Ice Mo' & The Zydecoolers Down Home Kivessä 16.11.2023

 

Vanhan viisauden mukaan ennen loppumista käy vähiin. Näin on asia valitettavasti myös Suomen ansioituneimman juurimusiikki-klubin, Down Home Kiven, kohdalla. Vain kaksi iltaa on enää jäljellä, nyyh. Ensi torstaina Kulttuuriravintola Kiven lavan ottaa haltuunsa huippuyhtye Tomi Leino Trio ja 7.12. on vuorossa musiikkia Peter Greenin Fleetwood Macin tyyliin Edward Segerin, Ykä Putkisen ja Bluesjuntta-yhtyeen voimin.

Viikko sitten Kiven lauteilta kajahti aivan liian harvoin kuultua zydeco-musiikkia, kun Ice Mo' & The Zydecoolers, Ismo Haavisto haitari, huuliharppu ja laulu, Oskari Haavisto kitara, Ville Vallila basso, Matias Partanen rummut ja Tomi Malin pesulauta, viihdytti itseään ja yleisöä sekä Ismon omilla kappaleilla että pieteetillä valituilla lainoilla. Yhtye ei suinkaan unohtanut myöskään bluesia, vaan illan aikana kuultiin useita New Orleans-henkisiä sinisiä. Näistä jäivät mieleen erityisesti, Ismon omien mainioiden rallien lisäksi, pari huimaa Lazy Lesterin hittiä, Sugar Coated Love ja I'm a Lover Not a Fighter.

Keikan pääpaino oli kuitenkin selkeästi yhtyeen tuoreen cd-albumin, Cool Zydeco, materiaalissa. Levy on muuten aivan hemmetin hieno paketti ja sitä voi tilata itseään ilahduttamaan tai ajankohtaiseksi lahjukseksi TÄÄLTÄ.

Kiven ilta oli sanalla sanoen musiikin juhlaa. Zydeco ja sen koko kirjo loisti Tampereen illassa valovoimaisesti. Tiukkatempoiset menopalat ja rauhallisemmat tunnelmoinnit seurasivat toisiaan ja tunnelma oli sekä lavalla että katsomossa lämmin ja hyväntuulinen. Bändin jokainen muusikko hoiti oman tonttinsa kymppiplussan arvoisesti. Eniten esillä oli luonnollisesti Ismo ja hänen haitarinsa sekä vokalisointinsa. Miehen musiikillinen monipuolisuus on suorastaan hämmentävää. Kitara, huuliharppu, haitari ja laulu, kaikki onnistuu ja pankaa merkille, huipputasolla. Kun tähän lisätään vielä erinomainen lauluntekotaito ja välitön ja rento esiintyminen keikoilla, niin ei voi kuin ihmetellä.

Kolmen miehen rytmiryhmä teki sen mitä pitikin juuri niin kuin pitikin ja ansaitsee kiitoksen ja syvän kumarruksen.Ismon veljenpoika Oskari osoittautui aivan erinomaiseksi ja monipuoliseksi kitaristiksi ja erikoisesti hänen jotenkin 70-lukulaiselta kuulostaneet rokkaavat soolonsa toivat oman erityisen mausteensa perinnemusiikkiin, hieno homma. Encoressa lavalle nousi foneineen myös Masa Orpana ja näin saatiin iltaan vielä oivallinen loppuhuipennus.

Down Home Kiven kolmanneksi viimeinen kokoontuminen vei yleisön Suomen pimeästä ja kylmästä marraskuusta Louisianan valoon ja lämpöön ja siitä iso kiitos Ismo, Oskari, Ville, Matias, Tomi ja Masa!

Kiitokset myös miksaajalle a-luokan suorituksesta, Jukka Mäkiselle ja Blueslovers ry:n aktiiveille järjestämisestä ja tietysti ja erityisesti Heidille ja muille ravintolan ihanille ihmisille huollosta ja huolenpidosta.

Videot:

Nite 'n' Day

Mean Ol' Accordion

Brenda Lou

I'm a Lover Not a Fighter

Blogissa vain osa kuvista, kaikki kuvat TÄÄLLÄ.

Kat Baloun & The Frostbites Down Home Kivessä 2.11.2023

 

Down Home Kiven (viimeinen?) syksy jatkui viime torstaina erittäin vahvoissa merkeissä. Saksassa jo pitkään asunut amerikkalainen laulaja/huuliharpisti Kat Baloun kotimaisen The Frostbites -yhtyeen tukemana toimi illan emäntänä. Kokoonpanossa musisoi talon miehien eli basisti Jaska Prepulan ja rumpali Mikko Peltolan lisäksi kitaristi Jonne Kulluvaara. Katin edellinen vierailu Kulttuuriravintola Kiven lavalla oli runsaat seitsemän vuotta sitten ja pitemmällekin hänen historiansa täällä ulottuu, sillä jo vuonna 1985 hän työskenteli lyhyen ajan Finlaysonilla. Tuskinpa hänelle silloin pälkähti päähän, että joskus vielä elättäisi itsensä musiikilla ja vierailisi niissä merkeissä Tampereella moniaita kertoja.

Tuosta runsaan seitsemän vuoden takaisesta Katin keikasta Kivessä jäi oivalliset muistot, joten toiveissa ja odotuksissa oli mukava ilta tanakan perusbluesin parissa. Toiveet täyttyivät ja ylittyivätkin, sillä menneet vuodet ovat selkeästi lisänneet entisestään Katin lavakarismaa, mikä jo edellisellä Tampereen keikalla oli erittäin vahva. Hän on sekä harpistina että laulajana voimakas ja vivahteikas ja vahvasti eläytyvä. Kivessä ei todellakaan koettu minkään valtakunnan hissuttelua tai tekotaiteellista diivailua, vaan kypsän naisen vakuuttava todistus bluesin mieltä ja sielua puhdistavasta hengestä. Pienet, humoristiset tarinat johdattivat kuuntelijat kappaleesta toiseen ja tuntui, että lavalla olisi pitempäänkin yhdessä soittanut kokoonpano, ammattilaiset asialla.
Jaskasta ja Mikosta olen kirjoittanut niin usein, että riittää kun toteaa, ettei mitään uutta auringon alla. Jätkät soittavat edelleen aivan perkuleen hyvin, eikä kukaan suomalaista bluesgenreä vähänkään tunteva muuta odottaisikaan. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Jonne sai mukavasti tilaa omille sooloilleen ja hoiti homman erittäin vakuuttavasti. Ilman suuria eleitä ja kulloisenkin kappaleen tunnelmaa kunnioittaen. Näin se sujuu tekijämiehiltä. Kvartetti silminnähden viihtyi yhdessä lavalla ja kun yleisökin otti bändin alusta asti omakseen, niin hemmetin hieno iltahan siitä tuli muikean maistuvan bluesin aallonharjalla ratsastaen.
On se vaan kumma, kuinka Down Home Kiven illat aina, siis aina, onnistuvat tuomaan hyvän mielen. Kiva, kivempi, Kivi!

Thank you and Danke schön Kat, Jonne, Jaska ja Mikko. Kiitokset myös miksaajalle hyvästä työstä, Mäkisen Jukalle ja Bluesloversin aktiiveille järjestämisestä ja tietenkin Heidille ja muille Kiven ihanille ihmisille huollosta ja huolenpidosta.

Videot:

Can I Call You Honey

Snatch It Back and Hold It

How Many More Years

Blogissa vain osa illan kuvista, kaikki kuvat TÄÄLLÄ.

Unna & Helge Tallqvist Band Down Home Kivessä 19.10.2023

 

Rytmimusiikin piirissä joistain henkilöistä muodostuu aina silloin tällöin eräänlaisia nuorten muusikoiden mentoreita, joiden toimintaan osallistuminen antaa aloitteleville soittajille ja laulajille tietoa ja kokemuksia viedä omaa artistin uraansa paremmin valmiuksin eteenpäin. Bluesin saralla yksi tunnetuimmista tapauksista on John Mayall, jonka korkeakoulussa 1960-luvulla saivat oppia muiden muassa kitaristit Eric Clapton, Peter Green ja Mick Taylor.

Suomessa tämän ansiokkaan toimintatavan on ottanut harteilleen huuliharpisti Helge Tallqvist ja nimenomaan ja erityisesti nuorten naisartistien kohdalla. Helge jos kuka on oikea henkilö tällaiseen toimintaan, sillä vuosikymmenien työ bluesin parissa on vahva meriitti ja mainittakoon, että mestari on huomioitu myös Blues Hall of Fame -jäsenyydellä ja Blueslovers ry:n Jemma- palkinnolla. Itse olen aikaisemmin saanut osallistua Ina Forsmanin ja Emilia Siscon yhteistyöhön Helgen ja hänen yhtyeensä kanssa.

Viime torstaina Down Home Kivessä tämä sarja täydentyi laulaja Unna Kortehiston ja Helge Tallqvist Bandin, Helge Tallqvist huuliharppu, Jonne Kulluvaara kitara, Jaska Prepula basso ja Mikko Järvinen rummut, keikalla.

Aina silloin tällöin jotkut bluespuristit ovat olleet pahoillaan Down Home Kiven tarjonnasta, joka ei aina ole sisältänyt puhdasta bluesia. Heille muistutettakoon, että Down Home Kivi on juurimusiikkiklubi ja tämä genre sisältää aika paljon muutakin kuin niitä perinteisimpiä sinisäveliä.

No tällä kertaa ei kenelläkään ollut varmasti valitettavaa tästä asiasta. Illan molemmat setit olivat bluesia alusta loppuun ja ilahduttavasti yleisö sai nautiskella sekä hitaasta että nopeammasta väännöstä. Unna osoittautui varsin hyväksi solistiksi ja hänen fraseerauksensa olivat kiitettävän luonnollisia eli mitään pakotettua rajuutta ei onneksi kuultu. Myös esiintyminen oli nuoreksi solistiksi oikein oivallista ja rentoa ja turhanaikuista yleisön hengen nostatusta ei iltaan sisältynyt turhan paljoa.

Mitä sitten tulee illan yhtyeeseen, niin tekijämiehiähän he ovat, joka tuli taas kerran todistettua. Jos näiltä kavereilta ei blues suju, niin sitten ei keneltäkään. Sekä Helge että Jonne saivat mukavasti soolotilaa ja hoitivat homman kotiin kympin arvoisesti turhia riehumatta. Jaska ja Mikko tekivät sen mitä pitikin tyylillä ja taidolla. Oikein mukava ilta hienon musiikin parissa.

Kiitos ja kumarrus Unna, Helge, Jonne, Jaska ja Mikko. Kiitokset myös miksaajalle hyvästä työstä, Jukka Mäkiselle ja Bluesloversin aktiiveille järjestämisestä ja Kiven henkilökunnalle huollosta ja huolenpidosta.

Blogissa vain osa illan kuvista, kaikki kuvat TÄÄLLÄ.

Kokomo Kings Down Home Kivessä 5.10.2023

 

Kun Down Home Kiven ohjelmistot ovat vuosien varrella ilmestyneet, niin niissä esiintyneet ruotsalaiset kokoonpanot ovat herättäneet kahdenlaisia reaktioita.Jos kyseinen poppoo on aikaisemmin viihtynyt ja viihdyttänyt Kulttuuriravintola Kiven lavalla, on ensitunnelma riemastunut, "taas pääsee nauttimaan, jee!". Jos esiintyjä on ensikertalainen, niin mielen valtaa innokas odotus, "mitähän hienoa nyt koetaan?". Kumpaisessakin tapauksessa lopputulos on aina sama, "hitto vieköön miten hieno porukka!" On nuo ruotsalaiset vaan niin kovia.

Viime torstaina Tampereelle saapui yhtye, jonka Down Home Kivi -debyytti tapahtui huhtikuussa 2017 ja kyllä, korvien välissä pyöri tuo, "taas pääsee nauttimaan!". Kuusi ja puoli vuotta sitten Kokomo Kings, Martin Abrahamsson kitara ja laulu, Ronni Busack- Boysen kitara, jonka tilalla siis nyt Waldemar Skoglund, Magnus Lanshammar basso ja Daniel Winerö rummut heitti Kivessä erittäin kovan keikan, joten odotukset olivat varsin korkealla. Ja jos nyt spoileri sallitaan, niin ne täyttyivät täysimääräisesti!

Kokomo Kings ei ryhtynyt keksimään pyörää uudestaan, vaan oli koonnut kahteen settiinsä lähinnä kohtalaisen vauhdikasta ja tanssittavaa, omaa tuotantoa olevaa, perusjuurimusiikkia. Martin ja Waldemar antoivat kitaroidensa raikua erinomaisella intensiteetillä sekä putkella että ilman ja Magnus ja Daniel puolestaan pitivät homman selkeästi enemmän rollin kuin rokin puolella, groove man groove! Sekä korvaan että silmään pisti myös nelikon äärimmäinen tyylikkyys. Soitto ei karannut hetkeksikään holtittomaksi ja mitä taas tulee miesten pukeutumiseen, niin siitä voisi moni, sekä suomalainen että ulkomainenkin, artisti ottaa mallia. Kaksivärikengät, suorat housut ja kauluspaidat kertoivat selkeää kieltä yleisön kaikinpuolisesta huomioon ottamisesta ja näyttävät sitä paitsi kuvissa ja videoissa melkoisen paljon hienommilta kuin vanhat farkut ja nuhraantuneet t-paidat. Kokomo Kingsin musiikki ja keikka Down Home Kivessä oli täydellinen esimerkki asialleen hienosti omistautuneiden muusikoiden kympin arvoisesta onnistumisesta. Sata jänistä!

Tiedä sitten, sekoitetaanko Ruotsissa vesijohtoveteen muutama prosentti Mississippin virtausta, vai mistä johtuu se, että kaikki sieltä Down Home Kivessä vierailleet muusikot ovat aina olleet aivan älyttömän korkeatasoisia sekä muusikoina että esiintyjinä. On se ihme juttu.

Tack så mycket Martin, Waldemar, Magnus och Daniel, det var underbart! Kiitokset myös Mäkisen Jukalle ja Bluesloversien puuhaihmisille järjestämisestä, miksaajalle hyvästä työstä ja tietysti kaikille Kiven ihanille ihmisille huollosta ja huolenpidosta.

Videot:

Drive-byLove Affair

It Ain't My House

Sugar Diet

She's Stealin' Candy

Jutussa vain osa illan kuvista, kaikki kuvat TÄÄLLÄ.

Lumberjacks Down Home Kivessä 21.9.2023

 

Kun puhutaan Suomen maantieteellisistä alueista, lääneistä tai maakunnista, niin moneen niistä, ja niiden asukkaista, liitetään ominaispiirteitä jotka ovat kuuluja kautta koko maan. Maantieteellisesti ja pinnanmuodostuksellisesti esimerkiksi Etelä-Pohjanmaa mielletään hyvinkin tasaiseksi alueeksi, jonka maisemaa hallitsevat laajat viljapellot. Jos puhutaan Suomen metsistä, niin harvalle tulee ensimmäisenä mieleen tuo "kaahean laakea aakea". Kyllä Etelä-Pohjanmaalla metsiäkin on ja todisteet siitä nähtiin Down Home Kiven syyslukukauden toisessa kokoontumisessa Kulttuuriravintola Kivessä, kun yleisön eteen nousi neljä eteläpohjalaista tukkijätkää eli blueskielellä Lumberjacks, Miikka "Chef" Kivimäki basso ja laulu, Urmas "Big Hand" Niemi kitara ja laulu, Jarkko Salo koskettimet, haitari ja laulu ja Janne "Milk Drinkin'" Käpylä rummut ja laulu. Jos on tukkijätkiä, täytyy olla metsiäkin MOT.

Kolmannen kerran Kiven juurimusiikkiklubilla esiintynyt kvartetti oli aikaisemmilla keikoillaan jättänyt erittäin positiivisen muistijäljen ja niinpä odotukset olivat kohtuullisen korkealla, eikä pettyä tarvinnut tälläkään kerralla.

Yhtye soittaa ja laulaa pääasiassa omaa materiaaliaan muutamilla hyvällä maulla valituilla lainoilla lisättynä ja merkille pantavaa oli, jälleen kerran, bändin settien laaja skaala genren sisällä. Yleisö sai nautiskella niin vauhdikkaista menopaloista kuin temporajoitteisista tunnelmoinneistakin ja poikettiinpa välillä New Orleansissakin, kun Jarkko kaivoi kaikkien iloksi haitarinsa esiin.

Soittopuolella ei jäänyt kenellekään epäselväksi, että lavalla oli aivan hemmetin kova porukka. Mieleen jäivät erityisesti Urmaksen riipaisevan tyylikkäät soolot illan hitaimmissa kappaleissa. Kun ohjelmisto on kunnossa ja soittokin kulkee, tulee väistämättä mieleen monen yhtyeen heikko lenkki eli se laulu. No, tämän ryhmän kohdalla voi laulusta antaa varovaisesti kouluarvosanan 10+! Jokainen nelikosta lauloi vuorollaan ykkösmikkiin ja kaikkien suoritus oli tasoa kiitettävä. Kun tähän vielä lisää korvia hivelevät stemmat, ei paremmasta ole väliä.

Lumberjacks oli edellä mainittujen ansioittensa lisäksi kiitettävän rento ja hyväntuulinen ryhmä lavalla ja loi täten Kiveen erinomaisen miellyttävän ja viihtyisän ilmapiirin. Sata jänistä!!!

Kiitos ja kumarrus Miikka, Urmas, Jarkko ja Janne, oli upea ilta! Kiitokset myös Jukka Mäkiselle ja BluesLovers ry:lle järjestämisestä, miksaajalle hyvästä työstä ja tietenkin Heidille ja muille Kiven ihanille ihmisille huollosta ja huolenpidosta.

Videot:

I Get Suspicious

Cherry Pie

I'm Your Shadow

Blogissa vain osa illan kuvista, kaikki kuvat TÄÄLLÄ.

Ville Leppänen ja Käytetyt Miehet Down Home Kivessä 7.9.2023

 

Tiättekö mitä? Se on syksy taas ja sehän tarkoittaa juurevan musiikin ystäville paluuta Kulttuuriravintola Kiven katon alle Jukka Mäkisen ja Blueslovers ry:n luotsaaman Down Home Kivi -juurimusiikkiklubin merkeissä. Alkutahdit kauden musisoinnille iskettiin viime torstaina kun Kiven lavan otti haltuunsa Ville Leppänen ja Käytetyt Miehet -niminen yhtye. Kokonnpanossa soittivat ja lauloivat Ville "Lefty" Leppänen kitara ja laulu, Pasi Ryökkynen basso, Juha Tanninen rummut ja taustalaulu, Risto Kumpulainen koskettimet, Veera Railio viulu ja taustalaulu ja Lena Lindroos taustalaulu.

Vaikka Lauri Viita totesikin romaanihenkilönsä suulla Entäs sitten, Leevi -teoksessaan "Kielen määrittelevä luonne ei sovellu musiikin kuvailemiseen.", niin tässä kuitenkin muutamia huomioita illan kulusta.

Itselleni, ja epäilemättä monelle muullekin paikalle saapuneista, keikka oli ensikosketus tähän kokoonpanoon ja niinpä ennakko-odotuksia ei oikeastaan ollut. Varsinaista bluesia ei illan aikana kuultu kuin toisen setin aloittaneessa, Villen soolona vetämässä kappaleessa, mutta menevää ja tunnelmallista meininkiä riitti ja monessa kappaleessa väijyi juureva pohjavierre. Esimerkiksi Villen isoäidistä kertova kappale "Elma" oli aivan hillitön New Orleans -tyylinen iloittelu.

Kuten tuo "Elma", myös kaikki muutkin keikalla esitetyt laulut olivat suomenkielisiä ja tämän bändin osalta se on epäilemättä aivan oikea ratkaisu. Ja kyllä, kyllä se ikioma äidinkielemme toimii erinomaisesti myös vaikkapa kaihoisissa kantriballadeissa ja tiukoissa rytmivedoissakin.

Hienon bändin hienoa musiikkia maustoivat Villen välitön jutustelu sekä kappaleiden väleissä että pari kertaa laulun aikanakin, mikä loi iltaan mukavan intiimin tunnelman.

Kuten sanottu, kaikki yhtyeen jäsenet ovat asiansa osaavia muusikoita ja erikseen täytyy mainita Veeran ja Lenan upea taustalaulu, joka nosti monet kappaleet aivan uudelle tasolle.

Oikein oivallinen aloitus uudelle Down Home Kivi -kaudelle.

Kiitos ja kumarrus Ville, Pasi, Juha, Risto, Veera ja Lena! Kiitokset myös Jukalle ja Bluesloversien toimijoille järjestämisestä, miksaajalle ja tietysti Kiven työläisille huollosta ja huolenpidosta.

Videot:

Bensiksen Elvis

Lehdenheittäjä

Telen takamikissä on rock 'n' rollin sydän

Blogissa vain osa illan kuvista, kaikki kuvat TÄÄLLÄ.