Tuttu on turvallista sanoivat jo
muinaiset Cro-Magnonin ihmiset ja katsokaapa vain miten heille sitten
kävi. Oikeassahan nämä serkkumme tietysti olivat ja itsekukin
meistä jumittuu elämänsä aikana enemmän tai vähemmän
seilaamaan tuttuja uomia. Yllätykset ja uudet jutut ovat hankalia
sikäli, että vaikka ne voivat olla positiivisiakin, myös
negatiivisten kokemusten peikko vaanii aina nurkan takana ja se
pelottaa. Mutta jos aina vain tyytyy samaan hyväksi- tai ainakin
turvalliseksi koettuun, kehitys pysähtyy ja pysähtynyt saattaa
alkaa vieriä taaksepäinkin ja minä en ainakaan cromagnonia osaa.
Down Home Kivi on reilusti yli
kymmenvuotias. Vuonna 2006 Jukka Mäkisen perustama bluesklubi on
vuosien varrella tarjonnut kymmeniä ja taas kymmeniä toinen
toistaan hienompia iltoja juurimusiikkia rakastaville, lähinnä
pirkanmaalaisille, musiikin kuluttajille. Olemme saaneet nauttia
juurevasta musiikista monelta kantilta ajateltuna ja viime torstaina
tähän genrejen iloiseen holipompeliin liitettiin sitten "blues
'n' pop". Näin Down Home Kivi askelsi taas kerran ulos tutulta
ja turvalliselta - ja ehkäpä tylsältäkin - polulta ja lunasti
jälleen paikkansa Suomen johtavana bluesklubina.
Big Feet & LaLa, Marjo Leinonen
laulu, Jukka Orma kitarat ja taustalaulu, Mikko Murtomaa basso ja
taustalaulu ja Sami Vettenranta rummut, suoritti siis viikko sitten
debyyttinsä Kulttuuriravintola Kivessä. Kun keikka oli jo ennakolta
loppuunmyyty ja lavalle nousemassa Jemma-palkittu artisti, niin
odotukset illan osalta olivat varsin korkealla ja yllätys yllätys,
odotukset täyttyivät runsain mitoin. Vaikka bändi itse kuvaakin
musiikkiaan bluesin lisäksi popiksi, niin ennemminkin kyllä
puhuisin bluesista ja rockista. Siinä on tietysti se ongelma, että
bluesrock on perinteisesti aivan jotain muuta kuin Isojalkalalaan
musiikki, joten olkoon nyt sitten vaikka tuo blues 'n' pop, vaikka
tämän nelikon särmää ei ole ainakaan tähän päivään mennessä
poppiksen parista tavattu rytmimusiikin historian aikana.
Kvartetin keikka oli täyttä asiaa
alusta loppuun asti ja tällaista vauhdinpitoa ei liene Down Home
Kiven tilaisuuksissa ennen nähty. Eritoten Orman työskentely
lavalla, ja aika monta kertaa lavan ulkopuolellakin, oli suorastaan
hengästyttävää seurattavaa. Miehellä tuntui virtaavan suonissaan
elohopeaa ja hänen antaumuksensa oli sanalla sanoen hurjaa. Tämä
energisyys toistui myös hänen soitossaan ja kertakaikkisen
hämmästyttävää oli miehen kyky liittää yhteen huima kitarointi
ja välillä suorastaan raivokas esiintyminen. Sanattomaksi vetää.
Leinonen oli oma itsensä. Hän on
ennen muuta syvällinen tulkitsija ja se tuli harvinaisen selväksi
tälläkin keikalla. Oli kyse sitten Ground Woman Homesick Bluesin
kaltaisesta menopalasta tai That's Why I'm Cryin' -kappaleen
tuskaisesta tunnelmoinnista, Leinonen laittoi itsensä likoon
sataprosenttisesti ja se todellakin kuului lopputuloksesta. Ei
epäröintiä, ei hienostelua, eikä pisaraakaan teeskentelyä vaan
tunnetta, tunnetta ja vielä kerran puhdasta raakaa tunnetta.
Sanattomaksi vetää.
Murtomaan ja Vettenrannan huoleksi jäi
homman pitäminen kasassa ja kasassahan se pysyi. Rimaa ei edes
hipaistu ja molemmat miehet hoitivat oman tonttinsa kiitettävin
arvosanoin.Tiukkuus ja tekniikka - checked, groove - checked,
esiintyminen - checked. Suomesta löytyy muutama basisti-rumpali
-pari, joilla homma toimii täysien pisteiden arvoisesti ja omalle
listalleni näistä taitureista ilmestyi viime torstaina uusi
merkintä. Sanattomaksi vetää.
Hemmetin hieno bändi ja keikka. Vetää sanattomaksi.
Videot:
Iso käsi Isolle jalalle ja LaLaalle.
Kiitokset myös Simo Savisaarelle hienosta miksauksesta, Jukalle ja
Blueslovers ry:lle järjestämisestä ja tietenkin Heidille ja
Lasselle ja muulle Kiven upealle porukalle huollosta ja
huolenpidosta.
Blogissa vain osa illan kuvista (28
kpl). Kaikki kuvat TÄÄLLÄ.
Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio.
Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki
Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a)
gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti