torstai 14. helmikuuta 2019

Robbie Hill Band Down Home Kivessä 7.2.2019


Suomessa on keskusteltu ja riidelty maahanmuutosta kuluvalla vuosisadalla enemmän kuin tarpeeksi. Jotkut piirit tuntuvat suorastaan pelkäävän ei-suomalaisia kulttuurivaikutteita ja haluaisivat käpertyä peräkammariin peiton alle silmät ja korvat ummistaen. Hölmöläisten puuhaa, tietenkin. Musiikki ei ole koskaan tunnustanut valtiollisia rajoja ja hyvä niin. Myös maahanmuutto on musiikin parissa yleistä ja normaalia ja tuttua toimintaa jo vuosisatojen takaa.

Blues ei ole suomalaista musiikkia. Robbie Hill ei ole suomalainen. Tampereen perusti Ruotsin kuningas. Kun näistä kolmesta tekijästä rakennetaan yhtälö, lopputulokseksi saadaan Down Home Kiven kevätlukukauden toinen istunto. Vuonna 2012 Suomen kamaralle reppu selässä ja kitara kainalossa astunut skotlantilainen Hill on muutamassa vuodessa vakuuttanut täkäläiset bluespiirit ja kotiutunut itsekin ilmeisen hyvin ja näin todistanut omalta osaltaan, että maahanmuutto on hyvä juttu ja hyödyttää molempia osapuolia, MOT.

Kitarasta ja vokaaleista huolen pitäneen Hillin kanssa Kulttuuriravintola Kiven lavan ottivat haltuunsa viime torstaina basisti Matti Vallius ja rumpali Tatu Pärssinen. Vallius on allekirjoittaneelle tuttu useistakin yhteyksistä, muun muassa Erja Lyytisen yhtyeestä ja mainiosta Mustat Silmät -orkesterista. Pärssinen puolestaan oli aivan uusi tuttavuus.

Huolimatta keikkaa vaivanneista useista teknisistä vaikeuksista - katkennut kitarankieli, levottomat jalat -syndroomasta kärsineet rummut ja oikutteleva bassovahvistin - Robbie Hill Bandin keikka oli erinomainen osoitus nykybluesin elinvoimaisuudesta ja monipuolisuudesta. Trion kaksi settiä sisälsivät niin klassista hidasta ja keskitempoista bluesia kuin vauhdikasta rollaustakin ja varsinkin Robbien omat kappaleet laajensivat näköaloja myös esimerkiksi kosmisen soulin ja jazzinkin suuntaan. Yhtyeen ennakkoluulottomuudesta parhaana esimerkkinä toimi hieno ja hauska versio Joseph Kosman laajasti varioidusta klassikosta Les Feuilles Mortes eli Autumn Leaves eli Kuolleet lehdet.
Robbie Hill Band on nimensä mukaisesti ennen muuta Hillin yhtye, mutta vaikka mies onkin armoitettu kitaristi ja varsin pätevä laulajanakin, ei rytmiryhmän vaikutusta lopputulokseen voi suinkaan liikaa korostaa. Valliuksen hienovaraisen vähäeleinen basson soitto on tulvillaan svengiä ja valovuosien päässä perusjumputuksesta. Miehen upea soolo toisen setin alkupuolella soitetussa Superstition-kappaleessa oli mannaa taivaasta. Myös Pärssisen työskentely rumpujen takana jätti erittäin positiivisen muistijäljen. Paukutus loisti poissaolollaan ja rytmi rullasi, eli ja hengitti.
Mitä sitten tulee Hilliin itseensä, niin hänen kohdallaan tuli ihan itsestään mieleen erään paikallisen pikkuyhtyeen vuosikymmeniä sitten runoilema "nyt tiedän miten kitara laitetaan soimaan". Suomessa on monta mainiota kitaristia bluesinkin saralla ja Robbie Hill kuuluu ehdottomasti tähän porukkaan. Hänen erittäin moni-ilmeinen instrumenttinsa käyttö oli puhdasta nautintoa ja hurmasi vastustamattomasti pirkanmaalaiset bluesin rakastajat. Kun tähän lisää vielä miehen oivallisen vokalisoinnin ja joviaalin olemuksen, ei enempää voisi toivoa.

Robbie Hill Band + Down Home Kivi = Sata jänistä.

Kiitos ja kumarrus Robbie, Masa ja Tatu. Iso käsi myös Simo Savisaarelle ykkösluokan miksauksesta, Jukka Mäkiselle ja Blueslovers ry:lle järjestämisestä ja Heidille ja Lasselle ja koko Kiven mahtavalle porukalle huollosta ja huolenpidosta.


Ensi torstaina (21.2.) rappaukset rapisevat ja musiikki raikaa taas Down Home Kiven illanistujaisissa, kun Kiven lavalle kapuaa kvartetti nimeltä Big Feet & LaLa Marjo Leinosen ja Jukka Orman johdolla. Luvassa on jotain aivan muuta ja tupa satavarmasti täysi, joten ennakkolippu kannattaa varata viimeistään nyt. Ovelta käännyttäminen tuo surun puseroon, mark my words!

Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ.














Teksti ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

tiistai 5. helmikuuta 2019

Joshua James & Evan Coulombe & Mika Kuokkanen Klubilla 1.2.2019


Olen ottanut tavakseni, mennessäni itselleni uuden artistin tai yhtyeen keikalle, olla kuuntelematta esiintyjän musiikkia etukäteen. Tämä siitä syystä, että levytetty materiaali usein poikkeaa suurestikin livetilanteessa kuullusta, enkä halua näin asettaa vääriä ennakkoasenteita.

Tämä käytäntö osoittautui, tosin käänteisesti, varsin hyväksi viime perjantaina, kun Klubilla esiintyi amerikkalainen Joshua James maanmiehensä Evan Coulomben ja Mika Kuokkasen tukemina. Kuuntelin kotona muutaman kappaleen Jamesin uusimmalta albumilta ja ennakkoasenne oli luotu. Jamesin sinänsä hienossa ja tyylikkäässä musisoinnissa paistoi vahvasti läpi Paul Simonin ja Art Garfunkelin melodisen vähäeleinen tarinankerronta ja vaikka pidinkin miehen lauluista, eivät ne kovinkaan omaperäisiltä kuulostaneet. Yksi hyvä amerikkalainen singer/songwriter lisää pitkään letkaan.

Osittain tosin ennakkoasenteeni osui oikeaan. Joshua James osoittautui hyväksi amerikkalaiseksi laulaja/lauluntekijäksi, mutta muuten ennustukseni menikin sitten lahjakkaasti pieleen. Jos ennakkoon kuuntelemissani kappaleissa ei turhan paljon dynamiikkaa ollutkaan, niin ainakin tällä keikalla sitä riitti yllin kyllin. Ensinnäkin Jamesin itsensä kitarointi ja laulu oli huomattavasti elävämpää ja rohkeampaa kuin levyllä. Mies tuntui elävän musiikissaan jokaisella solullaan ja myös näytti sen peittelemättä ja Simonista ja Garfunkelista ei kuulunut pihaustakaan. Laakson pohjalta vuoren huipulle ja takaisin kirmattiin sellaisella intensiteetillä, että siinä meinasi henki loppua katsomonkin puolella. Laulujen tarinat menivät siinä hurmiossa totaalisesti ohi, mutta niihinhän voi nyt tutustua rauhassa jälkikäteen levytetyltä materiaalilta. Sellainen kutina allekirjoittaneella on, etteivät ne ole sitä kaikkein yksinkertaisinta diibadaabaa.

Evan Coulomben sähkökitara oli toinen tekijä, joka sai musiikin palamaan niin voimakkaalla liekillä. Se toi huimasti syvyyttä kappaleisiin ja oli mainio vasta- ja aisapari Jamesin akustiselle kitaralle. Ilman Coulomben soittoa keikka ei olisi yltänyt lähellekään nyt saavutettua tasoa.

Mika Kuokkanen siis täydensi trion, mutta valitettavasti hän jättäytyi roolijaossa selkeästi taka-alalle. Mika on erittäin hyvä niin kitaristina kuin laulajanakin, mutta Klubilla amerikkalaisvieraat, James erityisesti, olivat selkeästi valokeilassa. Toki James lienee tästä kolmikosta se tunnetuin maailmalla, mutta oikein mielelläni olisin kuunnellut Mikaakin hieman suuremmassa roolissa.

Encoreineen runsaan tunnin pituinen setti oli varsin nautittava kokemus, miksaus ja valot olivat kohdallaan ja yleisöäkin oli yllättävän runsaasti. Kiitos esiintyjille ja Klubin mainiolle porukalle.


Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ.













Teksti ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

torstai 31. tammikuuta 2019

The Blues Funnel ja Serko's Circuit Down Home Kivessä 24.1.2019


Raa'asta raadannasta ja useista toistuvista yrityksistä huolimatta Jukka Mäkinen ja Blueslovers ry. eivät ole kyenneet pysyttelemään ajan tasalla, vaan ovat jälleen kerran taantuneet uuteen kivikauteen, joka näki päivän, tai itse asiassa illan, valon viime torstaina Kulttuuriravintola Kiven tunnelmallisessa interiöörissä.
Kevään kiventyöstö aloitettiin pirkanmaalaisin voimin kahden yhtyeen illanvietolla. The Blues Funnel, Hermes Tuomisto kitara, huuliharppu ja laulu, Jari Luukkanen kitara, Tero Kansanaho basso ja laulu, Olli Peuranen koskettimet ja Pasi Pekkarinen rummut, esiintyi jo bluesin rakastajien järjestämässä Talviblues-illassa Yo-talolla tammikuussa 2014. Sen sijaan Serko's Circuit, Serko Nieminen huuliharppu ja laulu, Petri Iso-Mustajärvi kitara, Jorma Tuohino rummut, Mika Sinisalo basso ja Valtteri Pärssinen saksofoni, oli nyt ensimmäistä kertaa lavalla Pirkanmaan bluesyhdistyksen tilaisuudessa.

The Blues Funnel oli ensimmäisenä vuorossa. Pitkän linjan, perustettu 1996, yhtye on pitänyt alusta asti tiukan linjan ohjelmistossaan. Bändi esittää vain omaa materiaaliaan ja laulut ovat kaikki suomenkielisiä. Itse tehtyä bluesia suomeksi? Ei välttämättä se kaikkein helpoin ja suorin tie suureen menestykseen sanoisi yrityskonsultti, mutta onneksi The Blues Funnel ei ole tällaisia miettinyt, vaan tehnyt niin kuin on hyvältä ja oikealta tuntunut. Erilaisuus ei ole vamma.
Mitään yllätyksiä muutaman yhtyeen keikan nähneelle ei viisikon keikka tarjonnut. Melodista ja monipuolista bluesia laidasta laitaan ja kaikki lämpimän inhimillisellä otteella. Kappaleiden rakenteet eivät olleet sieltä kaikkein yksinkertaisimmasta päästä, vaan sisälsivät esimerkiksi kiitettävän runsaasti temponvaihdoksia. Hermes oli tietysti laulusolistina, erinomaisena sellaisena, eniten esillä, mutta tällä kertaa huomioni kiinnittyi erityisesti Ollin kosketintyöskentelyyn, joka on tyylikkäässä melodisuudessaan kenties tärkein bändin soundia määrittävä tekijä. Tunnin pituinen setti piti sisällään lauluja koko bändin historian ajalta ja tarjosi näin bluesviihtymisen ohessa mainion katsauksen yhtyeen yli kaksikymmenvuotiseen historiaan. Hieno keikka hienolta bändiltä ja erinomainen avaus uudelle Kivikaudelle.

Pienen tauon jälkeen lavalle nousi sitten Serko's Circuit, joka The Blues Funnelin tapaan on myös viisimiehinen bluesyhtye. Miehityksen vahvuuteen ja samaan musiikkigenreen kokoonpanojen yhtäläisyydet sitten jäävätkin. Virtapiirin ohjelmisto oli kokonaan lainatavaraa ja laulukieli perinteisesti englanti. Myös yhtyeiden soitinnus oli totaalisen erilainen. The Blues Funnelin kappaleita hallitsi kitaroiden lisäksi koskettimet, mutta Serko's Circuitin musiikissa oli huuliharppu, luonnollisesti kun Serko on huuliharpunsoiton kolminkertainen Suomen mestari, hyvin vahvasti esillä ja kitaran lisäksi saksofoni toi omaa väriään yhtyeen bluesiin. Serko's Circuitin blues on vahvasti perinteeseen nojaavaa ja hyvä niin. Bändi osoittautui varsin tasapainoiseksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi nuoresta iästään, ensimmäinen keikka tammikuussa 2017, huolimatta ja sen blues soi Kivessä täyteläisen viihdyttävästi. Erityismaininta menee yhtyeen rytmiryhmälle todella hienosta ja groovista meiningistä. Tuoreessa radiohaastattelussa Serko mainitsi, että seuraavalle levylle on tulossa covereiden lisäksi jo omiakin kappaleita ja se on tietysti varsin hyvä juttu. 

Down Home Kivi on täällä taas ja kauden avausiltamat tarjosivat mukavan suuruiselle bluesyleisölle hienon illan paikallisten muusikoiden seurassa. Kiitos illan yhtyeille, miksaajille, Jukalle ja Bluesin rakastajille järjestämisestä ja tietysti Heidille ja Lasselle ja koko Kiven huippuporukalle huollosta ja huolenpidosta.

Seuraavaksi Kiven lavalle nousee bluesin merkeissä torstaina 7.2. Suomeen vuonna 2012 kotiutunut skottikitaristi/laulaja Robbie Hill trioineen. Luvassa on energistä särmäbluesia yhdeltä nuoremman sukupolven merkittävimmistä kitaristeista. Trion täydentävät huippumuusikot Matti Vallius basson varressa ja Tatu Pärssinen rummuissa. Be there or be square!

Videot:









Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ (BF) ja TÄÄLLÄ (SC).

The Blues Funnel









Serko's Circuit










Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

tiistai 22. tammikuuta 2019

Dr. Helander & Third Ward Leijassa 21.1.2019


Muddy Waters on epäilemättä yksi bluesmusiikin tunnetuimmista hahmoista. Hänen säveltämiään ja tunnetuksi tekemiään lauluja esitetään edelleen hyvin runsaasti ympäri maailmaa keikoilla ja konserteissa ja tässä on pieni, eikä aina niin pienikään, ongelma. Taiteen kentällä ei tietenkään pidä minkään olla niin pyhää, ettei siihen saisi lainkaan koskea tai harrastaa variointia, mutta joidenkin juttujen kohdalla olisi kuitenkin hyvä pitää jalat maassa vaikka henki taivaita tavoittelisikin. Maailmasta ei löydy pilvin pimein muusikoita joiden taidot ja uskottavuus yltää niin korkealle, että olisi syytä tarttua Muddy Watersin musiikkiin ja vielä vähemmän heitä löytyy tietysti Suomesta. Olen kuullut keikoilla aivan liian monta niin vapisevaa vetoa esimerkiksi Hoochie Coochie Manista, että päällimmäiseksi tunteeksi on noussut syvä myötähäpeä. Itsekritiikki on hyvä asia ja sitä pitäisi kuunnella herkällä korvalla.

Tällaisia ajatuksia heräsi allekirjoittaneen mielessä tiistaina Ylöjärven pääkirjasto Leijassa, kun seitsemännen Roots Winter -tapahtuman esiintyjäksi saatu Dr. Helander & Third Ward, Ilkka Helander kitara ja laulu, Esa Kuloniemi basso ja laulu ja Leevi Leppänen rummut, aloitti keikkansa kirjaston monitoimisalissa. Ensimmäinen kappale oli Muddy Watersin My Home is in the Delta ja Ilkka esitti sen soolona vain kitaransa säestyksellä ja tämän esityksen olisin suonut kaikkien wannabe-Muddyjen kuulevan. Näin se pitää tehdä. Ilkka on yksi niistä harvoista suomalaisista, joiden taito, kokemus ja musiikin sisäistäminen on sillä tasolla, että Watersin kappaleesta saattoi nauttia täysin sydämin ilman minkäänlaista varpaisiin tujottelua.
Sama korkea taso ja hieno tunnelma leimasi koko keikkaa. Trio soitti salin täyttäneelle yleisölle kaksi täyspitkää settiä ja ihmiset saivat nautiskella niin bändin mainioista originaalilauluista kuin erinomaisella maulla valituista lainakappaleistakin. Muddy Watersin tuotannon lisäksi illan aikana kuultiin muiden muassa Lightnin' Hopkinsin ja Robert Johnsonin säveliä. Esa ja Leevi pystyttivät jykevän ja huippuhienosti groovanneen kivijalan, jonka päälle Ilkka sitten itketti, rankaisi ja nauratti kitaraansa tavalla, joka sai bluesin rakastajan uppoamaan otsaryppyjään myöten makoistakin makoisampaan nirvanaan. Jos nyt jotakin toivomista jäi, niin ehkä Ilkan laulumikrofonia olisi voinut ruuvata hiukkasen suuremmalle, jolloin myös miehen vahvasta laulusta olisi voinut nauttia paremmin. Tämä oli kuitenkin pieni kiusa ja kokonaisuutena miksaus oli varsin oivallinen. Itse asiassa olen tähän asti pitänyt Leijan monitoimisalia akustisesti kohtuullisen heikkona tilana, mutta nyt ei tuota pientä juttua lukuun ottamatta ollut mitään valittamista. Musiikki soi täyteläisenä ja rikkaana. Aivan hemmetin upea keikka, sata ja yksi jänistä!


Kolmas piiri julkaisi viime vuonna levyn nimeltään Meat Grindin' Business ja kyseessä on ehdottomasti yksi vuoden 2018 kovimmista blueslevyistä. Mikäli tätä uskottavuudessaan ja särmikkyydessään aivan omaan luokkaansa kuuluvaa juuriherkkua ei vielä löydy omasta levyhyllystäsi, niin nyt on jo korkea aika korjata asia, hopi hopi!

Kiitos ja kumarrus Ilkka, Leevi ja Esa. Kiitokset myös Pasille, Outille ja koko Roots Winterin järjestelyihin osallistuneelle porukalle, keep up the good work!

Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat löytyvät TÄÄLTÄ.












Teksti ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com