossa ja erilaiset kuusikieliset, lapsteeliä myöten, soivat herran käsittelyssä intensiivisen täyteläisesti. Sorsa ja Gustavson loihtivat koskettimistaan erinomaisen komeita kuvioita ja loistivat niin sooloissaan kuin osana kokonaissoundiakin. Myös rytmiryhmä onnistui mainiosti ja komppi oli tarkkaa ja luonnikkaasti svengaavaa. Yksi bändin parhaista puolista ja vahvuuksista oli sen kolme laulajaa. Niin Gustavson ja Sorsa kuin Vihonenkin ovat kaikki osaavia vokalisteja ja lauluvuoron kierrättäminen toi mainiota väriä ja vaihtelua musiikkiin.

Kokonaisuutena ilta oli erinomaisen onnistunut matka vuosikymmenten taakse brittiläisen rytmimusiikin parhaisiin vuosiin ja monelta yleisön edustajalta kuuli keikan jälkeen bändin juuri heittäneen parhaan keikkansa näillä kulmilla. En väitä vastaan.

Iso käsi Ilkka, Hannu, Harri, Ville ja Jukka, oli kivaa! Kiitos myös Mäkisen Jukalle ja Blueslovers ry:lle järjestämisestä, Savisaaren Simolle miksauksesta ja tietysti Heidille ja kumppaneille huollosta ja huolenpidosta.

Ensi torstaina (6.2.) Down Home Kiven kevään toisessa kokoontumisessa lavan ottaa haltuunsa toinen Kivestä ennestään tuttu yhtye. Suoraan Memphisin kansainvälisten blueskilpailujen kisalavalta Kiveen saapuu Lumberjacks! Porukan edellinen keikka Down Home Kivessä oli aivan perhanan komea ja epäilemättä herkkua on luvassa tälläkin kertaa. Be there or be square!

Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ.













Teksti ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

maanantai 30. joulukuuta 2019

Jukka ja Jamie Mäkinen, Jykä Blues Project ja Eeva Äärelä Band Down Home Kivessä 19.12.2019


Vuosi 2019 on nyt sitten finaalissa ja sen myötä myös Down Home Kiven syyslukukausi on saatu päätökseen. Viimeiset iltamat vietettiin otsikolla "Triple Trouble Night" . Viime hetken logistisen ongelman vuoksi yksi ennakkoon luvatuista esiintyjistä joutui perumaan keikkansa ja niinpä klubin perustaja ja kantava voima Jukka Mäkinen toimi vikaeeraajana ja heitti lyhyen setin illan aloitukseksi.
Vain runsaan varttitunnin kestäneessä osuudessaan Jukka esitti muutaman juuriklassikon akustisesti hänelle niin ominaisella tyylillä ja taidolla ja viimeisessä kappaleessa lavalle nousi myös Jukan vaimo Jamie ja lauloi itsensä, tapansa mukaan, yleisön sydämiin. Hirveän mielelläni olisin Jukkaa ja Jamieta kuunnellut pitempäänkin, mutta aikataulu painoi päälle ja minkäs sille sitten teit.

Toisena lavan otti haltuunsa nuoren polven yhtye Jykä Blues Project, Jykä Lindblad kitarat, huuliharppu ja laulu, Tuomas Piirainen kitara, Sami Listenmaa rummut, Jari Eerola basso ja Taru Lindblad laulu. Vuonna 2016 alkusysäyksensä saanut yhtye on lyhyen elonsa aikana muuntautunut monesti ja moneksi ja hioutuminen lienee edelleen käynnissä.
Kiven keikalla bändi sai yleisön mukaansa ihan mukavasti monipuolisella setillään. Jotkin jutut kaipaavat kuitenkin edelleen kehittämistä. Bändin nokkamies Jykän soitto, laulu ja esiintyminen yleensäkin oli rouheaa ja itsevarmaa kuten lavalla pitääkin olla, mutta yhtyeen muita jäseniä tuntui vaivaavan lievä arkuus soittamisensa kanssa. Tuollainen ongelma on tavallinen vähän kokemusta omaavilla soittajilla ja kokoonpanoilla ja katoaa tietenkin ajan mittaan ja epäilemättä jonakin päivänä lavalla nähdään Jykä Blues Project, joka ei pyytele yleisöltä anteeksi olemassaoloaan. Toinen juttu, joka kaipaisi kohennusta, on kappaleiden lopetus. Nyt monet niistä ikäänkuin hiipuivat selkeän lopettamisen sijaan.
Mukavaa oli kuulla bändin (Jykän?) omia kappaleita, joissa vanha ja uusi musiikki löivät kättä hedelmällisessä hengessä. Bändin kannattaisikin ehkä tulevaisuudessa keskittyä vielä enemmän omaan tuotantoon ja jättää ne tuhannesti kuullut standardit pois ohjelmistostaan.
On hienoa - ja paikalliselle juurimusiikille elintärkeää - kuulla ja nähdä Down Home Kivessä esiintymässä myös nuoren polven muusikoita jo paikkansa bluesväen sydämissä lunastaneiden vanhojen kettujen lisäksi ja epäilemättä tästäkin porukasta tässä tai jossain toisessa muodossa kuullaan tulevaisuudessakin ja se on hyvä juttu se.

Illan ja koko syyskauden pisti sitten pakettiin Eeva Äärelä Band, Eeva Äärelä kitarat ja laulu, Harri Louhensuo kitara, Leevi Leppänen rummut ja Iiro Kautto basso. Yhtye oli itselleni ennestään täysin tuntematon ja niin se tuntui olevan monelle muullekin paikalla olleelle bluesin rakastajalle. Ei ole enää, ei todellakaan! Tommy Mobergia lainannutta miksaaja Simo Savisaarta lainatakseni, Jumalauta!
Leevi ja Iiro ovat tuttuja monestakin kokoonpanosta vuosien varrelta ja heidän soittonsa on ajasta, paikasta ja seurasta huolimatta ollut aina täyden kympin arvoista ja niinhän se oli tälläkin kerralla. Homma toimi sataprosenttisella tarkkuudella ja mikä tärkeintä, rytmi eli ja hengitti niin kuin se vain parhaiden muusikoiden soittamana tekee.
Mitä sitten tulee Eevaan ja Harriin kitaroidensa kanssa, niin parhaan kiteytyksen loihe lausumaan taas Simo pulpettinsa takaa, loistava ja uskomattoman loistava! Eipä tuohon ole paljon lisättävää. Kun vielä Eeva osoittautui aivan hemmetin kovaksi laulajaksi, niin ääneltään kuin tekniikaltaankin, ei enempää olisi voinut toivoa. Kun bändin setti vielä koostui lähes yksinomaan originaalista materiaalista (josta käsittääkseni vastaa Eeva?) ja olipahan sanalla sanoen tosi komeita kappaleita. Niin bluesit, funkit kuin kantrihenkisemmätkin vedot olivat täyttä asiaa. Setissä oli myös muutama suomenkielinen blues ja hienostihan nekin toimivat. En tiedä sitten, onko se tuo kieli vai mikä, mutta varsinkin Ajan kysymys vain ja Blues ei anna rauhaa -kappaleet toivat elävästi mieleen kokonaan suomenkieliseen bluesiin keskittyvän Blues Funnel -yhtyeen. Ja kyllä, kyllä suomeksikin voi tehdä uskottavaa bluesia, MOT.
Eeva Äärelä Band on pirun kova yhtye ja soitti pirun kovan setin, sata jänistä! Pian uudestaan Kiveen jookosta joo!

Kiitos ja kumarrus kaikille esiintyjille. Illasta ja koko syksystä iso kiitos myös Simo Savisaarelle miksauspöydän taakse, Jukalle ja Blueslovers ry:lle järjestämisestä ja tietysti Heidille ja koko Kiven mahtavalle porukalle huollosta ja huolenpidosta ja koko hommaa ylläpitävälle, bluesia rakastavalle, yleisölle, see ya'

Videot:








Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ ja TÄÄLLÄ.


Jukka ja Jamie Mäkinen



Jykä Blues Project







Eeva Äärelä Band





Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

torstai 12. joulukuuta 2019

Faarao Pirttikangas & Nubialaiset ja Jemma-gaala Down Home Kivessä 5.12.2019


Kun juuri toiselle kymmenelle yltäneenä vietin kesääni tätini luona Alavuden Sydänmaalla, piirtyi mieleeni lähtemättömänä muistona Yleisradion Rinnakkaisohjelmalla pyörinyt Lista-ohjelma, jota kuunneltiin aina sunnuntaisin. Erityisen muistijäljen jätti Listan ykkössijaa yli 90 [sic] viikon ajan hallinnut Aikamiesten Iltatuulen viesti. Musiikillisesti tämä listahirmu ei toki, sen paremmin silloin kuin nytkään, ole löytänyt itsestäni otollista maaperää, mutta se, että jotkut - ja ilmeisesti aika monetkin - jaksoivat yhtä esittäjää ja kappaletta diggailla näinkin kauan putkeen, hämmästytti nuorta poikaa kovasti ja loi yhden pysyvistä muistoista pitkästä ja helteisestä, tietysti, kesästä tien päässä keskellä metsää maalaisserkkujen seurassa.
Sittemmin olen itsekin jäänyt monen moniin musiikillisiin loukkuihin, sekä kappaleisiin että niiden esittäjiin ja todennäköisesti loppuiäkseni.

Tähän lapsuusmuisteloon antoi aiheen viime torstainen Down Home Kivi ja siellä Kulttuuriravintolan lavan haltuunsa ottanut yhtye nimeltään Faarao Pirttikangas & Nubialaiset, Faarao Pirttikangas kitara ja laulu, Pentti Dassum basso ja taustalaulu, Kusti Vuorinen harmonikka, itse tehty ksylofoni, bongorummut ja taustalaulu, Inari Ruonamaa saksofonit, rytmisoittimet ja taustalaulu, Lassi Piironen vetopasuuna, rytmisoittimet ja taustalaulu, Konsta Eskelinen viulu (onko Stroh-viulu jäänyt eläkkeelle?) ja taustalaulu ja Niko Taskinen rummut ja taustalaulu.
Olen nähnyt tämän porukan lukuisia kertoja ja vielä useammin olen päässyt nautiskelemaan Faaraon musiikista hänen monissa muissa yhtyeissään, duoissaan ja soolokeikoilla. Huomionarvoiseksi asian tekee se, että huolimatta kaikista keikoista ja kymmenistä tunneista miehen levytetyn materiaalin parissa, Faaraon musiikki on aina yhtä tuoreenoloista ja tuttuakin tutummat kappaleet saavat varpaat kipristymään villasukissa ja silmät siristymään musiikin tuottamasta äärimmäisestä nautinnosta. Ehkäpä Iltatuulen viesti antoi monille saman tunteen 60-luvun lopulla, ehkä niin.

Edellä kirjoitetusta nokkelampi lukijani voikin oitis päätellä, että Down Home Kivi oli kohdaltani puhdasta nautintoa. Se ei toki ole ollenkaan harvinaista tästä juurimusiikkiklubista puhuttaessa, mutta jotenkin tämä seitsikko on aina asia erikseen, kuten paikalla olleet bluesin rakastajat voivat taatusti todistaa. Faarao ja Nubialaiset ovat luoneet aivan omannäköisensä fuusion suurin piirtein kaikesta, mitä musiikkikulttuurilla on tarjolla. Toista tällaista yhtyettä ei ole! Blues, soul, gospel, cajun & zydeco, perinteinen ja vapaa jazz, kansanmusiikki ympäri maailmaa, rock ja mitä vielä ovat pyörineet Faaraon ja kumppaneiden hullussa sävelmyllyssä kierroksen toisensa jälkeen ja ulos on virrannut todellista far out -kamaa. Huikea, siis HUIKEA bändi ja samalla mainesanalla luonnehtisin myös keikkaa, enemmän kuin sata ja yksi jänistä!


Down Home Kiven anti ei tällä kertaa jäänyt elävään musiikkiin, vaikka sekin olisi riittänyt paremmin kuin hyvin.
Juhlassa jaettiin myös vuoden 2019 Jemma-palkinto eli Blueslovers-yhdistyksen jo vuodesta 2008 asti vuosittain myöntämä kunniapalkinto henkilölle tai taholle, joka on toiminnallaan erityisellä tavalla edistänyt juurimusiikin asiaa. Kahdestoista Jemma, perinteen mukaisesti Ari Nevski Nevalaisen upea käsin tehty taidepuukko, luovutettiin toimittaja/kääntäjä Jussi Niemelle. Jussin palkitseminen oli vain ajan kysymys. Niin suuren ja arvokkaan, ja edelleen jatkuvan, työn on Jussi tehnyt juurevan musiikin esiintuojana jo alkuperäisen Musa-lehden, sen seuraajan Soundin ja muidenkin lehtien palstoilla, puhumattakaan miehen lukuisista kirjakäännöksistä. Puoli vuosisataa suomalaisten musiikin rakastajien palveluksessa ei ole ihan vähän, hattu päästä!

Paitövei, Bluesministerin seuraava lähetys on omistettu Jussille. Mies on itse studiossa ministerin haastateltavana ja ohjelmassa soi hänen valitsemansa musiikki. Paitövei 2, joulu lähestyy ja Jussin uusi kirja, Aviadorin kustantama Kootut Naamakirjat Vol. 1 Remix, ei ole lainkaan hassumpi valinta lahjaksi musiikkia harrastavalle lähimmäiselle.


Kiitos Faarao ja Nubialaiset ja kiitos Jussi. Hatun nosto myös Savisaaren Simolle, jonka työ ei tällä kertaa ollut sieltä helpoimmasta päästä, hyvin meni. Kiitokset lisäksi Mäkisen Jukalle ja Blueslovers ry:lle järjestämisestä ja tietysti Heidille, Teemulle ja kaikille muillekin Kiven ihanille ihmisille huollosta ja huolenpidosta.

Blogissa vain osa kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ.



















Teksti ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

tiistai 3. joulukuuta 2019

Trickbag Down Home Kivessä 28.11.2019


Kun on neljä kertaa nähnyt yhtyeen livenä ja tietää jo etukäteen tasan tarkkaan mitä tuleman pitää, niin väkisinkin mielen sopukoista vilahtaa esiin ajatus, että jospa tällä kertaa jättäisikin väliin. Ihminen miettii, että tämä on nyt nähty ja voisi sitä keksiä jotain muutakin tekemistä, vaikka jotain aivan ennenkokematonta ja uutta.
Tällaisiin pohdintoihin antoi aiheen Ruotsi-Suomi-Iso-Britannia akselilta koottu kokoonpano Trickbag, joka viime torstaina nousi Kulttuuriravintola Kiven lavalle laskujeni mukaan viidennen kerran. No, ensimmäisen setin ensimmäisen kappaleen puolessa välin muistin, taas kerran, että Trickbagin keikalle kannattaa aina mahdollisuuden avautuessa tällätä itsensä. Mitään uutta, jos uusia kappaleita ei laske, tai ennenkuulematonta ei kenties ole luvassa, mutta kun se vanha ja tuttukin on niin perhanan komeata ja nautittavaa, että ei siinä kerkeä leikkimään uudistumista vaativaa musiikkipoliisia.
Trickbag musisoi tällä kertaa kokoonpanolla Tommy Moberg laulu ja levottomat jalat, Tomi Leino kitarat, Fredrik von Werder koskettimet, Steve West Weston huuliharput ja laulu, Lars Näsman bassot ja Johan Svensson rummut.

Loppuunmyyty sali ja Trickbag on sellainen resepti, ettei tunnelmaa tarvitse keinotekoisesti nostattaa ja niinpä tälläkin kerralla Down Home Kiven ilmasto ylitti varoitusrajan ja oli heti alusta alkaen punaisella ja lämpöä riitti niin lavalla kuin katsomossakin. Moni blueskirkon seurakuntalaisista innostui tanssahtelemaankin ja me muut olimme mukana meiningissä omalla hillitymmällä tavallamme. Mikä sivumennen sanoen on aivan yhtä hienoa ja hyväksyttävää kuin vauhdikkaampikin musiikkiin eläytyminen. Down Home Kivi ei tarvitse tanssipoliiseja!

Illan musiikki ei, kuten sanottua, pitänyt sisällään yllätyksiä. Reippaita ja puolisellaisia juurevia rytmirutistuksia oli tarjolla kahmalokaupalla ja hyvä niin. Vauhdikkaan viihdyttävissä sävelissä Trickbag on parhaimmillaan ja kun tämä poppoo on parhaimmillaan, ei musiikin rakastaja enempää voi pyytää. Kokonaisuutena bändi toimii kuin parhain mahdollinen kellokoneisto ja ne soolot, mitä Tomilta, Steveltä ja Fredrikiltä torstaina kuultiin olivat puhdasta volframikarbidia. Esimerkiksi, mitenkään ketään painamatta tai keneltäkään mitään pois ottamatta, Tomi Leino on aivan eri luokkaa blueskitaristina kuin muutamat erään amerikkalaisen kitaralehdykän lukijoiden äänestyksessä pärjänneet kollegansa. Parempaa saa hakea Suomesta, mutta turhaa on se vaiva. Ja jos joku haluaa minut tämän mielipiteen vuoksi kaksintaisteluun haastaa, niin nähdään aseman kellon alla puolilta öin.

Tommy on perkuleen hyvä laulaja ja armoitettu shouvaaja, Tomi kitaristien aatelia, Steve vahva harpisti ja erinomainen laulaja hänkin, Fredrik hemmetinmoinen pianisti ja mitä tulee rytmiryhmään, niin se on tässä porukassa hoitanut aina hommansa sellaisella tiukkuudella ja groovella ettei ankarimmallakaan kultakorvalla ole jäänyt mitään valitettavaa. Sekä pysty- että sähköbasso soivat Larsin hyppysissä taivaan mannaa ja nyt ensimmäistä kertaa Trickbagissa näkemäni Johan hoiti hänkin oman tonttinsa ilman moitteen sanaa.

Trickbag on huippubändi, jonka keikat ovat aina olleet Kokemuksia ja niin pääsi käymään myös nyt, sata ja yksi jänistä!



Tack så mycket Tommy, Tomi, Steve, Fredrik, Lars och Johan. Hyvä elävä musiikki vaatii hyvän yhtyeen lisäksi asiansa osaavan miksaajan ja Down Home Kivellä on ollut onni saada nauttia Simo Savisaaren ammattitaidosta ja jälleen kerran hän pisti äänet ruotuun esimerkillisesti, kiitos siitä Simo. Kiitokset myös Mäkisen Jukalle ja Bluesloversseille järjestämisestä ja tietysti Heidille, Teemulle, Lasselle ja muillekin Kiven ihanille ihmisille huollosta ja huolenpidosta, olette tärkeitä, kiitos.

Huomenna on sitten se torstai, jolloin Down Home Kivessä tehdään taas historiaa. Jo kahdennentoista kerran on aika luovuttaa Jemma-palkinto ansioituneelle juurimusiikin asian edistäjälle. Ja vuoden 2019 Jemman saa...? Musiikkiakaan ei tietenkään pidä juhlista puuttuman. Toukokuussa 2018 Kiven valloittanut Faarao Pirttikangas & Nubialaiset is back! Alla muutama suora yleisökommentti porukan edelliseltä Kiven keikalta...

"...mikä sekoitus kaikkea maanisesta jurnutuksesta klezmeriin"

"... mut musta oli yks parhaista bändeistä, mitä olen Kivessä nähnyt ja kuullut"

"...kevätkauden ehdottomasti paras bändi...vakiokävijät sanoivat, että lisää tällaista"

" Harvoin olen kuullut mitään bändiä, jossa vaikutteet ovat niin laaja-alaisia ja yhdistyvät niin hienosti todella toimivaksi synteesiksi"

"... oli aivan järjettömän kova bändi bändi"

... että olisikohan torstaina syytä suunnistaa Kiveen...

Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ.











Teksti ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com