Fried Okra Down Home Kivessä 21.3.2019

Tanska lienee maailman tasaisin maa. Sen korkein kohta on Møllehøj, 170,86 metriä merenpinnasta. Hieman lisää korkeuseroa tuo Lammefjord, joka on seitsemän metriä merenpinnan alapuolella.

Okra on tropiikista kotoisin oleva vihreä kotahedelmä, jota käytetään ruoanlaitossa niin Aasiassa, Afrikassa kuin Amerikan Yhdysvaltojen eteläosissakin, varsinkin kreoli- ja cajunkeittiöissä. Okraa voidaan käyttää joko tuoreena tai kuivattuna.

Sanana okra tarkoittaa myös oranssinkeltaista tai punertavanruskeaa maaväriä, jota on käytetty väripigmenttinä jo esihistoriallisella ajalla.

Hill Country Blues on Mississippin pohjoisosien kukkulaseudulta kotoisin oleva maalaisbluesin muoto. Sen määrääviä piirteitä ovat vahva rytmi, vankat kitarariffit ja voimakas panostus grooveen ja näistä tekijöistä muodostuva hypnoottinen boogie. Hill Country Bluesin suuria nimiä ovat muiden muassa Mississippi Fred McDowell, R.L. Burnside ja Junior Kimbrough.

Fried Okra, Morten Lunn kitarat, diddley bow ja laulu, Thomas Crawfurd rummut ja taustalaulu ja Anders Wallin basso ja taustalaulu, on tanskalainen Hill Country Bluesia - bändi itse nimittää musiikkiaan myös vaihtoehtobluesiksi - soittava yhtye, joka viime torstaina nousi toisen kerran Down Home Kiven lavalle. Syksyllä 2013 bändi oli vielä nimeltään Fried Okra Band ja silloin siinä soitti Thomas Foldberg kitaroita ja huuliharppua, eikä Anders ollut vielä mukana kuvioissa.

Fried Okra osoittautui viiden ja puolen vuoden tauon jälkeen edelleen erittäin rankaksi ja viihdyttäväksi porukaksi. Raaka ja rujo mäkiblues soi komeasti, Thomasin ja Andersin luoma iskevän huumaava rytmi kuorrutettiin Mortenin voimakkaalla, ja silti sävykkäällä, kitaroinnilla ja miehisen komealla vokalisoinnilla. Laulujen sanoitukset olivat bluesin parhaiden perinteiden mukaan tarinoita ja musiikkiin varsin hyvin istuen usein sieltä elämän varjoisammalta puolelta. Myös kolmikon stemmalaulu soi hienosti. Paria lainaa lukuun ottamatta Fried Okran materiaali oli omaa ja tämäkin seikka täytyy merkitä keikan positiivisiin asioihin. Viihdyin, enkä varmasti ollut ainoa, erittäin, siis E.R.I.T.T.Ä.I.N, hyvin trion vantteran bluesin parissa, mutta jos nyt jotain olisi saanut toivoa, niin mielelläni olisin kuullut pari kappaletta enemmänkin Mortenin diddley bowta. Nyt hän soitti sitä vain yhdessä laulussa ja niinpä, valokuvaaja kun ensisijaisesti olen, ei videota tämän hassun ja mainion soittimen soitosta tullut tallennettua. Yhtään en olisi laittanut myöskään vastaan, jos Thomas olisi tarttunut hetkeksi mandoliiniin, kuten bändin edellisellä Tampereen keikalla.

Tätä on juurimusiikki juurevimmillaan ja parhaimmillaan, sata ja yksi jänistä!

Videot:

In a Place

You Can Howl

Shopkeeper

What's Wrong / I've Been Working

Copenhagen Fast Track

Ensi torstaina, 4.4., Down Home Kivessä tarjoillaan ylitsevuotava kattaus energistä bluesia positiivisella otteella kun vieraiksi saapuvat huippukitaristi Konstantin Kovalev ja yhtyeensä The Firebugs, jossa musisoivat Mitja Tuurala basso, Tyko "Down Home King III" Haapala rummut ja Harri Taittonen piano. Paljon tämän paremmaksi ei rytmimusiikkiyhtyettä saada tekemälläkään, joten luvassa on takuuvarmasti huippuilta hienon musiikin parissa. Be there or be square!

Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ.

Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

Rock Rantanen Group ja Senitals Laternassa 16.3.2019

Kun keikan ensimmäinen setti käynnistyy Honky Tonk Womenilla, niin voi olettaa illasta hyvinkin mahdollisesti muodostuvan länsimaisen rytmimusiikin ystävälle oikeinkin viihtyisän. Laternassa, joka sinänsä ei kuulu keikkapaikkojen aateliin, viime lauantaina järjestetty, kevätpäiväntasausta juhlistava musiikkipitoinen illanvietto alkoi juuri edellä mainitulla klassikolla Rock Rantanen Groupin toimesta.

Jo 70-luvulla Kalevan yhteiskoulussa alunperin perustettu yhtye heräsi liki neljänkymmenen vuoden hibernaatiostaan muutama vuosi sitten ja kokoonpanolla Jorma Rantanen kitara ja laulu, Mika Lehtinen kitara, Timo Mäkinen basso ja Jouni Lehtinen rummut ja laulu bändi tänä päivänä elää ja hengittää vahvasti. Kuten nokkelimmat varmaan jo päättelivätkin, oli Jorma mukana jo alkuperäisessäkin ryhmässä. Tammikuussa 2012 Jorma ja Mika ajattelivat ajan olevan taas kypsä yhdessä soittamiselle. Tuumasta toimeen, Jouni löytyi rumpuihin ja hieman myöhemmin Timo bassoon ja näin Rock Rantanen Group oli jälleen kasassa. Uusi RRG soitti ensikeikkansa lokakuussa 2014 ja siitä sitten on jatkettu. Homma on kehittynyt pikkuhiljaa, miehet ovat tehneet runsaasti omia kappaleitaan ja klassiset 70-luvun rokit ovat myös pysyneet ohjelmistossa.

Laternassa mukavan kokoinen yleisö sai nautiskella RRGn kahdesta mainiosta setistä, jotka pitivät sisällään muun muassa Rollareita, CCRää, Black Sabbathia, Juicea, Peitsamoa, David Bowiea, T-Rexiä, Pugh Rogefeldtiä ja lainakappaleista huippuna White Stripesin upean, ja upeasti toteutetun, Seven Nation Armyn. Covereitten lisäksi kvartetti soitti myös omia kappaleitaan ja jälleen kerran täytyy sanoa, että miehet saisivat keikoilla luottaa enemmän omaan materiaaliinsa. Kyllähän nuo klassikotkin ovat mukavaa kuultavaa ja varmasti niitä on hienoa soittaa, mutta allekirjoittaneelle lähinnä Jorman ja Mikan tekemä yhtyeen oma tuotanto on ehdottomasti nelikon keikkojen parasta antia. CCR oli hieno yhtye, mutta silti korvaisin vaikka pari Fogertyn tuotosta Rantanen/Lehtinen tuotannolla. Olen nähnyt RRGn keikalla muutaman kerran vuosien varrella ja aina on yhtä ilahduttavaa huomata, että eteenpäin on menty. Laternassa kiinnitti huomiota erikoisesti sekä Jorman että Jounin kehittyminen laulussa. Rock on rajaton riemu ja Rock Rantanen Groupin keikka oli tästä vanhasta sanonnasta vastaansanomaton todistus, hyvä jätkät!

Illan toinen yhtye Senitals oli itselleni täysin uusi tapaus ja valitettavasti jouduin liukenemaan Laternasta yhtyeen ensimmäisen setin jälkeen. Jotain jäi kuitenkin korvien väliselle muistikortille.

Viisimiehisen yhtyeen setti sisälsi RRGn tavoin sekä omaa että lainattua sävelmateriaalia ja lainoina Senitals soitti muun muassa Rollareita, Bryan Ferryä ja Pink Floydia. Puolen tunnin setin perusteella on mahdotonta sanoa mitään kovin painavaa yhtyeestä, mutta soitto ja laulu kulki mallikkaasti sekä yksilötasolla että yhtyeenä. Myös rokkiposeeraukset olivat hallussa ja bändin fanijoukko täytti heti alusta alkaen innokkaasti tanssilattian. Oikein positiivinen kuva bändistä jäi.

Kiitos molemmille yhtyeille, keep on rockin'

Videot:

Rock Rantanen Group - Every Day in Your Life

Rock Rantanen Group - Kauppaopiston naiset

Rock Rantanen Group - Seven Nation Army

Rock Rantanen Group - Här kommer natten / Paranoid

Senitals - Painajainen

Senitals - It's Only Rock 'n Roll

Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat löytyvät TÄÄLTÄ (RRG) ja TÄÄLTÄ (Senitals).

Rock Rantanen Group

Senitals

Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

Shannon McNally & Brett Hughes Down Home Kivessä 7.3.2019

Contemporary music that incorporates elements of various mostly acoustic American roots music styles, including country, roots rock, folk, gospel and bluegrass resulting in a distinctive roots-oriented sound that lives in a world apart from the pure forms of the genres upon which it may draw. While acoustic instruments are often present and vital, Americana also often uses a full electric band.

Näin AMA eli Americana Music Association määrittelee americana-musiikin.

Down Home Kivessä on vuosien varrella päästy nautiskelemaan americanasta useaankin otteeseen ja viime torstaina oli jälleen mahdollisuus sukeltaa tähän Uuden maailman maukkaaseen cocktailmaljaan, kun Hempsteadissa vuonna 1973 syntynyt amerikkalainen laulaja/kitaristi Shannon McNally aloitti ensimmäisen Suomen kiertueensa Tampereelta. McNallyn lisäksi lavalle nousi kitaristi/laulaja Brett Hughes.

Down Home Kivi oli taas kerran myyty loppuun jo ennakolta ja tunnelma Kulttuuriravintola Kiven intiimissä interiöörissä oli jännittyneen odottava, kun suurimmalle osalle yleisöä ennestään tuntematon duo nousi ihmisten eteen. Omatkin kokemukseni parivaljakon musiikista olivat hyvin rajalliset, joten minkäänlaisia odotuksia ei ollut.

Suurin osa illan kahden setin materiaalista oli käsittääkseni McNallyn säveltämää ja sanoittamaa. Lisäksi kuultiin joitain klassikoita ja ainakin yksi Hughesin tekemä kappale.

McNally osoittautui oikein kelvolliseksi kitaristiksi ja erinomaiseksi laulajaksi, jonka ilmeikäs ääni taipui erinomaisesti niin rauhalliseen tunnelmointiin kuin vauhdikkaampiinkin ralleihin ja oivallisesti hän suoriutui myös I Went to Well -bluesista. Se oli illan ainoa lajissaan, mutta kuten olen aiemminkin todennut, blues on vain yksi Down Home Kiven musiikkigenreistä ja perhanan hyvä niin. Kappaleiden välissä McNally kertoili elämästään musiikin ihmeellisessä maailmassa ja matkan varrella kohtaamistaan ihmisistä. Esimerkiksi juttu Levon Helmistä oli varsin mainio.

Hughes soitti sähkökitaraansa tyylikkään pidättyvästi ja syvensi ja laajensi musiikkia elegantilla musisoinnillaan. Myös hänen taustalaulunsa tukevoitti soundia hienosti. Muutamassa kappaleessa, joissa McNally luovutti Epiphonen Masterbilt Century Olympic -kitaransa Hughesille ja keskittyi vain laulamaan, Hughesin ensiluokkaiset kitaristin taidot tulivat entistä selkeämmin esiin.

Illan americana painottui enimmäkseen kantrin ja folkin puoleen ja musiikissa kuulaus ja melodisuus olivat määräävimmät piirteet. Keikan jälkimainingeissa mainittiin muun muassa sana "maagista" ja tuohon ei minulla ole paljonkaan lisättävää, hieno keikka.

Thank you very much Shannon and Brett! Kiitokset myös Harri Hakalle parivaljakon Suomeen tuomisesta, Simo Savisaarelle hyvästä miksauksesta, Mäkisen Jukalle ja Blueslovers ry:lle jäjestämisestä ja tietysti Heidille, Teemulle, Lasselle ja muille Kiven ihanille ihmisille huollosta ja huolenpidosta. Baaritiskin keskustelukerholaisille ei.

Videot:

I Went to the Well

Sweet Little Bird

Love Hurts

Pancho & Lefty

Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ.

Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

Faarao Pirttikangas & Nubialaiset ja Dumari & Spuget Klubilla 22.2.2019

Kun Tampereen Tullikamarin Klubi oli jo ennakolta myyty loppuun ja lavalle olivat nousemassa sellaiset suomalaisen musiikin merkkinimet kuin Faarao Pirttikangas ja Tuomari Nurmio, niin odotukset illan suhteen olivat varsin korkealla. Aivan täysin ne eivät täyttyneet, mutta valtaosin kyllä.

Numerolla yksi lavan otti haltuunsa Faarao Pirttikangas & Nubialaiset, Pekka "Faarao" Pirttikangas kitara ja laulu, Kusti Vuorinen haitari ja itse tehty ksylofonin serkku, Pentti Dassum basso, Inari Ruonamaa saksofonit, Lassi Piironen vetopasuuna, Konsta Eskelinen Stroh viulu ja Teemu Mäenpää rummut. Ryhmältä ilmestyi helmikuussa uusi levy ja tämän Syvä Savo -nimen saaneen pitkäsoiton materiaali oli pääroolissa seitsikon setissä. Yhtyeen nimeä on laihdutettu pudottamalla siitä pois kuhmalahtelaisuus, mutta musiikki on vähintäänkin yhtä runsasta ja rikasta kuin ennenkin. Sanoin tämän villin porukan musiikkia on melkoisen vaikea luonnehtia, mutta jos nyt sanoisi vaikka näin; siinä yhdistyvät vahva ja ennen kaikkea riemukkaan eläväinen rytmi, kiitettävän tarttuvat melodiat, todella omaperäinen soitinnus, rajaton musiikkityylien kirjo ja taito koota kaikesta edellä mainitusta tiukasti köytetty paketti. Kun tähän lisätään vielä kirsikaksi kakun päälle Faaraon kirjoittamat hurjat, hauskat ja aina mielenkiintoiset tekstit ja miehen persoonallinen laulu, niin koossa on jotain aivan ainutlaatuista suomalaisessa, ja maapallollisessakin, musiikissa.

Itse ostin Syvän Savon vasta tällä keikalla, joten osittain esitetty musiikki oli ennestään tuntematonta, mutta kyllä ne uudetkin kappaleet nappasivat koukkuunsa ilman minkäänlaisia ongelmia. Muun muassa bluesista, gospelista, kansanmusiikista, vanhasta suomalaisesta jatsi-/ iskelmämusiikista koottu herkkukeitos maistui erittäin hyvältä ja bändi oli erinomaisessa vedossa. Ainoa harmitus tuli siitä, että Faaraolle ja Nubialaisille varattu aika oli aivan liian lyhyt. Sata jänistä!

Illan helsinkiläisvieraat, Dumari & Spuget, Hannu "Tuomari" Nurmio kitara ja laulu, Miikka Paatelainen kitarat, Mitja Tuurala basso ja Markku Hillilä rummut, olivat vuorossa pienen tauon jälkeen. Itse olen aina ollut Nurmion musiikin suuri ystävä, mutta jostain syystä olen jumittunut enemmän miehen varhaistuotantoon ja lähinnä 80-luvun levyt tuntuvat edelleen uppoavan parhaiten. Varsinkin Nurmion viimeisen kymmenen vuoden tuotanto on jäänyt harmittavasti pahasti paitsioon, joten en tiennyt yhtään mitä kvartetilta odottaa. Illan suurin pettymys tuli, kun Nurmio ilmoitti rikkovansa työlainsäädäntöä ja esiintyvänsä sairaana ja tästä johtuen esitettävien kappaleiden sovituksia oli jouduttu viilailemaan tilanteeseen sopiviksi. Se valitettavasti myös kuului lopputuloksessa. Keikka ei missään tapauksessa ollut huono. Setti sisälsi allekirjoittaneellekin riittävästi klassikoita ja periaatteessa ne ennestään tuntemattomatkin kappaleet kuulostivat aivan ok-kamalta ja bändihän koostuu rutinoituneista ja taitaviksi tiedetyistä pelimanneista. Mutta ne sovitukset. Lähes kaikki setin kappaleet olivat kuin samaa puuta ja dynamiikka loisti poissaolollaan. Bändihän joutui tällä samalla kiertueella sitten perumaankin ainakin yhden keikan, joten Nurmion sairaus oli epäilemättä syynä ongelmiin Tampereellakin. Työtapaturmia sattuu ja valitettavasti sellainen sattui Dumarille & Spugeille nyt Tampereella, hyvä yritys ja paremmalla onnella ensi kerralla.

Miksauksesta vastasi Peve tunnetulla taidollaan ja siinä oli kaikki kohdallaan, kiitos. Valomestarista en viitsi sanoa mitään. Kiitokset myös Klubin hienolle porukalle.

Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ (Faarao) ja TÄÄLLÄ (Tuomari).

Faarao Pirttikangas & Nubialaiset

Dumari & Spuget

Teksti ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com