tiistai 20. marraskuuta 2018

Mark Hummel & Tomi Leino Trio Down Home Kivessä 15.11.2018


Down Home Kivi on juurimusiikkiklubi. Blueslovers ry. on juurimusiikkiyhdistys. Sekä DHK että Blueslovers ovat monet monituiset kerrat todistaneet sekä yhdessä että erikseen, että niiden repertuaari on yllättävänkin laaja ja kattaa juurevan meiningin laidasta laitaan. Itsestään selvänä kivijalkana molemmilla organisaatioilla toimii kuitenkin blues ja viime torstaina Blueslovers ry:n yhdessä Jukka Mäkisen kanssa järjestämä Down Home Kivi oli perusasioitten äärellä, kun Kalifornian Oaklandista kotoisin oleva huuliharpisti ja laulaja Mark Hummel nousi lavalle pirkanmaalaisen yleisön eteen melkeinpä tasan seitsemän vuoden tauon jälkeen.

Hummel esiintyi edellisen kerran Tampereella itsenäisyyspäivänä 2011. Tuolloin paikka oli Yo-talo ja säestäjinä toimi Tomi Leino Trio eli Tomi Leino kitara ja huuliharppu, Jaska Prepula basso ja Mikko Peltola rummut ja kas kummaa, samat kaverit olivat tälläkin kertaa amerikkalaisvieraan kanssa asian äärellä. Ainoa ero edelliseen keikkaan oli se, että Down Home Kivessä Tomi keskittyi kitaraan ja jätti harputtelun kokonaan Markille. Ja mikäs oli jättää, onhan mies yksi maailman arvostetuimmista bluesharpisteista tällä hetkellä.

Median suosiollisella avustuksella Kivi oli varattu loppuun jo ennakkoon ja moni jäi valitettavasti ovien ulkopuolelle. Erityisesti ilahdutti, että paikalle oli saapunut paljon ihmisiä vakiojoukon ulkopuolelta.

Monesti konserteissa käydessä, ja varsinkin jos ei ole nähnyt esiintyjää ennemmin, ilta tarjoaa yllätyksiä. Tällä kertaa illan juoni ja draaman rakenne olivat selkeitä sekä ennakkoon että jälkikäteen. Blues oli illan epistola ja sitä kuultiin niin hitaina kuin reippaampinakin versioina. Mitään yllätyksiä ei siis laariin satanut, mutta eipä niitä varmaan kukaan kaivannutkaan. Kun lavalla on yksi Suomen terävimpään kärkeen kuuluvista bluesyhtyeistä ja Mark Hummelin kaltainen huippuharpisti, sitä vain nauttii, ja nauttii, ja nauttii...

Hummelin älykäs, dynaaminen ja voimakas harpun soitto tarjosivat illan komeimmat hetket. Tomin kitara puolestaan soi tutun upeasti ja toi hienoa väriä musiikkiin sekä sooloissa että säestyksessä. Erityisesti Markin sooloissa ilahdutti se, että niitä ei pätkäisty turhan lyhyiksi, vaan mies soitti tarpeeksi pitkään jotta intensiteetti pääsi kasvamaan riittävän tuimaksi ja kuulija pääsi maiskuttelemaan makoista juurimehua koko rahan edestä. Hummel hoiti myös vokalisoinnin ja vaikkei miehen laulu nyt harpunsoiton tasolle noussutkaan, selviytyi hän siitäkin aivan kunnialla. Mitä taas tulee Talonmiehiin, niin Jaska ja Mikko olivat juuri niin hyviä, kuin sata edellistäkin kertaa Down Home Kivessä. Rytmi rullasi ja rollasi ja hommat olivat sanalla sanoen hanskassa ja hanskat tallessa.

Blues, niin kuin mikä tahansa musiikki, voi olla hienoa ja nautittavaa tai sitten tylsää kelaamista ilman vähäisintäkään inspiraatiota. Down Home Kivessä olen puolitoista kertaa kuullut jälkimmäistä laatua ja kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja edellistä. Viime torstain keikka kuului ehdottomasti positiivisiin DHK -keikkoihin ja niistäkin vielä sinne kärkisakkiin, sata ja yksi jänistä!



Thank you Mark, Tomi, Jaska and Mikko, great evening! Kiitokset myös Savisaaren Simolle ykkösluokan miksauksesta, Jukalle ja Blueslovers ry:lle järjestämisestä ja Heidille, Lasselle ja koko Kiven mahtavalle porukalle huollosta ja huolenpidosta.

Videot:





Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ.











Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti