keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Mopo ja Malneirophrenia Klubilla 5.4.2018

Minulla oli nuorena miehenä mopo. Kuten varmaan siihen aikaan, noin 45 vuotta sitten, kaikilla jätkillä joilla vain suinkin oli siihen mahdollisuus. Mopolla ajelu oli hienoa hommaa, eikä ollut yksi tai kaksi kertaa, kun mieli veti rassailemaan Solifer Speedillä, vaikka taivas kaatoi vettä niskaan oikein urakalla - paremmista säistä nyt puhumattakaan. Oma innostukseni ei kuitenkaan jatkunut eteenpäin ja moottoripyörät, satulassa istuen, jäivät itseltäni kokematta. Moottorikäyttöisiä kaksipyöräisiä tyydyn nykyään lähinnä valokuvaamaan ja mielenkiintoisen aihepiirin ne tarjoavatkin. Enimmäkseen olen nykyään keskittynyt kuitenkin rytmimusiikin livetapahtumien tallentamiseen.

Viime torstaina oli mahdollisuus, ja tietenkin siihen tartuin, yhdistää nämä kaksi genreä, kun Klubin lauteille nousi ärhäkkääksi viritetty kolmipyöräinen mopedi. Eturenkaana kulkupeliä ohjaili saksofonisti Linda Fredriksson ja matkantekoa tasapainottivat bassojen varressa Eero Tikkanen ja rummuillaan Eeti Nieminen.

Mopo on perustamisestaan asti saanut paljon huomiota ja ihailijoita reippaalla ja rajoja rikkovalla musiikillaan ja ilomielisillä esiintymisillään. Muutaman kerran yhtyeen vuosien varrella nähneenä voin todeta, että trion meininki on parantunut joka ainoalla kokemallani keikalla, eikä viime torstain Klubin setti suinkaan ollut poikkeus tähän sääntöön. Fredrikssonin riemukkaan värikäs tuuttaus yhdistettynä Tikkasen ja Niemisen vahvaan rytmityöskentelyyn oli mannaa korville ja kaiken kruunasi bändin vastustamaton positiivisuus, joka suorastaan hyökyi yleisön ylle ja tempaisi mukaansa kaikki paikalle saapuneet. Yhtye ymmärtää myös dynamiikan päälle ja pariin kertaan vaihdettiin pienemmälle ja tunnelmoitiin oikein kunnolla, jonka jälkeen kaasun lisääminen taas maistui erityisen mukavalta. Erinomainen yhtye ja vähintäänkin erinomainen keikka, sata jänistä!

Ennen Mopoa lavalla nähtiin harvinaisia vieraita Islannista, kun Malneirophrenia-niminen trio, Gunnar Theodór Eggertsson koskettimet, Hallgrímur Jónas Jensson sello ja Hallur Örn Árnason viisikielinen sähköbasso, imaisivat kuulijat omaan, ja omaperäiseen, musiikilliseen universumiinsa. Yhtyeen musiikkia on kuvattu muun muassa kamaripunkiksi ja elokuvalliseksi kyberjatsiksi ja mikäs siinä, kyllähän nuokin määritelmät toimivat. Itselleni pälkähti jostain mieleen eurooppalaisen kirjallisuuden klassikot tyyliin Dostojevskista Proustiin ja takaisin Calvinon kautta, ja se määritelmistä. Malneiropherian sävellysten rauhallisesti kehittyvät teemat piirsivät pitkiä linjoja ja välillä tuli tunne, että matkaa tehtiin aurinkopurjehtijalla galaksista toiseen ilman minkään valtakunnan kiirettä. Musiikki eli ja hengitti vapaasti ja bändin sijasta soivat kosmoksen ikiaikaiset sävelet. Islantilaiskolmikkoa olisi mielellään kuunnellut pitempäänkin.

Kaikkiaan oikein hieno ilta, josta kiitos molemmille yhtyeille. Miksauksen hoiti Peve ja se kertookin siitä kaiken olennaisen, 10+. Kiitokset myös Klubin muille työläisille.



Huomenna Down Home Kivessä maanmainio parivaljakko Yhdysvalloista, Aki Kumar ja Rockin' Johnny Burgin, pureutuu perusasioihin ja blues soi ja soi ja soi. Kaverukset pistivät edellisellä Tampereen vierailullaan sukat pyörimään juurimusiikin rakastajien jaloissa, eikä yhtään tarvitse epäillä etteikö tälläkin kerralla ole luvassa juureva juhlailta. Lippuja ei ole montaa jäljellä, joten nyt viimeistään kannattaa varata lippunsa TÄÄLTÄ, ettei sitten ovella joudu pahan kerran pettymään.

Blogin yhteydessä vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ.


 























 Teksti ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti