tiistai 5. maaliskuuta 2019

Faarao Pirttikangas & Nubialaiset ja Dumari & Spuget Klubilla 22.2.2019


Kun Tampereen Tullikamarin Klubi oli jo ennakolta myyty loppuun ja lavalle olivat nousemassa sellaiset suomalaisen musiikin merkkinimet kuin Faarao Pirttikangas ja Tuomari Nurmio, niin odotukset illan suhteen olivat varsin korkealla. Aivan täysin ne eivät täyttyneet, mutta valtaosin kyllä.

Numerolla yksi lavan otti haltuunsa Faarao Pirttikangas & Nubialaiset, Pekka "Faarao" Pirttikangas kitara ja laulu, Kusti Vuorinen haitari ja itse tehty ksylofonin serkku, Pentti Dassum basso, Inari Ruonamaa saksofonit, Lassi Piironen vetopasuuna, Konsta Eskelinen Stroh viulu ja Teemu Mäenpää rummut. Ryhmältä ilmestyi helmikuussa uusi levy ja tämän Syvä Savo -nimen saaneen pitkäsoiton materiaali oli pääroolissa seitsikon setissä. Yhtyeen nimeä on laihdutettu pudottamalla siitä pois kuhmalahtelaisuus, mutta musiikki on vähintäänkin yhtä runsasta ja rikasta kuin ennenkin. Sanoin tämän villin porukan musiikkia on melkoisen vaikea luonnehtia, mutta jos nyt sanoisi vaikka näin; siinä yhdistyvät vahva ja ennen kaikkea riemukkaan eläväinen rytmi, kiitettävän tarttuvat melodiat, todella omaperäinen soitinnus, rajaton musiikkityylien kirjo ja taito koota kaikesta edellä mainitusta tiukasti köytetty paketti. Kun tähän lisätään vielä kirsikaksi kakun päälle Faaraon kirjoittamat hurjat, hauskat ja aina mielenkiintoiset tekstit ja miehen persoonallinen laulu, niin koossa on jotain aivan ainutlaatuista suomalaisessa, ja maapallollisessakin, musiikissa.
Itse ostin Syvän Savon vasta tällä keikalla, joten osittain esitetty musiikki oli ennestään tuntematonta, mutta kyllä ne uudetkin kappaleet nappasivat koukkuunsa ilman minkäänlaisia ongelmia. Muun muassa bluesista, gospelista, kansanmusiikista, vanhasta suomalaisesta jatsi-/ iskelmämusiikista koottu herkkukeitos maistui erittäin hyvältä ja bändi oli erinomaisessa vedossa. Ainoa harmitus tuli siitä, että Faaraolle ja Nubialaisille varattu aika oli aivan liian lyhyt. Sata jänistä!

Illan helsinkiläisvieraat, Dumari & Spuget, Hannu "Tuomari" Nurmio kitara ja laulu, Miikka Paatelainen kitarat, Mitja Tuurala basso ja Markku Hillilä rummut, olivat vuorossa pienen tauon jälkeen. Itse olen aina ollut Nurmion musiikin suuri ystävä, mutta jostain syystä olen jumittunut enemmän miehen varhaistuotantoon ja lähinnä 80-luvun levyt tuntuvat edelleen uppoavan parhaiten. Varsinkin Nurmion viimeisen kymmenen vuoden tuotanto on jäänyt harmittavasti pahasti paitsioon, joten en tiennyt yhtään mitä kvartetilta odottaa. Illan suurin pettymys tuli, kun Nurmio ilmoitti rikkovansa työlainsäädäntöä ja esiintyvänsä sairaana ja tästä johtuen esitettävien kappaleiden sovituksia oli jouduttu viilailemaan tilanteeseen sopiviksi. Se valitettavasti myös kuului lopputuloksessa. Keikka ei missään tapauksessa ollut huono. Setti sisälsi allekirjoittaneellekin riittävästi klassikoita ja periaatteessa ne ennestään tuntemattomatkin kappaleet kuulostivat aivan ok-kamalta ja bändihän koostuu rutinoituneista ja taitaviksi tiedetyistä pelimanneista. Mutta ne sovitukset. Lähes kaikki setin kappaleet olivat kuin samaa puuta ja dynamiikka loisti poissaolollaan. Bändihän joutui tällä samalla kiertueella sitten perumaankin ainakin yhden keikan, joten Nurmion sairaus oli epäilemättä syynä ongelmiin Tampereellakin. Työtapaturmia sattuu ja valitettavasti sellainen sattui Dumarille & Spugeille nyt Tampereella, hyvä yritys ja paremmalla onnella ensi kerralla.

Miksauksesta vastasi Peve tunnetulla taidollaan ja siinä oli kaikki kohdallaan, kiitos. Valomestarista en viitsi sanoa mitään. Kiitokset myös Klubin hienolle porukalle.

Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ (Faarao) ja TÄÄLLÄ (Tuomari).

Faarao Pirttikangas & Nubialaiset







Dumari & Spuget







Teksti ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti