sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Jeena & Vauhtikallot ja Sweet Jeena & Her Sweethearts Down Home Kivessä 26.9.2019

Kun ihmisten kesken kahdesta tulee yksi, niin yleensä onnitellaan ja iloitaan ja kun taas yhdestä tulee kaksi, niin seurauksena on vähintäänkin jonkin asteista hämillisyyttä, välttelyä ja kaiken kaikkiaan enemmän negatiivisuuteen kallistuvaa tunnelmaa. Joskus kuitenkin maailmanpyörä kiepahtaa uuteen asentoon ja kaksi on edistystä yhteen verrattuna.

Näin kävi Down Home Kiven syksyn toisella luennolla, kun kaikille pirkanmaalaisille rytmimusiikin harrastajille tuttu Sweet Jeena & Her Sweethearts, Jeena Rancken laulu, Risto Klemola kitara ja taustalaulu, Janne Kotila basso ja taustalaulu ja J Salonen rummut ja taustalaulu, tuplaantui kahdeksi yhtyeeksi.

Näistä kahdesta se ennestään tuntemattomampi, Jeena ja Vauhtikallot oli soittojärjestyksestä huolimatta illan pääesiintyjä, sillä kyseessä oli sen ensimmäisen levyn julkistamiskeikka. Jeena ja Vauhtikallot esittää käsittääkseni pelkästään suomenkielisiä kappaleita ja ainakin tässä vaiheessa suurin osa niistä on lainatavaraa niin levyllä kuin lavallakin. Setti sisälsi vanhoja suomalaisia iskusävelmiä enemmän tai vähemmän uudelleen sovitettuina ja näiden lisäksi muun muassa klassikon St. Louis Blues, sekin tietysti suomeksi.
Bändi oli tälle kokoonpanolle tutulla tavalla varsin reipasotteinen esiintymisessään ja teki tosissaan, vaan ei todellakaan vakavana, töitä yleisön viihtymisen eteen. Toki tiesin jo ennestään Jeenan ja yhtyeen keikkojen sisältävän aina jotain ekstraa, mutta tällä kertaa he kyllä ylittivät itsensä. Mukana oli kaksi tanssiryhmää, Simpsakat Pirkot ja Vegas Go-Go-Goers, erilliset juontajat, Vauhtimimmit ja sekä illan ensimmäisessä että toisessa setissä pianovelho Wiley Cousins useissa kappaleissa. Vaikka suomalaisetkin kappaleet luontuivat ryhmältä kiitettävästi, erityisesti vanha suosikkini Bensaa suonissa ja Jeenan oma Päiväuniin, niin kyllä tuo jo mainittu St. Louis Blues oli setin ehdoton kohokohta itselleni. Jeena ja Vauhtikallot on reipasotteinen ja viihdyttävä yhtye ja oikein mukava lisä tälle kvartetille.

Toinen setti oli sitten kaikille tutumpaa musiikillista riemunpitoa Jeenalta ja kumppaneilta, kun lavan otti haltuunsa Sweet Jeena & Her Sweethearts sillä toisella kotimaisella kielellä. Fanfaarien kaikuessa nelikko nelisti lauteille ja kieräytti rytmipallonsa pyörimään. Bobby Vintonin I Love How You Love Me -tunnelmoinnin jälkeen kierroksia lisättiin ja Sonny Bonon upea Bang Bang kajahti Kivessä varsin komeasti. Melkeinpä ylikierroksille mentiin sitten bändin omalla klassikolla Moonrocket. Rokki soi ja rappaukset varisivat katosta bändin rollatessa ja Jeenan kurittaessa äänijänteitään oikein kunnolla.
Seuraavaksi suunnattiin kohti länsirannikkoa Jeenan How Much Longer to Las Vegasin viidakkorytmein ja kun sinne päästiin, niin vastaan tuli eli lavalle nousi itse kuningas, tai ainakin hänen ylöjärveläinen inkarnaationsa Aron. Jeena ja Aron esittivät kaksi duettoa, You're the Boss ja Let Yourself Go. Jeena oli mmmsouSweet, kuten aina, ja itselleni ennestään ainoastaan nimeltä tuttu Aron osoittautui ainakin tämän lyhyen esiintymisen perusteella hyvinkin päteväksi tulkitsijaksi.
Tästä keikka jatkui entistäkin mukavammissa tunnelmissa. Wileykin nousi taas pianonsa taakse muutaman kappaleen ajaksi tukevoittamaan soundia ja rokki soi ja soi ja soi... Bluesiakin toki kuultiin. Elviksen [sic] Trouble soi syvällä tunteella Jeenan käsittelyssä Wileyn pianon tukemana. Bändille tuttuun tyyliin sekin sisälsi pienen yllätyksen, kun kappaleen lopuksi Janne repi pystybassostaan varsin reippaan rockabilly-soolon. Ilta vietiin loppuun Ee Baba Leban, Great Balls of Firen ja Hanky Pankyn kaltaisilla menopaloilla ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.

Bändistä vielä sen verran, että vaikka Jeena onkin, ja oikeutetusti, sen selkeä kärkihahmo, niin vähintäänkin yhtä tärkeä on Risto kitaroineen. Mies on paitsi verraton shouvaaja, niin ennen kaikkea upea ja muuntautumiskykyinen kitaristi, jonka tyylitajua ei voi kuin ihailla. Yhtyeen basisti ja rumpali ovat jostain syystä vaihtuneet vuosien varrella useaan kertaan ja nyt ensimmäisen kerran näkemäni ja kuulemani Janne ja J hoitivat tonttinsa myös kiitettävästi.

Encorena kajahtanut Always a Party ja siitä suoraan jatkunut riehakas Can Can pistivät pakettinarut solmuun ja iltaan selkeästi tyytyväinen yleisö poistui rokaten ja rollaten Keskustorin syyskuiseen hämärään.

Kiitos ja kumarrus Jeena, Risto, Janne ja J ja muut esiintyjät. Kiitokset myös Simo Savisaarelle jälleen kerran onnistuneesta miksauksesta, Mäkisen Jukalle ja Blueslovers ry:lle järjestämisestä ja tietysti koko jutun selkärangalle eli Heidille ja muille Kiven mahtaville työläisille huollosta ja huolenpidosta, see ya'

Videot:






Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat täällä.

















Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com






1 kommentti: