Olen ottanut tavakseni, mennessäni
itselleni uuden artistin tai yhtyeen keikalle, olla kuuntelematta
esiintyjän musiikkia etukäteen. Tämä siitä syystä, että
levytetty materiaali usein poikkeaa suurestikin livetilanteessa
kuullusta, enkä halua näin asettaa vääriä ennakkoasenteita.
Tämä käytäntö osoittautui, tosin
käänteisesti, varsin hyväksi viime perjantaina, kun Klubilla
esiintyi amerikkalainen Joshua James maanmiehensä Evan Coulomben ja
Mika Kuokkasen tukemina. Kuuntelin kotona muutaman kappaleen Jamesin
uusimmalta albumilta ja ennakkoasenne oli luotu. Jamesin sinänsä
hienossa ja tyylikkäässä musisoinnissa paistoi vahvasti läpi Paul
Simonin ja Art Garfunkelin melodisen vähäeleinen tarinankerronta ja
vaikka pidinkin miehen lauluista, eivät ne kovinkaan omaperäisiltä
kuulostaneet. Yksi hyvä amerikkalainen singer/songwriter lisää
pitkään letkaan.
Osittain tosin ennakkoasenteeni osui
oikeaan. Joshua James osoittautui hyväksi amerikkalaiseksi
laulaja/lauluntekijäksi, mutta muuten ennustukseni menikin sitten
lahjakkaasti pieleen. Jos ennakkoon kuuntelemissani kappaleissa ei
turhan paljon dynamiikkaa ollutkaan, niin ainakin tällä keikalla
sitä riitti yllin kyllin. Ensinnäkin Jamesin itsensä kitarointi ja
laulu oli huomattavasti elävämpää ja rohkeampaa kuin levyllä.
Mies tuntui elävän musiikissaan jokaisella solullaan ja myös
näytti sen peittelemättä ja Simonista ja Garfunkelista ei kuulunut
pihaustakaan. Laakson pohjalta vuoren huipulle ja takaisin kirmattiin
sellaisella intensiteetillä, että siinä meinasi henki loppua
katsomonkin puolella. Laulujen tarinat menivät siinä hurmiossa
totaalisesti ohi, mutta niihinhän voi nyt tutustua rauhassa
jälkikäteen levytetyltä materiaalilta. Sellainen kutina
allekirjoittaneella on, etteivät ne ole sitä kaikkein
yksinkertaisinta diibadaabaa.
Evan Coulomben sähkökitara oli toinen
tekijä, joka sai musiikin palamaan niin voimakkaalla liekillä. Se
toi huimasti syvyyttä kappaleisiin ja oli mainio vasta- ja aisapari
Jamesin akustiselle kitaralle. Ilman Coulomben soittoa keikka ei
olisi yltänyt lähellekään nyt saavutettua tasoa.
Mika Kuokkanen siis täydensi trion,
mutta valitettavasti hän jättäytyi roolijaossa selkeästi
taka-alalle. Mika on erittäin hyvä niin kitaristina kuin
laulajanakin, mutta Klubilla amerikkalaisvieraat, James erityisesti,
olivat selkeästi valokeilassa. Toki James lienee tästä kolmikosta
se tunnetuin maailmalla, mutta oikein mielelläni olisin kuunnellut
Mikaakin hieman suuremmassa roolissa.
Encoreineen runsaan tunnin pituinen
setti oli varsin nautittava kokemus, miksaus ja valot olivat
kohdallaan ja yleisöäkin oli yllättävän runsaasti. Kiitos
esiintyjille ja Klubin mainiolle porukalle.
Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki
kuvat TÄÄLLÄ.
Teksti ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton
käyttö kielletty. Words and photographs ©Jyrki Kallio.
Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti