tiistai 20. marraskuuta 2018

Mark Hummel & Tomi Leino Trio Down Home Kivessä 15.11.2018


Down Home Kivi on juurimusiikkiklubi. Blueslovers ry. on juurimusiikkiyhdistys. Sekä DHK että Blueslovers ovat monet monituiset kerrat todistaneet sekä yhdessä että erikseen, että niiden repertuaari on yllättävänkin laaja ja kattaa juurevan meiningin laidasta laitaan. Itsestään selvänä kivijalkana molemmilla organisaatioilla toimii kuitenkin blues ja viime torstaina Blueslovers ry:n yhdessä Jukka Mäkisen kanssa järjestämä Down Home Kivi oli perusasioitten äärellä, kun Kalifornian Oaklandista kotoisin oleva huuliharpisti ja laulaja Mark Hummel nousi lavalle pirkanmaalaisen yleisön eteen melkeinpä tasan seitsemän vuoden tauon jälkeen.

Hummel esiintyi edellisen kerran Tampereella itsenäisyyspäivänä 2011. Tuolloin paikka oli Yo-talo ja säestäjinä toimi Tomi Leino Trio eli Tomi Leino kitara ja huuliharppu, Jaska Prepula basso ja Mikko Peltola rummut ja kas kummaa, samat kaverit olivat tälläkin kertaa amerikkalaisvieraan kanssa asian äärellä. Ainoa ero edelliseen keikkaan oli se, että Down Home Kivessä Tomi keskittyi kitaraan ja jätti harputtelun kokonaan Markille. Ja mikäs oli jättää, onhan mies yksi maailman arvostetuimmista bluesharpisteista tällä hetkellä.

Median suosiollisella avustuksella Kivi oli varattu loppuun jo ennakkoon ja moni jäi valitettavasti ovien ulkopuolelle. Erityisesti ilahdutti, että paikalle oli saapunut paljon ihmisiä vakiojoukon ulkopuolelta.

Monesti konserteissa käydessä, ja varsinkin jos ei ole nähnyt esiintyjää ennemmin, ilta tarjoaa yllätyksiä. Tällä kertaa illan juoni ja draaman rakenne olivat selkeitä sekä ennakkoon että jälkikäteen. Blues oli illan epistola ja sitä kuultiin niin hitaina kuin reippaampinakin versioina. Mitään yllätyksiä ei siis laariin satanut, mutta eipä niitä varmaan kukaan kaivannutkaan. Kun lavalla on yksi Suomen terävimpään kärkeen kuuluvista bluesyhtyeistä ja Mark Hummelin kaltainen huippuharpisti, sitä vain nauttii, ja nauttii, ja nauttii...

Hummelin älykäs, dynaaminen ja voimakas harpun soitto tarjosivat illan komeimmat hetket. Tomin kitara puolestaan soi tutun upeasti ja toi hienoa väriä musiikkiin sekä sooloissa että säestyksessä. Erityisesti Markin sooloissa ilahdutti se, että niitä ei pätkäisty turhan lyhyiksi, vaan mies soitti tarpeeksi pitkään jotta intensiteetti pääsi kasvamaan riittävän tuimaksi ja kuulija pääsi maiskuttelemaan makoista juurimehua koko rahan edestä. Hummel hoiti myös vokalisoinnin ja vaikkei miehen laulu nyt harpunsoiton tasolle noussutkaan, selviytyi hän siitäkin aivan kunnialla. Mitä taas tulee Talonmiehiin, niin Jaska ja Mikko olivat juuri niin hyviä, kuin sata edellistäkin kertaa Down Home Kivessä. Rytmi rullasi ja rollasi ja hommat olivat sanalla sanoen hanskassa ja hanskat tallessa.

Blues, niin kuin mikä tahansa musiikki, voi olla hienoa ja nautittavaa tai sitten tylsää kelaamista ilman vähäisintäkään inspiraatiota. Down Home Kivessä olen puolitoista kertaa kuullut jälkimmäistä laatua ja kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja edellistä. Viime torstain keikka kuului ehdottomasti positiivisiin DHK -keikkoihin ja niistäkin vielä sinne kärkisakkiin, sata ja yksi jänistä!



Thank you Mark, Tomi, Jaska and Mikko, great evening! Kiitokset myös Savisaaren Simolle ykkösluokan miksauksesta, Jukalle ja Blueslovers ry:lle järjestämisestä ja Heidille, Lasselle ja koko Kiven mahtavalle porukalle huollosta ja huolenpidosta.

Videot:





Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ.











Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

torstai 25. lokakuuta 2018

Knucklebone Blues Band Down Home Kivessä 18.10.2018

Down Home Kivi on lähtökohtaisesti polygenreinen juurimusiikkiklubi, jonka peruskivi on blues. Kuluvan vuoden syyslukukauden puolivälin välitilinpäätös painottuu kuitenkin jokseenkin vahvasti rokkenrollin suuntaan. Kauden kolmas istunto Million Dollar Tones -yhtyeen seurassa aloitti suuntauksen, (toki sitä harrastivat niin Billy T Band kuin Baskerykin jossain määrin),  ja viimeviikkoinen Knucklebone Blues Band, Knucklebone Oscar kitarat ja laulu, Janne Kasurinen kitarat, Mr. Hillside Kumpulainen koskettimet ja Janne Mathlin rummut, jatkoi väkevästi rokkaamista ja ennen kaikkea rollaamista.
Kyllä siitä bluesistakin päästiin nautiskelemaan riittävästi, mikä tietysti oli vähintäänkin kohtuullista ajatellen jo yhtyeen nimeä.

Tätä johdantoa ei pidä käsittää minkäänlaiseksi valitusvirreksi, sillä niin komean illan Oskari kavereineen tarjosi Kiven yleisölle, että lisää vain tällaista kiitos.
Bändin kokoonpanosta liikkui ennen keikkaa kahta erilaista tietoa ja itse odotin mielenkiinnolla kitaran, koskettimien ja saksofonin lupaavaa kolmiyhteyttä, mutta niinhän siinä kävi, että fonistia ei Kivessä näkynyt ja homma hoidettiin kahden kitaristin voimin. Alun jonkinasteinen pettymys kaikkosi hyvin nopeasti, kun Oskari ja Janne pistivät pelinsä soimaan vakuuttavalla tymäkkyydellä.

Kvartetin soittamat kaksi settiä pitivät sisällään varsin laajan ja monipuolisen kattauksen länsimaisen rytmimusiikin perusteita. Vaikka tuo jo mainittu rokkenrolli hallitsikin jossain määrin iltaa, kuulijoita hemmoteltiin myös bluesilla, rytmibluesilla ja New Orleans -rytmeillä ja sukellettiinpa pariin otteeseen aika syvälle jopa psykedeelisiinkin kuvioihin bändin omaperäisissä sovituksissa ja varsinkin Mr. Hillsiden koskettimista irtosi useampaan otteeseen myös jazzmaisia sävyjä ja soittipa bändi toisen setin alkuun Harlem Nocturne -standardinkin.

Keulahahmona hääri tietenkin Knucklebone Oscar itse. Miehen tyylikäs kitaransoitto, vakuuttava vokalisointi ja adhd:mainen lavakohkaus tarjosivat illan mittaan ylitsevuotavan annoksen herkkua niin korville kuin silmillekin. Myös Kasurinen hoiti oman osuutensa kiitettävästi ja pisti parissa soolossaan kitaran soimaan varsin mainiosti. Herra Hillsiden koskettimet muuntautuivat kappaleesta toiseen ilmeikkäästi ja loivat yhtyeen soundille tukevan perustuksen. Koskettimet hoitivat niinikään bändistä puuttuneen basson osuuden varsin tyydyttävästi. Janne Mathlin rummuissa soitti hienolla dynamiikalla ja tylsä perustakominen loisti poissaolollaan. Sekä Mr. Hillside että Mathlin myös lauloivat yhden kappaleen mieheen ja molemmat suoriutuivat tästäkin puhtain paperein.

Knucklebone Blues Bandin Down Home Kiven keikka oli itselleni syksyn ehdottomasti parasta antia Kivessä toistaiseksi. Bändin samaan aikaan tiukka ja värikylläinen musiikki ja esiintyminen olivat kympin arvoista työtä. Bändin vauhti tarttui myös yleisöön. Harvoin, jos silloinkaan, olen nähnyt sen kummemmin Kiven kuin muunkaan juurimusiikkiyleisön harrastavan tanssiksi kutsuttua liikuntamuotoa siinä määrin innokkaasti kuin nyt Knucklebone Blues Bandin musiikin viemänä. Sata ja yksi jänistä!



Iso käsi Knucklebone Blues Band! Kiitokset myös Savisaaren Simolle hienosta miksauksesta, Mäkisen Jukalle ja Blueslovers ry:lle järjestämisestä ja Heidille, Lasselle ja koko Kiven mahtavalle porukalle huollosta ja huolenpidosta.

Videot:

Shake Your Hips

Honey Hush

Who Do You Love

Worried Mind

Blogissa vain osa illan kuvista, kaikki kuvat TÄÄLLÄ.












Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

maanantai 15. lokakuuta 2018

Million Dollar Tones Down Home Kivessä 11.10.2018


Jos Suomessa aikoo saavuttaa musiikilla taloudellista menestystä, pitää seurata silmä kovana hitti- ja soittolistojen kärkitiloja, täytyy pitää kustannukset kurissa ja olla hyvää pataa median kanssa. Osoituksena tämän kaavan toimivuudesta ovat lukemattomat jannat, jonnat, jennat ja suuri joukko puolivillaisia bileräppäreitä, jotka kaikki työskentelevät uskollisesti kansainvälisten suuryhtiöiden osakkeenomistajien palveluksessa ja hyväksi saaden näin itsekin motivaatiota ylläpitäviä murusia herrojensa ja valtiaidensa pöydiltä.
Jos jotkut sen sijaan perustavat kahdeksanhenkisen rokkenrollia ja rytmibluussia esittävän yhtyeen, voi olla takuuvarma, että sillä porukalla rakkaus musiikkiin menee viheltäen ohi ansaintalogiikan maksimoimisesta.
Million Dollar Tones on tällainen ryhmä ja se keskittyy omaan juttuunsa omilla ehdoillaan ja jättää markkinamiesten strategiat omaan arvoonsa.

Down Home Kivessä on tällä syyskaudella nautiskeltu jo norjalaista ja ruotsalaista juurimehua ja kolmannella luennolla nostettiin sitten malja suomalaisvoimin. Kulttuuriravintola Kiven lava näytti yllättävän pieneltä, kun sille ahtautui seitsemän muusikkoa ja vielä piano ja pianisti lavan vierelle. Million Dollar Tonesissa soittivat ja lauloivat Antti Pajula laulu, Albert Hallikainen kitara, Mikle Ylipekka lyömäsoittimet ja huuliharppu, Janne Nieminen rummut, Ari Toivonen tenorisaksofoni, Petri Rinta-Opas baritonisaksofoni, Kimmo Lehtola basso ja Ville Tolvanen piano.
Kuten jo tuossa aiemmin mainitsin yhtye keskittyy rytmibluussiin ja siihen alkuvoimaiseen 50-luvun rokkenrolliin ja asiassa pysyttiin koko keikan ajan. Ilahduttavasti suuri osa bändin soittamista kappaleista oli sen omaa tuotantoa ja mikä vielä ilahduttavampaa, omat kappaleet pärjäsivät varsin komeasti illan aikana soitetuille genren klassikoille ja muille covereille.
Kahdeksan miestä ei lavan koosta johtuen kyennyt kovinkaan villiä lavaliikehdintää harrastamaan, mutta ei Million Dollar Tones kyllä paikallaankaan tapittanut ja erityisesti Pajula solistina tarjosi yleisölle runsaasti myös visuaalista viihdykettä. Visuaalisuudesta puheen ollen; on aina hienoa, kun bändi pukeutuu paremmin kuin yleisö ja Million Dollar Tones todellakin hoiti homman kotiin tälläkin saralla. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Ainoa moite, jonka asian tiimoilta kuulin keikan jälkeen, oli Pajulan housuista puuttunut vyö. Heh.
Bändi rollasi ja rokkasi maittavasti ja muhkealla soundilla ja kitaran, saksofonien ja pianon kierrättämät soolot värittivät kappaleita hienon monipuolisesti. Myös Ylipekan perkussiot toivat kokonaissoundiin maistuvaa mausteisuutta.
Hienon musisoinnin ja yleisöä arvostavan pukeutumisen lisäksi Million Dollar Tones kunnostautui tunnelman luomisessa. Bändin jäsenten keskinäinen ja yleisön kanssa käymä välitön ja hyväntuulinen keskustelu kappaleiden välissä loi heti keikan alusta alkaen Kiveen todella lämpimän ja iloisen ilmapiirin, joka sen kuin lisääntyi ja tiivistyi illan mittaan. Kivessä on aina kivaa, mutta viime torstaina oli vielä asteen verran kivempaa. Roll!

Million Dollar Tones on toistaiseksi julkaissut yhden kokopitkän levyn ja yhden neljän kappaleen promo-eepeen. Sekä monona äänitetty Crazy!-LP että stereofonisen käsittelyn saanut promo-ep on äänitetty Tomi Leinon Suprovox-studiolla Karkkilassa ja ovat molemmat juurevaa rokkenrollia parhaimmillaan. Jos sellaiset nimet kuin Little Richard, Artie Wilson ja Lloyd Price pistävät sukat jaloissasi pyörimään, Million Dollar Tones kuuluu ehdottomasti levyhyllyysi.

Todella kiva ilta Kivessä ja siitä isoiso käsi Million Dollar Tonesille. Kiitokset tietysti myös Savisaaren Simolle a-luokan miksauksesta, Mäkisen Jukalle ja Blueslovers ry:lle järjestämisestä ja Heidille ja Lasselle ja muille Kiven mahtaville työntekijöille huollosta ja huolenpidosta.

Videot:







Vain viikon toipumisajan jälkeen Kivessä tärähtää taas tämän viikon torstaina. Knucklebone Oscarin luotsaama Knucklebone Blues Band pistää Kiven rakenteet testiin ja luvassa on railakasta lekalla päähän -rokkenrollia ja tyylipuhdasta bluesilmaisua. Be there or be square! Lipunmyynti 20.00 ja showtime noin 21.30.

Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ.















Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Baskery Down Home Kivessä 27.9.2018


Ruotsin vallan ajasta on Tampereella, kuten tietysti muuallakin Suomessa, kulunut jo yli kaksisataa vuotta, mutta Kulttuuriravintola Kivi Keskustorin laidalla on viimeisen runsaan kymmenen vuoden aikana joutunut läntisen naapurimme hyökkäyksen kohteeksi monen monituista kertaa. Meille kaikille onneksi kyse on kuitenkin ollut varsin ystävällismielisistä musiikillisista operaatioista. Esimerkiksi sellaiset etulinjan ryhmät kuin Jim's Combo, Trickbag, joka monikansallisuudestaan huolimatta on perustuksiltaan vahvasti ruotsalainen, Kokomo Kings, Lisa Lystam Family Band ja ehkäpä loistavimpana kaikista Sven Zetterberg Blues Band ovat kerta toisensa jälkeen riisuneet suomalaiset juurimusiikin ystävät aseistaan ylivoimaisella ja vastustamattomalla strategisella ja taktisella osaamisellaan.

Toistaiseksi, lisää seuraa marraskuun toisena päivänä, viimeisenä tähän ketjuun liittyi kolmen Tukholmassa syntyneen sisaruksen muodostama Baskery. Triossa musisoivat Bondessonit Greta banjoissa ja rummuissa, Stella kontrabassossa ja Sunniva kitaroissa. Kaikki kolme myös lauloivat.

Baskereita lavalla ei näkynyt ja myös yhtyeen musiikkityylin määritteleminen on jossain määrin hankalaa. Naiset itse puhuvat banjopunkista ja mutakantrista. Itselleni tuli monta kertaa mieleen Yhdysvaltain itäisen rannikon suuntaisesti kulkevan Appalakkien vuorijonon asukkaiden omaperäinen musiikillinen perintö tähän päivään maustettuna. Banjo on kunniassaan sekä Baskeryn että Appalakkien musiikissa ja myös yleisesti repäisevä, voimakasrytminen meininki Kivessä toi mieleen elävästi vuoristoseutujen modernin kansanmusiikin, jossa folk, kantri, blues ja jonkinlainen rokkenrollin alkumuoto kohtaavat toisensa hedelmällisessä yhteistyössä. Baskery sai sinänsä suhteellisen yksinkertaisilla kappaleillaan varsin hurjan menon aikaiseksi niin lavalla kuin katsomonkin puolella. Railakkaiden rutistusten vastapainoksi trio tarjoili illan mittaan muutaman rauhallisemman laulun, joissa erityisesti naisten upea stemmalaulu ihastutti. Kuultiinpa toisessa setissä jopa moniäänisenä a cappellana ruotsalainen kansanlaulu(?), joka erosi radikaalisti koko muusta ohjelmistosta ja oli ehdottomasti yksi illan huippuhetkistä. Laulusuoritusten ohella Gretan, osittain hyvinkin epäortodoksinen, banjonsoitto riemastutti moneen otteeseen. Lavalla oli kaksi banjoa, Juan ja Carlos, joista jälkimmäinen oli viritetty slideputkella soitettavaksi ja erityisesti sen sointi oli jotain aivan ennen kuulumatonta.
Down Home Kivi oli myyty jälleen kerran ennakolta loppuun ja montaakaan kertaa en kymmenvuotisen “Kivi-urani” aikana ole kokenut niin reipasta eläytymistä pirkanmaalaisen rootsyleisön toimesta kuin tässä konsertissa, joten senkin puolesta ilta meni komeasti.
Tähän täytyy nyt vielä lisätä, että minun mielestäni jokaisella lippunsa maksaneella, tai muuten laillisesti paikkansa konserttiin saaneella, on loukkaamaton oikeus nauttia musiikista juuri sillä tavalla kuin haluaa. Tanssiminen on kivaa ja kivannäköistä, paitsi lavan edessä muilta näkyvyyden peittäen, mutta jos joku istuu hiljaa paikallaan ja saa sillä tavalla musiikista parhaan mahdollisen tyydytyksen, niin siihen ei ole kenelläkään mitään sanomista. Tämä kommentti siksi, että olen viime aikoina parikin kertaa törmännyt mielipiteeseen, että rauhallisesti musiikista nauttiminen olisi jotenkin vähäarvoisempaa kuin reilummin musiikkiin eläytyminen. Ei ole ja älkää ainakaan minulle tulko enää tällaista suvaitsemattomuutta itsehyväisesti tarjoilemaan.

Tack så mycket Greta, Stella och Sunniva. Kiitokset myös Mäkisen Jukalle ja Blueslovers ry:lle järjestämisestä, Savisaaren Simolle ammattitaitoisesta miksauksesta ja Heidille, Lasselle ja koko muulle Kiven hienolle porukalle huollosta ja huolenpidosta.

Ensi torstaina eli 11.10. Down Home Kivessä rävähtää sitten oikein kunnolla, kun lavalle ryykää Million Dollar Tones. Peräti kahdeksanhenkinen porukka pistää takuuvarmasti tyrät rytkymään vauhdikkaalla rokkenrollillaan ja rytmibluussillaan. Be there or be square!

Blogissa vain osa illan kuvista, kaikki kuvat ja isompina TÄÄLLÄ.














Teksti ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com