keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Good Rockin' Kempas & The Short Timers Down Home Kivessä 17.10.2019


Down Home Kivellä on meneillään kolmastoista toimintavuotensa ja itsekin olen ollut mukana jo toistakymmentä vuotta. Takana on siis lukuisa määrä hienoja ja vieläkin hienompia iltoja elävän juurimusiikin parissa. Itse asiassa Down Home Kiven miksaajan, iltojen onnistumisen kannalta erittäin tärkeän, Simo Savisaaren mukaan tämän kirjoituksen aiheena oleva keikka oli numero 100. Näin lukuisien iltamien jälkeen on selvää, että Suomen kaltaisessa maassa monet Down Home Kiven esiintyjistä ovat ilahduttaneet yleisöä useampiakin kertoja vuosien varrella ja bluesklubin lauteille on aina vain vaikeampi löytää täysin uusia kasvoja. Tälläkin syyslukukaudella uusintakierroksella olevia muusikoita tai yhtyeitä on kuusi kappaletta ja uusia ainoastaan kaksi.

Niinpä olikin erityisen mukavaa, kun viime torstaina Kulttuuriravintola Kiven lavan otti haltuunsa yhtye, jonka jäsenistä yksikään(?) ei ole siellä, ainakaan DHK:n merkeissä, aiemmin vieraillut. Good Rockin' Kempas & The Short Timers, Kari Kempas huuliharppu ja laulu, Antti "Gona" Lehtinen kitarat, Hessu Pirhonen piano, Jan Smedberg kontrabasso ja Juha Takanen rummut, on kokoonpanona vain parin vuoden ikäinen, mutta kaikilla sen jäsenillä on vankka kokemus rytmikkäästä juurimusiikista.

Etukäteistietoja ei tästä itselleni ennestään tuntemattomasta yhtyeestä liiemmälti löytynyt internetin ihmeellisestä maailmasta, mutta sen verran annoin itseäni asiasta informoida, että luvassa olisi rytmikäs ilta ja varsinkin tanssidiggareille magiaa mahan täydeltä. No, tämä jälkimmäinen ei tietenkään ole Keskustorin blueskirkossa kovin merkittävä juttu, vaikka aina muutama liikunnanhaluinen joukosta onkin löytynyt.

Kvintetti osoitti heti ensisetin ensitahdeista alkaen, että etukäteisodotukset olivat kohdallaan. Groovikas rytmibluussi jumppasi viehkosti ja kun välillä vierailtiin New Orleansinkin maisemissa ei se meininkiä suinkaan latistanut, päinvastoin. Onneksi settiin oli mahdutettu hiukan myös hitaampiakin sinisiä ja näin keikan dynamiikka pysyi maukkaana ja monipuolisena. Myös kolmen soolosoittimen kierrätys antoi väriä ja vaihtelua musiikkiin. Itse olisin toivonut ehkä hieman enemmän pianosooloja, mutta hyvä näinkin. Setin loppupuolella mukaan tuli sitten myös rokkenrolli ja hyvinhän sekin taittui näiltä tekijämiehiltä.
Toisen setin aluksi Gona Lehtinen tarjoili pari näytettä soololevyltään Fly Now. Ensimmäisen, tunnelmallisen kitaramaalailun, Gona esitti yksin ja toisessa, pirteässä jazzsvengailussa, tulivat mukaan Hessu, Jan ja Juha. Tästä ilta jatkui sitten taas koko porukan voimin vauhdikkaan juurevasti. Setin paino oli ehkä hieman ensimmäistä enemmän rokkauksen puolella ja mikäs siinä, kyllähän sekin maistui. Kaiken kaikkiaan oikein mukavat iltamat tuli jälleen vietettyä Down Home Kivessä.

Kiitos Kari, Gona, Hessu, Jan ja Juha kivasta illasta. Ison käden ansaitsevat myös Simo oivallisesta miksauksesta, Jukka Mäkinen ja Blueslovers järjestämisestä ja Heidi ja muut Kiven mahtavat työläiset huomattavan hienosta huollosta ja huolenpidosta, see ya'

Videot:




Blogissa vain osa illan kuvista. kaikki kuvat täällä.









Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

1 kommentti:

  1. Hyvä blogi ja kuvat taas Jykä. Harmi, ettemme päässeet paikalle. Uusia olisi aina ilahduttavaa nähdä ja toivon mukaan niitä saamme jatkossa enevämmin määrin.

    VastaaPoista