Vanhan viisauden mukaan ennen loppumista käy vähiin. Näin on asia valitettavasti myös Suomen ansioituneimman juurimusiikki-klubin, Down Home Kiven, kohdalla. Vain kaksi iltaa on enää jäljellä, nyyh. Ensi torstaina Kulttuuriravintola Kiven lavan ottaa haltuunsa huippuyhtye Tomi Leino Trio ja 7.12. on vuorossa musiikkia Peter Greenin Fleetwood Macin tyyliin Edward Segerin, Ykä Putkisen ja Bluesjuntta-yhtyeen voimin.
Viikko sitten Kiven lauteilta kajahti aivan liian harvoin kuultua zydeco-musiikkia, kun Ice Mo' & The Zydecoolers, Ismo Haavisto haitari, huuliharppu ja laulu, Oskari Haavisto kitara, Ville Vallila basso, Matias Partanen rummut ja Tomi Malin pesulauta, viihdytti itseään ja yleisöä sekä Ismon omilla kappaleilla että pieteetillä valituilla lainoilla. Yhtye ei suinkaan unohtanut myöskään bluesia, vaan illan aikana kuultiin useita New Orleans-henkisiä sinisiä. Näistä jäivät mieleen erityisesti, Ismon omien mainioiden rallien lisäksi, pari huimaa Lazy Lesterin hittiä, Sugar Coated Love ja I'm a Lover Not a Fighter.
Keikan pääpaino oli kuitenkin selkeästi yhtyeen tuoreen cd-albumin, Cool Zydeco, materiaalissa. Levy on muuten aivan hemmetin hieno paketti ja sitä voi tilata itseään ilahduttamaan tai ajankohtaiseksi lahjukseksi TÄÄLTÄ.
Kiven ilta oli sanalla sanoen musiikin juhlaa. Zydeco ja sen koko kirjo loisti Tampereen illassa valovoimaisesti. Tiukkatempoiset menopalat ja rauhallisemmat tunnelmoinnit seurasivat toisiaan ja tunnelma oli sekä lavalla että katsomossa lämmin ja hyväntuulinen. Bändin jokainen muusikko hoiti oman tonttinsa kymppiplussan arvoisesti. Eniten esillä oli luonnollisesti Ismo ja hänen haitarinsa sekä vokalisointinsa. Miehen musiikillinen monipuolisuus on suorastaan hämmentävää. Kitara, huuliharppu, haitari ja laulu, kaikki onnistuu ja pankaa merkille, huipputasolla. Kun tähän lisätään vielä erinomainen lauluntekotaito ja välitön ja rento esiintyminen keikoilla, niin ei voi kuin ihmetellä.
Kolmen miehen rytmiryhmä teki sen mitä pitikin juuri niin kuin pitikin ja ansaitsee kiitoksen ja syvän kumarruksen.Ismon veljenpoika Oskari osoittautui aivan erinomaiseksi ja monipuoliseksi kitaristiksi ja erikoisesti hänen jotenkin 70-lukulaiselta kuulostaneet rokkaavat soolonsa toivat oman erityisen mausteensa perinnemusiikkiin, hieno homma. Encoressa lavalle nousi foneineen myös Masa Orpana ja näin saatiin iltaan vielä oivallinen loppuhuipennus.
Down Home Kiven kolmanneksi viimeinen kokoontuminen vei yleisön Suomen pimeästä ja kylmästä marraskuusta Louisianan valoon ja lämpöön ja siitä iso kiitos Ismo, Oskari, Ville, Matias, Tomi ja Masa!
Kiitokset myös miksaajalle a-luokan suorituksesta, Jukka Mäkiselle ja Blueslovers ry:n aktiiveille järjestämisestä ja tietysti ja erityisesti Heidille ja muille ravintolan ihanille ihmisille huollosta ja huolenpidosta.
Videot:
Blogissa vain osa kuvista, kaikki kuvat TÄÄLLÄ.
