maanantai 20. marraskuuta 2017

5. Vuodenaika Eclipse Jazz Clubilla 14.11.2017

Kun asianharrastajat kuluttavat aikaa juttelemalla rytmimusiikkia soittavista yhtyeistä, aina joskus puheeksi tulee bändien ikä ja keikkamäärät. Itse tunnen ja tiedän monia yhtyeitä, joilla on kosolti kokemusta ja jopa satoja keikkoja takanaan. Harvemmin vain tulee ajatelleeksi, että joskus on jokaikinen bändi syntynyt ensimmäisen keikkansa myötä. Sillä siinä vaiheessahan bändi varsinaisesti syntyy. Harjoituskämpillä voi soitella vaikka sata vuotta, mutta yhtye joukosta muusikoita tulee vasta ensimmäisen julkisen esiintymisensä myötä. Leevi & The Leavings on se säännön vahvistava poikkeus.
Viime tiistaina minulle tarjoutui harvinainen mahdollisuus olla todistamassa bändin syntymää. Kulttuuriravintola Kivessä näet lavalle nousi Tapio Ylisen luotsaamassa Eclipse Jazz Clubissa mies itse kolmen pelimanniveljensä keralla ja kas, yhtye nimeltä 5. Vuodenaika oli putkahtanut tähän maailmaan. Kitaraa soittavan ja laulavan Ylisen lisäksi kvartetissa musisoivat Mikko Löytty basso ja laulu, Simo Laihonen rummut ja Arto Piispanen koskettimet.
Kaikki muusikot ovat varsin kokeneita erilaisista musiikillisista yhteyksistä, joten mistään nuorisoketjusta ei kuitenkaan ole kyse. 5. Vuodenaika ilmoittaa soittavansa bluesrokkia ja progressiivista rokkia, joten musiikillaan se ei kosiskele listapölhöilyä harrastavaa kansanosaa. Toivottavasti yhtye menestyy sen verran, että saamme nauttia sen musiikista tulevinakin vuosina, sillä varsinkaan progressiivista rokkia soittavia yhtyeitä ei ole liikaa tänä melodiaköyhiä konerytkytyksiä suosivana aikanamme.

Tunnin ja kaksikymmentä minuuttia kestänyt keikka näytti, että eväitä bändillä kyllä riittää. Bluesrokista vastasivat Löytyn sävelkynästä syntyneet mainiot kappaleet ja progressiivisen puolen hoitelivat puolestaan Ylisen aivoituksissa alkunsa saaneet kiitettävän monipolviset musiikilliset löytöretket. Yhtye tarjoili omien kappaleidensa lisäksi pari coveria ikään kuin mausteeksi ja kuinka ollakaan, ne molemmat olivat Jim Pembroken ja Wigwamin tuotantoa. Grass for Blade ja Nuclear Nightclub soivat komeasti ja olipa mukava kuulla suomalaisen progressiivisen rokin jättiläisen musiikkia elävänä ja jos saan sanoa, erittäin hyvin ja pieteetillä esitettynä.
Itselleni illan komeimmiksi hetkiksi muodostuivat Ylisen sävellykset Nuoruus, Brother Come Back ja 5. Vuodenaika, joissa upeat sävellykset kohtasivat sylin täydeltä dynamiikkaa ja toinen toistaan upeampia soitannollisia suorituksia. Löytyn lauluista taas esimerkiksi Vie mut kotiin ja Minkäs sille voi tempaisivat mukaansa juurevalla meiningillään.
Ylistä lukuun ottamatta muusikot olivat itselleni tuttuja ennestään ja tiesin, että odotettavissa olisi laadukasta soitantaa ja kun illan isäntäkin osoittautui erinomaiseksi kitaristiksi, ei parempaa olisi voinut toivoa. Kumpikin musiikintekijä hoiti omien kappaleidensa vokalisoinnin ja myös tällä saralla sekä Ylinen että Löytty hoitivat tonttinsa kunnialla.

Oli hienoa olla todistamassa uuden yhtyeen syntymää ja kun sen musiikkikin vielä tarjosi runsain määrin nautinnollisia hetkiä, ilta Eclipse Jazz Clubilla viedään aikakirjoihin kannattavana sijoituksena musiikillisen ilon pörssissä.

Videot:




Kiitos Tapio, Mikko, Simo ja Arto. Kiitokset myös Savisaaren Simolle a-luokan miksauksesta ja Heidille, Laurille ja muulle Kiven porukalle huollosta ja huolenpidosta.





















Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Gene Taylor Down Home Kivessä 9.11.2017

"I didn't pack a Hawaiian shirt for a Finland november, call me crazy." Näillä Gene Taylorin sanoilla pyörähti käyntiin Down Home Kiven marraskuinen illanvietto viime torstaina. Taylor on tuttu vieras Kivessä ja miehen tämänkertainen keikka oli myyty loppuun jo ennakolta. Maestron bändissä musisoivat Jussi "Jo' Buddy" Raulamo kitara ja laulu, Tyko "Down Home King III" Haapala rummut ja Robban Hagnäs basso ja laulu.

Kuten sanottua, Taylor on aikaisemminkin vieraillut Tampereella ja odotukset keikasta olivat siten kohtuullisen varmalla pohjalla ja niiden mukaisesti ilta sitten sujuikin. Tunteikas blues ja vauhdikas rokkenrolli olivat valttia eikä New Orleansiakaan unohdettu ja poikettiinpa keikalla pariin otteeseen myös kantrimaisemiin. Jos nyt joku ei vielä tiedä, niin Taylor on aivan erinomainen pianisti ja laulaja ja todisti sen jälleen kerran vastaansanomattomasti. Vuosikymmenten keikkailu näkyi myös yleisön viihdyttämisessä rennolla sanailulla laulujen väleissä. Taylor antoi Jussille ja Robbanille anteliaasti tilaa ja nämä veljekset käyttivät sen parhaalla mahdollisella tavalla. Kuultiinpa sellainenkin ihme, että bändi esitti Jussin originaalikappaleen, Have Yourself a Ball, joita ei yleensä pääse lainkaan kuulemaan miehen säestyskeikoilla. Tulipa Jussista ilmi sellainenkin fakta, että Taylorin mukaan mies tunnetaan Atlantin takana nimellä Radio Jo' hänen pitkään vahvistimena käyttämänsä radion johdosta. Robban puolestaan helli yleisöä muun muassa karulla kantritarinalla nimeltään Far Away Eyes, joka on alunperin erään englantilaisen Rolling Stones -nimisen yhtyeen tuotantoa. Ja tämä tarina on tosi. Tykosta sen verran, että juurimusiikkiympyröissä on runsaasti erinomaisia rumpaleita, mutta vain yksi Tyko. Down Home King III on kuningas.

Toisen setin alkajaisiksi Taylor esitti muutaman kappaleen yksistään ja sekä instrumentaaliboogiwoogi että Mississippi Heavy Water Blues/ It's a Long Way to Tipperary -combo soivat kertakaikkisen komeasti. Harvinaisuuksista puhuttaessa, tuota jälkimmäistä ei muuten usein pääse kuulemaan rootskekkereissä. Itselleni taisi olla ensimmäinen kerta. Bändin noustua lavalle ilta jatkui tutuissa merkeissä, kunnes vielä kirsikkana kakun päälle pianon taakse asettui parin laulun ajaksi yleisön joukossa ollut Taylorin ystävä Wiley Cousins. Ja voi pojat, että oli upeaa soitantaa. Wiley Coyote, kuten Taylor häntä kutsui, nakkasi kannat kattoon yhdessä vilauksessa ja homma toimi aivan hämmästyttävän hienosti, kun tietää että kyseessä oli aivan ex tempore -viritys. Ammattimiehiä parhaasta päästä.

Kaiken kaikkiaan yli kaksi tuntia kestänyt keikka oli juurevan musiikin juhlaa parhaimmillaan, sata jänistä!


Normaaliin Down Home Kiven tyyliin keikalla oli tarjolla myös levyjä illan artisteilta. Itselleni tarttui mukaan tällä kertaa ehkä hieman yllättävältä kuulostava vaihtoehto. Koska levyhyllystäni löytyy jo runsaasti niin Gene Taylorin ja Jo' Buddyn kuin Wentus Blues Bandinkin tuotantoa, valinta osui Robbanin tarjoamaan Armadis Rama -levyyn.
Levyn esittelyssä kirjoitetaan näin, "Armadis Rama är en hybrid med rötterna i de österbottniska och karibiska myllorna". Siis reggaeta ruotsiksi ja vieläpä ihka aidolla pohjanmaan ruotsilla. Yhdistelmä ei ehkä ensikuulemalta kuulosta kovin houkuttelevalta, mutta muutaman kuuntelun jälkeen on sanottava, että onhan upea levy. Ensimmäiseksi huomaa levyn erittäin täyteläisen soundin ja muutenkin kympin ansaitsevan tuotannon, Robban toisena tuottajana ja basistina. Tätä ei todellakaan ole tehty jointti huulessa. Toisekseen, ruotsin kieli ei ole ainoa suomalainen tekijä tällä levyllä. Reggaen rytmeillä mennään, mutta lauluihin on viimeisen päälle tyylikkäästi yhdistetty suomalaisen kansanmusiikin melodioita ja tunnelmaa. Ymmärrän kyllä, että kaikille reggae ruotsiksi ja kansanmusiikkimelodioilla ei ole se paras suositus levyn hankintaa ajatellen, mutta tämä todellakin toimii. Hieno levy, vahva suositus. Jussi Niemen arvio levystä Soundissa.

Thank you very much Gene, Robban, Jussi, Tyko and Wiley. Kiitokset ansaitsevat myös Savisaaren Simo äänestä, Mäkisen Jukka ja BluesLovers järjestämisestä ja Heidi, Lauri ja muu Kiven porukka huolenpidosta.

Huomenna Down Home Kivessä toinen tuttu Tampereen kävijä, Carlos Del Junco, jota myös huuliharpun Jimi Hendrixiksi on mainittu ja ansaitusti niin. Säestävässä huippuyhtyeessä Tommi Laine kitara, Ville Rauhala kontrabasso ja Juppo Paavola rummut. Muutamia lippuja saattaa olla vielä saatavissa, ovelle niitä tuskin jää. Varaukset täällä


Tilaisuudessa julkistetaan myös allekirjoittaneen valokuvakirja "Bluesia Kiven Sisässä - Down Home Kivi 10 Vuotta", joka sisältää 50 keikkaa syksystä 2008 syksyyn 2016 valokuvin ja lyhyin tekstilainauksin keikasta aikoinaan kirjoittamistani blogeista. Kirjassa on 110 sivua ja sen on kustantanut BluesLovers ry.






















Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

torstai 26. lokakuuta 2017

Jerron "Blind Boy" Paxton Down Home Kivessä 19.10.2017

Down Home Kiven nyt jo yli kymmenen vuotta kestänyt juurevan musiikin ystävien hellittely on pitänyt sisällään, ihan paria poikkeusta lukuun ottamatta, pelkästään hyviä tai vieläkin parempia keikkoja. Sieltä komeimmasta päästä mieleen tulevat vaikkapa sellaiset mestarit kuin Bob Brozman, Carlos del Junco, Sven Zetterberg, Lazy Lester, Tad Robinson, Johnny Sansone, John Fohl, Joe Filisko, Eric Noden, Nathan James, Pepe Ahlqvist, Jo' Buddy, Tomi Leino, Ismo Haavisto ja niin edelleen ja niin edelleen. Lista on virstan pituinen ja valitettavasti en kaikkia voi tässä luetella. Näissä musiikin korkeammissa messuissa paikalla olleet tietävät kyllä.

By the way, 16.11. Kiven lavalle nousee jälleen edellä mainittu huuliharpun Jimi Hendrix Carlos del Junco ja kun illan ohjelmaan kuuluu lisäksi vielä aivan uuden aluevaltauksen BluesLovers ry:n historiassa julkistaminen, niin kannattaa tulla paikalle ja varata lippu hyvissä ajoin. Tätä ette todellakaan halua missata, believe me!

Edellä kirjoitetun valossa tuntuu melkoisen rohkealta siis väittää, että viime viikon Down Home Kiven esiintyjä oli ehkäpä parasta, mitä tämä vireä juuriklubi on elämänsä varrella ystävilleen tarjoillut. Vaikeaahan, ellei sitten täysin mahdotonta, erilaisia vuosien varrella kertyneitä musiikillisia elämyksiä on järjestykseen asettaa, mutta olkoon niin tai näin, niin ainakin sen voi sanoa, että yhdysvaltalainen kaksikymmentäkahdeksanvuotias Jerron "Blind Boy" Paxton räjäytti pankin esiintymisellään loppuunmyydyssä Kulttuuriravintola Kivessä.

Pianoa, kitaraa, viulua, banjoa, huuliharppua ja rytmiluita laulamisen ohella soittanut Jerron on kertakaikkisen hämmästyttävä tapaus jo pelkästään siksi, että hän noin nuorena on noin korkealla tasolla afroamerikkalaisen juurimusiikin tuntemuksessa. Kun tähän lisätään erinomainen tekniikka soittamisessa ja laulamisessa ja armoitettu yleisön viihdyttämisen taito, ei enempää voisi toivoa. Kolme tuntia [sic] kestänyt, kahteen settiin jaettu keikka esitteli amerikkalaisen juurimusiikin juuria ja alkubluesia monesta näkökulmasta ja vältteli onnistuneesti niitä kaikkien tuntemia ja kuluneimpia iskusävelmiä. Jerron vaihteli soittimesta toiseen sujuvasti ja kertoili laulujen väleissä mielenkiintoisia tarinoita niin omasta kuin bluesinkin historiasta hersyvällä huumorilla juttujaan höystäen. Myös vuoropuhelu yleisön kanssa oli vilkkaampaa kuin millään ennen kokemallani Kiven keikalla. Jerron sai jollain ihmekonstilla ihmiset vapautumaan aivan ennen näkemättömällä tavalla ja kuultiinpa sellainenkin ihme, että Kiven yleisö ryhtyi enkelikuoroksi aivan omasta aloitteestaan. Ja se on jo melko huomattava meriitti bluesartistille. Ikinä en ole myöskään kuullut Kivessä naurettavan niin paljon kuin viime torstaina. Todellinen hyvän mielen keikka.

Musiikillisesti liikuttiin vanhan, siis sen vanhimman, bluesin ja angloamerikkalaisen kansanmusiikin maisemissa ja kun Jerron veteli viululla kiperää irlantilaista folkkia, oli suorastaan mieltä ylentävää huomata, kuinka hartaasti bluesinrakastajat uppoutuivat myös heille varmasti hieman oudompaan musiikkiin. Mestari mikä mestari. Aika usein sanoilla pystyy kuvaamaan kohtalaisen hyvin musiikkitapahtumia, mutta tässä tapauksessa Kivessä vallinneen tunnelman ja musiikin voiman välittäminen on kertakaikkiaan mahdoton tehtävä. Jos et ollut paikalla, saat tästä jutusta ja noista alla olevien linkkien takaa avautuvista videoista jonkin asteista osviittaa illan tapahtumista, mutta vain paikalla olleet tietävät, kuinka sataprosenttisen täydellinen, ja sanoisinpa jopa jumalainen, Jerron "Blind Boy" Paxtonin keikka Down Home Kivessä oli. Jos joskus, niin nyt todellakin kannattaa laittaa nimi muistiin ja seuraavan tilaisuuden koittaessa varata heti lippu miehen keikalle. Jos keikan jälkeen pystytte vakavalla naamalla sanomaan pettyneenne keikkaan, lupaan maksaa lippurahanne teille takaisin. Kaksisataa jänistä ja papukaijamerkki!


 Videot:




Thank you very very much Jerron, it was awesome! Hope to see you again at Down Home Kivi and better sooner than later, take care. Thank you also Alan Rooke, it was nice to meet you. Kiitoksen ansaitsevat myös Robban Hagnäs Jerronin Suomeen tuomisesta, Mäkisen Jukka ja BluesLovers järjestämisestä, Savisaaren Simo ensiluokkaisesta miksauksesta ja tietysti Heidi, Lauri ja kaikki muut Kiven ihanat ihmiset huollosta ja huolenpidosta.
























 Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com