lauantai 23. maaliskuuta 2019

Rock Rantanen Group ja Senitals Laternassa 16.3.2019


Kun keikan ensimmäinen setti käynnistyy Honky Tonk Womenilla, niin voi olettaa illasta hyvinkin mahdollisesti muodostuvan länsimaisen rytmimusiikin ystävälle oikeinkin viihtyisän. Laternassa, joka sinänsä ei kuulu keikkapaikkojen aateliin, viime lauantaina järjestetty, kevätpäiväntasausta juhlistava musiikkipitoinen illanvietto alkoi juuri edellä mainitulla klassikolla Rock Rantanen Groupin toimesta.

Jo 70-luvulla Kalevan yhteiskoulussa alunperin perustettu yhtye heräsi liki neljänkymmenen vuoden hibernaatiostaan muutama vuosi sitten ja kokoonpanolla Jorma Rantanen kitara ja laulu, Mika Lehtinen kitara, Timo Mäkinen basso ja Jouni Lehtinen rummut ja laulu bändi tänä päivänä elää ja hengittää vahvasti. Kuten nokkelimmat varmaan jo päättelivätkin, oli Jorma mukana jo alkuperäisessäkin ryhmässä. Tammikuussa 2012 Jorma ja Mika ajattelivat ajan olevan taas kypsä yhdessä soittamiselle. Tuumasta toimeen, Jouni löytyi rumpuihin ja hieman myöhemmin Timo bassoon ja näin Rock Rantanen Group oli jälleen kasassa. Uusi RRG soitti ensikeikkansa lokakuussa 2014 ja siitä sitten on jatkettu. Homma on kehittynyt pikkuhiljaa, miehet ovat tehneet runsaasti omia kappaleitaan ja klassiset 70-luvun rokit ovat myös pysyneet ohjelmistossa.

Laternassa mukavan kokoinen yleisö sai nautiskella RRGn kahdesta mainiosta setistä, jotka pitivät sisällään muun muassa Rollareita, CCRää, Black Sabbathia, Juicea, Peitsamoa, David Bowiea, T-Rexiä, Pugh Rogefeldtiä ja lainakappaleista huippuna White Stripesin upean, ja upeasti toteutetun, Seven Nation Armyn. Covereitten lisäksi kvartetti soitti myös omia kappaleitaan ja jälleen kerran täytyy sanoa, että miehet saisivat keikoilla luottaa enemmän omaan materiaaliinsa. Kyllähän nuo klassikotkin ovat mukavaa kuultavaa ja varmasti niitä on hienoa soittaa, mutta allekirjoittaneelle lähinnä Jorman ja Mikan tekemä yhtyeen oma tuotanto on ehdottomasti nelikon keikkojen parasta antia. CCR oli hieno yhtye, mutta silti korvaisin vaikka pari Fogertyn tuotosta Rantanen/Lehtinen tuotannolla. Olen nähnyt RRGn keikalla muutaman kerran vuosien varrella ja aina on yhtä ilahduttavaa huomata, että eteenpäin on menty. Laternassa kiinnitti huomiota erikoisesti sekä Jorman että Jounin kehittyminen laulussa. Rock on rajaton riemu ja Rock Rantanen Groupin keikka oli tästä vanhasta sanonnasta vastaansanomaton todistus, hyvä jätkät!

Illan toinen yhtye Senitals oli itselleni täysin uusi tapaus ja valitettavasti jouduin liukenemaan Laternasta yhtyeen ensimmäisen setin jälkeen. Jotain jäi kuitenkin korvien väliselle muistikortille.
Viisimiehisen yhtyeen setti sisälsi RRGn tavoin sekä omaa että lainattua sävelmateriaalia ja lainoina Senitals soitti muun muassa Rollareita, Bryan Ferryä ja Pink Floydia. Puolen tunnin setin perusteella on mahdotonta sanoa mitään kovin painavaa yhtyeestä, mutta soitto ja laulu kulki mallikkaasti sekä yksilötasolla että yhtyeenä. Myös rokkiposeeraukset olivat hallussa ja bändin fanijoukko täytti heti alusta alkaen innokkaasti tanssilattian. Oikein positiivinen kuva bändistä jäi.

Kiitos molemmille yhtyeille, keep on rockin'

Videot:







Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat löytyvät TÄÄLTÄ (RRG) ja TÄÄLTÄ (Senitals).

Rock Rantanen Group








Senitals





Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti