maanantai 7. toukokuuta 2018

Trickbag Down Home Kivessä 25. ja 26. 4.2018

Kaikenlainen ilman rajoja -touhu, tyyliin lääkärit tai kirjailijat, on hienoa ja kannatettavaa. Yksi Down Home Kiven kevään 2018 kohokohdista oli odotetusti ruotsalais-suomalais-englantilaisen, eli siis musiikkia ilman rajoja, Trickbagin kahden illan vierailu. Monta kertaa aiemminkin Kiven yleisöä viihdyttänyt ryhmä esiintyi tällä kertaa kokoonpanossa Tommy Moberg laulu ja yleinen sähläys, Steve West Weston huuliharppu ja laulu, Tomi Leino kitara, Fredrik von Werder piano, Lars Näsman kontrabasso ja porukan tuorein vahvistus Johan Svensson rummut. Viimeksi mainittu soitti itse asiassa ensimmäiset kaksi keikkaansa Trickbagissa juuri tällä Tampereen vierailulla. Se, onko hän yhtyeen uusi vakituinen rumpali, vai näemmekö Per Norinin vielä tulevaisuudessa tontillaan, jäi hieman hämärän peittoon, mutta eiköhän tuo ajan myötä selviä.

Trickbag on kiertänyt Suomea viime vuosina ahkerasti ja yhtyeen anti on vuodesta toiseen pysynyt tasaisen korkealaatuisena. Niin tälläkin kertaa. Mitään uutta tai käänteentekevää ei kuultu, mutta jotenkin vain tämä retkue onnistuu aina viihdyttämään vertaansa vailla olevalla energiallaan ja osaamisellaan. Viihtyminen onkin se avainsana, johon Trickbag nojaa vahvasti. Yleisölle tarjotaan joka ainoalla keikalla iso mukillinen toisensa jälkeen väkevän mehukasta juurimehua ja juuri kun luulit saaneesi tarpeeksi, alkaa uusi kierros, eikä siinä auta kuin nieleskellä ja ottaa vastaan vielä yksi ja toinen ja kolmas ja niin edelleen ja niin edelleen. Seuraavana aamuna voi sitten vain ihmetellä pää pyörällä, että missä sitä on taas tullut luuhattua. No Trickbagin keikallahan sinä, tervetuloa toistekin!

Jos nyt pilkkua oikein viilaa, niin torstain keikka oli ehkä hivenen energisempi. Mutta ero oli kyllä aivan marginaalinen ja tunne voi johtua myös siitä, että keskiviikkona olin salin takaosassa ja torstaina metrin päässä lavasta ja tapansa mukaan hillittömästi hääränneestä Tommystä, jonka energisyys lyö selkeästi laudalta jopa sen kuuluisan duracell-pupun.

Trickbag on hieno, hienoa musiikkia soittava yhtye, jonka lavahabitus nostaa sen päätään korkeammalle muiden samantyylisten joukossa. Yhtään huonoa tai edes keskinkertaista keikkakokemusta en ole heiltä saanut ja kivaa oli nytkin Candyvillessä.

Videot:





Tack så mycket – Thank you very much – Kiitos paljon Tommy, Steve, Tomi, Fredrik, Lars & Johan.
Kiitokset myös Mäkisen Jukalle ja Blueslovers ry:lle järjestämisestä, Savisaaren Simolle äänestä ja Heidille, Lasselle ja koko Kiven porukalle huollosta ja huolenpidosta. Kaksi perättäistä, ja näin intensiivistä, keikkailtaa on nykyään allekirjoittaneelle vähintäänkin kohtuullinen ponnistus, mutta Kivessä se on yhtä juhlaa. Kiva, kivempi, Kivi!



Blogissa vain osa keikkojen kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ


















Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

2 kommenttia: