Steve James Down Home Kivessä 31.10.2019

Down Home Kivestä puhuttaessa yksi sen parhaita puolia on se, että se on tutustuttanut monet pirkanmaalaiset juurimusiikin ystävät, itseni mukaan lukien, moniin sellaisiin artisteihin, jotka ilman tätä bluesklubia olisivat jääneet kenties ikuisesti tuntemattomiksi. Yksi näistä Kiven lavalla itsensä täällä läpilyöneistä on yhdysvaltalainen Steve James. Kun hän viisi vuotta sitten lokakuussa 2014 nousi Down Home Kiven yleisön eteen, veikkaan että vähintään puolet kuulijoista, itseni taas mukaan lukien, sai ensikontaktin mieheen ja hänen musiikkiinsa. New Yorkissa syntynyt, Texasissa suurimman osan elämästään viettänyt ja nyt Seattleen kotiutunut kitaristi/laulaja/lauluntekijä nauttii niin sanotuissa diggaripiireissä erittäin suurta kunnioitusta ja jokainen, joka on häneen keikoilla tai edes levyiltä tutustunut, ymmärtää varsin hyvin miksi näin on.

Steve, sen lisäksi että on erinomainen kitaristi, mandoliinin soittaja ja laulaja, osaa myös viihdyttää yleisöään laulujen välillä. Tämä keikoilla erittäin tärkeä taito saattaa näyttää ja kuulostaa vain tavalliselta jutustelemiselta, mutta on itse asiassa aivan oleellinen osa hyvää keikkakokemusta. Steven mielenkiintoiset tarinat kokemuksistaan musiikin ihmeellisessä maailmassa sitoivat laulut hienosti toisiinsa ja loivat illasta muistettavan  kokonaisuuden. Tämä taito tuntuu muuten olevan monilla yhdysvaltalaisilla muusikoilla aivan omalla tasollaan. Ne, jotka ovat onnekseen päässeet kuulemaan elävänä muiden muassa Bob Brozmania ja Blind Boy Paxtonia, esimerkiksi Down Home Kivessä, tietävät tasan tarkkaan mitä tarkoitan.

Steve esitti illan kuluessa sekä omaa tuotantoaan että lainoja artisteilta, jotka eivät ole niitä kaikkein eniten esillä olevia juurimusiikin tekijöitä. Esimerkiksi, ilmeisesti Steven settiin vakiona kuuluva, Henry Worralin instrumentaali Spanish Fandango soi yhtä komeasti kuin viisi vuotta sitten. Steven viimeisin levy, viime vuonna ilmestynyt Blues and Folk Songs Volume 1, oli vahvasti edustettuna keikalla ja kyllä kuulosti hyvältä. Hyvää tulevaisuudelle lupaa myös tuo järjestysnumero 1. Lisää herkkua lienee siis tulossa ja mikäs sen mukavampaa. Tuon levyn nimi muuten kuvaa erinomaisesti Steven musiikillista repertuaaria. Ei pelkästään bluesia, vaan kaikkea mahdollista hienoa ja historiallisesti tärkeää juurevaa meininkiä. Jos joku haluaa tietää, että mitä se paljon mainostettu Americana-musiikki oikein on, niin Steven musiikki on hyvinkin tyhjentävä vastaus.

Kiven ilta oli sanalla sanoen juurimusiikin juhlaa, jossa Steven resonaattorikitara ja -mandoliini soivat kadehdittavalla tyylikkyydellä ja taidolla, verevät laulut kertoivat verrattoman värikkäitä tarinoita vahvalla intensiteetillä ja kirsikkana kakun päällä Steven huikeat tarinat, jotka olivat aivan oma ohjelmanumeronsa luonnikkuudessaan ja viihdyttävyydessään. Sata ja yksi jänistä!

Big, Big hand Steve, it was amazing, thank you! Kiitokset myös Mäkisen Jukalle, joka oman keikkansa vuoksi ei valitettavasti päässyt mukaan Kiveen tällä kertaa, ja Bluesloverseille järjestämisestä, Savisaaren Simolle äänestä ja Heidille, Lasselle ja muille Kiven ihanille työläisille huollosta ja huolenpidosta.

Videot:

Mean Town Blues

Seattle Blues

Snake Doctor (How You Want It Done?)

Way Out On the Desert

Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ.

Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com