tiistai 9. tammikuuta 2024

Oscar Wilson & Timmy's 23 Blue Stars Down Home Telakalla 4.1.2024

 

Vuonna 1953 ei Tampereen asukkailla ollut hajuakaan sellaisesta musiikista kuin blues. Tuskin moinen oli edes etäisesti tuttua kovinkaan monelle koko Suomessa. Viime torstaina kuitenkin linkittyi Tampere vuonna 2024 ja Chicago vuonna 1953. Jälkimmäisenä vuonna näet näki päivänvalon tuulten kaupungissa ensimmäisen kerran Oscar Wilson, joka myöhemmin blueslaulajana tuli tunnetuksi nimellä Mr. 43rd Street, ja tämän seutukunnan bluesin rakastajat saivat tilaisuuden tutustua mieheen ja hänen musiikkiinsa, kun Wilsonin Suomen kiertue saapui Kulttuuritalo Telakalle. Illan tähteä säesti Timmy's 23 Blue Stars, Timmy Heikkilä huuliharppu, laulu ja kitara, Robbie Hill kitara ja laulu, Ville Tolvanen koskettimet, Simo Salmela basso ja Kari Haakana rummut.

Kyseessä oli tietenkin Down Home Kiven jälkeläinen Down Home Telakka, joka jatkaa kunniakkaasti yli 16-vuotiaan juurimusiikkiklubin perinnettä Jukka Mäkisen ja Blueslovers ry:n luotsaamana.

Illan molemmat setit aloittivat siniset tähdet parilla kappaleella ja sen jälkeen mentiin sitten Mr. 43rd Streetin komennossa. Musiikillisesti ilta tarjoili mukavan kokoiselle yleisölle laajan ja monipuolisen kattauksen bluesia. Menu piti sisällään niin hidasta kuin vauhdikastakin menoa ja sekä klassikoita että vähemmän tunnettuja lauluja.

Wilson suoriutui omasta osuudestaan varsin hyvin, vaikka pitkä kiertue ja kylmä sää olikin vaatinut veronsa iäkkäältä herrasmieheltä. Illan kohottavimmat hetket koettiin kuitenkin Robbien ja Villen toimesta. Mestarilliset kitara- ja kosketinsoolot olivat sanalla sanoen hunajaa. Kari ja Simo hoitivat oman hommansa tyylikkäästi ja varmasti ja Timmyn kitara ja etenkin huuliharppu soivat oivallisesti. Kokonaisuutena Down Home Telakan ensimmäinen ilta vuonna 2024 oli oikein mukava kokemus ja jälleen uusi sulka järjestäjien nyt jo varsin tuuheaan sulkapäähineeseen, jos tällaista termiä nyt saa luvan käyttää.

Kiitos Oscar, Timmy, Robbie, Ville, Kari ja Simo! Kiitokset myös Jukalle ja Bluesloversien aktiiveille järjestämisestä, Jannelle miksauksesta ja Telakan väelle.

















torstai 14. joulukuuta 2023

Edward Seger & Sounds of Silence ja Jemma-gaala Down Home Kivessä 7.12.2023

 

Ihmiskunnan historia jaetaan erilaisilla perusteilla monenlaisiin ajanjaksoihin. On vuosikymmenet,-sadat ja -tuhannet, bc, ad, valtakuntien ja valtiaiden kukoistuskaudet jne. Myös musiikissa tätä jaottelua harrastetaan yleisesti. Viime torstaina päättyi yksi merkittävä aikakausi suomalaisen ja erityisesti tamperelaisen juurimusiikin historiassa kun Jukka Mäkisen ja Blueslovers ry:n luotsaama Down Home Kivi-bluesklubi vietti jäähyväisiään. 17 vuotta sitä kesti ja näiden vuosien aikana juurimusiikin ystäviä hellittiin kymmenillä ja taas kymmenillä upeilla illanistujaisilla, joissa musisoivat sekä kotimaiset että ulkomaalaiset huippumuusikot. Itse sain nauttia näistä keikoista 15 vuoden ajan ja ne ovat sekä laajentaneet että syventäneet ymmärrystäni ja käsitystäni tästä hienosta musiikkigenrestä sen lisäksi että olen saanut tutustua isoon joukkoon upeita ihmisiä niin esiintyjissä kuin katsomonkin puolella. Kivaa on ollut! Kiitos ja kumarrus näistä vuosista Jukka Mäkinen, Arska, Nevski, Jari, Jukka, Timo, Seppo ja kaikki muutkin Bluesloversien aktiivit vuosien varrelta. Iso käsi myös Kulttuuriravintola Kiven Heidille, Teemulle, Lasselle, Simolle ja kaikille muillekin työn raskaan raatajille joita ilman tästä ei olisi tullut mitään. Kiitokset ansaitsevat myös kaikki nämä vuodet Kiven katsomon täyttäneet bluesin rakastajat, jotka ovat mahdollistaneet klubin menestyksen.

Jäähyväisten musiikillinen teema oli Peter Green ja esiintymässä Edward Seger & Sounds of Silence, Edward Seger kitara ja laulu, Ykä Putkinen kitara, Petteri Määttänen rummut ja Iiro Kautto basso. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta aiheessa myös pysyttiin ja mainittakoon että yhtye on juuri julkaissut myös levyn samalla motiivilla.

Bändin jäsenet ovat järkiään soittimiensa taitajia ja kun lähtökohtana oli yksi kovimmista ja monipuolisimmista eurooppalaisista bluesin tekijöistä, niin komeatahan siitä tuli. Upeasti soivat niin perinteisemmät blues-sävellykset kuin esimerkiksi sellaiset helmet kuin The Supernatural, Jigsaw Puzzle Blues ja Before the Beginning. Luonnollisesti kuultiin myös ne pakolliset Albatross ja Black Magic Woman, mutta itseäni miellytti erityisesti vähemmän tunnetut helmet, joissa bändin ja Edwardin syvällinen paneutuminen aiheeseen vietti riemujuhlaa. Kaiken kruunasi yhtyeen rento lavapreesens ja välitön kommunikointi yleisön kanssa. Upea bändi ja hienot jäähyväiset Down Home Kivelle, sata jänistä!


Iltaan kuului myös tämän vuoden Jemma-palkinnon jako ja se meni vähintäänkin ansaitusti Down Home Kiven, yhdessä Tommi Laineen kanssa, vuonna 2006 perustaneelle Jukka Mäkiselle. Hän on myös näinä 17 vuotena toiminut ratkaisevassa roolissa esiintyjien hankkijana klubille ja onhan hänet nähty ja kuultu useita kertoja myös lavalla kitaristina, laulajana ja huuliharpistina. Palkinto oli perinteisesti Ari Nevski Nevalaisen tekemä taidepuukko ja siitä loihe eräs itsekin Jemma-palkittu lausumaan että, "Onpa erityishieno puukko jopa Nevskin mittarilla!" Tähän ei ole mitään lisättävää. Kiitos Nevski!


Kiitos Edward, Ykä, Petteri ja Iiro. Kiitokset vielä kerran myös Jukalle ja Bluesloversien aktiiveille järjestämisestä ja Heidille ja muille Kiven ihanille ihmisille huollosta ja huolenpidosta.


Videot:


Watch Out


The Supernatural


Long Grey Mare


Jigsaw Puzzle Blues


Blogissa vain osa illan kuvista, kaikki kuvat TÄÄLLÄ.















keskiviikko 6. joulukuuta 2023

Tomi Leino Trio Down Home Kivessä 30.11.2023

 Down Home Kivi vetelee viimeisiään ja siksi viime torstain kokoontuminen aiheutti kahtalaisia tunteita. Lukemattomat kerrat eri kokoonpanoissa Kivessä vierailleet Tomi Leino, kitara, huuliharppu ja laulu, Jaska Prepula basso ja kitara ja Mikko Peltola rummut, siis Tomi Leino Trio, jättivät jäähyväisensä 17-vuotiaalle klubille juuri sillä oikealla tavalla eli soittamalla täysipainoisen blueskeikan kaikella sillä taidolla ja tunteella, jonka nämä mestarit pystyivät pöytään lyömään. Sanottakoon nyt vielä, vaikka se onkin alan harrastajille itsestäänselvyys, että illan musiikillinen anti oli parasta a-luokkaa. Lisäksi Kivessä aina vallitseva lämmin tunnelma oli vielä pykälän verran intiimimpi, eikä kenenkään tarvinnut jännittää illan onnistumista vähääkään. Bluesperhe oli kokoontunut omien riittiensä pariin ja kaikki tiesivät, mitä tuleman pitää.

Ja hieno iltahan siitä tietysti tulikin, miten muutenkaan, kun asialla oli kolme timantinkovaa muusikkoa, vastaanottavainen yleisö, Kiven ainutlaatuinen interiööri ja oivallisen mukava henkilökunta. Keikan kaksi settiä pitivät sisällään tasapainoisen kokoelman sekä Tomin sävellyksiä että klassista juurimusiikkia. Myös genren sisällä liikuttiin kiitettävän monipuolisesti ja yleisö sai nautiskella niin voimaperäisestä Chicago-bluesista, puolinopeasta svengailusta kuin suorasta rokkenrollistakin. Tomi liu'utti kitaraansa tuttuun tapaansa erilaisilla tavaroilla, soitti niskansa takaa ja kellistyipä hän ihan lattialle asti yleisön jalkojen juureen musiikin hurmiossa ja mukavaa oli myös se, että sekä Jaska että Mikko saivat omat soolo-osuutensa. Oivallista väriä keikkaan toi Jaskan tarttuminen välillä kitaraan basson sijasta Tomin vaihtaessa kuusikielisensä huuliharppuun.

Päällimmäisenä keikasta jäi mieleen bändin luonnikas Juke Joint -remellys, huikeat soolot ja kaiken kaikkiaan sen aidon bluesin luoma voimallinen yhteishenki niin lavalla kuin katsojienkin keskuudessa. Tästä ei paremmaksi panna, sata ja yksi jänistä!

Kiitos ja kumarrus Tomi, Jaska ja Mikko. Kiitokset ansaitsevat myös Jukka Mäkinen ja Blueslovers ry:n aktiivit illan järjestämisestä, miksaaja erinomaisesta työstään ja tietenkin Heidi, Teemu ja muut Kiven ihanat ihmiset huollosta ja huolenpidosta.


Videot:


Crazy for My Baby


That's What They Want


Blogissa vain osa illan kuvista, kaikki kuvat TÄÄLLÄ.









torstai 23. marraskuuta 2023

Ice Mo' & The Zydecoolers Down Home Kivessä 16.11.2023

 

Vanhan viisauden mukaan ennen loppumista käy vähiin. Näin on asia valitettavasti myös Suomen ansioituneimman juurimusiikki-klubin, Down Home Kiven, kohdalla. Vain kaksi iltaa on enää jäljellä, nyyh. Ensi torstaina Kulttuuriravintola Kiven lavan ottaa haltuunsa huippuyhtye Tomi Leino Trio ja 7.12. on vuorossa musiikkia Peter Greenin Fleetwood Macin tyyliin Edward Segerin, Ykä Putkisen ja Bluesjuntta-yhtyeen voimin.

Viikko sitten Kiven lauteilta kajahti aivan liian harvoin kuultua zydeco-musiikkia, kun Ice Mo' & The Zydecoolers, Ismo Haavisto haitari, huuliharppu ja laulu, Oskari Haavisto kitara, Ville Vallila basso, Matias Partanen rummut ja Tomi Malin pesulauta, viihdytti itseään ja yleisöä sekä Ismon omilla kappaleilla että pieteetillä valituilla lainoilla. Yhtye ei suinkaan unohtanut myöskään bluesia, vaan illan aikana kuultiin useita New Orleans-henkisiä sinisiä. Näistä jäivät mieleen erityisesti, Ismon omien mainioiden rallien lisäksi, pari huimaa Lazy Lesterin hittiä, Sugar Coated Love ja I'm a Lover Not a Fighter.

Keikan pääpaino oli kuitenkin selkeästi yhtyeen tuoreen cd-albumin, Cool Zydeco, materiaalissa. Levy on muuten aivan hemmetin hieno paketti ja sitä voi tilata itseään ilahduttamaan tai ajankohtaiseksi lahjukseksi TÄÄLTÄ.

Kiven ilta oli sanalla sanoen musiikin juhlaa. Zydeco ja sen koko kirjo loisti Tampereen illassa valovoimaisesti. Tiukkatempoiset menopalat ja rauhallisemmat tunnelmoinnit seurasivat toisiaan ja tunnelma oli sekä lavalla että katsomossa lämmin ja hyväntuulinen. Bändin jokainen muusikko hoiti oman tonttinsa kymppiplussan arvoisesti. Eniten esillä oli luonnollisesti Ismo ja hänen haitarinsa sekä vokalisointinsa. Miehen musiikillinen monipuolisuus on suorastaan hämmentävää. Kitara, huuliharppu, haitari ja laulu, kaikki onnistuu ja pankaa merkille, huipputasolla. Kun tähän lisätään vielä erinomainen lauluntekotaito ja välitön ja rento esiintyminen keikoilla, niin ei voi kuin ihmetellä.

Kolmen miehen rytmiryhmä teki sen mitä pitikin juuri niin kuin pitikin ja ansaitsee kiitoksen ja syvän kumarruksen.Ismon veljenpoika Oskari osoittautui aivan erinomaiseksi ja monipuoliseksi kitaristiksi ja erikoisesti hänen jotenkin 70-lukulaiselta kuulostaneet rokkaavat soolonsa toivat oman erityisen mausteensa perinnemusiikkiin, hieno homma. Encoressa lavalle nousi foneineen myös Masa Orpana ja näin saatiin iltaan vielä oivallinen loppuhuipennus.

Down Home Kiven kolmanneksi viimeinen kokoontuminen vei yleisön Suomen pimeästä ja kylmästä marraskuusta Louisianan valoon ja lämpöön ja siitä iso kiitos Ismo, Oskari, Ville, Matias, Tomi ja Masa!



Kiitokset myös miksaajalle a-luokan suorituksesta, Jukka Mäkiselle ja Blueslovers ry:n aktiiveille järjestämisestä ja tietysti ja erityisesti Heidille ja muille ravintolan ihanille ihmisille huollosta ja huolenpidosta.


Videot:

Nite 'n' Day


Mean Ol' Accordion


Brenda Lou


I'm a Lover Not a Fighter


Blogissa vain osa kuvista, kaikki kuvat TÄÄLLÄ.











torstai 9. marraskuuta 2023

Kat Baloun & The Frostbites Down Home Kivessä 2.11.2023

 

Down Home Kiven (viimeinen?) syksy jatkui viime torstaina erittäin vahvoissa merkeissä. Saksassa jo pitkään asunut amerikkalainen laulaja/huuliharpisti Kat Baloun kotimaisen The Frostbites -yhtyeen tukemana toimi illan emäntänä. Kokoonpanossa musisoi talon miehien eli basisti Jaska Prepulan ja rumpali Mikko Peltolan lisäksi kitaristi Jonne Kulluvaara. Katin edellinen vierailu Kulttuuriravintola Kiven lavalla oli runsaat seitsemän vuotta sitten ja pitemmällekin hänen historiansa täällä ulottuu, sillä jo vuonna 1985 hän työskenteli lyhyen ajan Finlaysonilla. Tuskinpa hänelle silloin pälkähti päähän, että joskus vielä elättäisi itsensä musiikilla ja vierailisi niissä merkeissä Tampereella moniaita kertoja.

Tuosta runsaan seitsemän vuoden takaisesta Katin keikasta Kivessä jäi oivalliset muistot, joten toiveissa ja odotuksissa oli mukava ilta tanakan perusbluesin parissa. Toiveet täyttyivät ja ylittyivätkin, sillä menneet vuodet ovat selkeästi lisänneet entisestään Katin lavakarismaa, mikä jo edellisellä Tampereen keikalla oli erittäin vahva. Hän on sekä harpistina että laulajana voimakas ja vivahteikas ja vahvasti eläytyvä. Kivessä ei todellakaan koettu minkään valtakunnan hissuttelua tai tekotaiteellista diivailua, vaan kypsän naisen vakuuttava todistus bluesin mieltä ja sielua puhdistavasta hengestä. Pienet, humoristiset tarinat johdattivat kuuntelijat kappaleesta toiseen ja tuntui, että lavalla olisi pitempäänkin yhdessä soittanut kokoonpano, ammattilaiset asialla.
Jaskasta ja Mikosta olen kirjoittanut niin usein, että riittää kun toteaa, ettei mitään uutta auringon alla. Jätkät soittavat edelleen aivan perkuleen hyvin, eikä kukaan suomalaista bluesgenreä vähänkään tunteva muuta odottaisikaan. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Jonne sai mukavasti tilaa omille sooloilleen ja hoiti homman erittäin vakuuttavasti. Ilman suuria eleitä ja kulloisenkin kappaleen tunnelmaa kunnioittaen. Näin se sujuu tekijämiehiltä. Kvartetti silminnähden viihtyi yhdessä lavalla ja kun yleisökin otti bändin alusta asti omakseen, niin hemmetin hieno iltahan siitä tuli muikean maistuvan bluesin aallonharjalla ratsastaen.
On se vaan kumma, kuinka Down Home Kiven illat aina, siis aina, onnistuvat tuomaan hyvän mielen. Kiva, kivempi, Kivi!

Thank you and Danke schön Kat, Jonne, Jaska ja Mikko. Kiitokset myös miksaajalle hyvästä työstä, Mäkisen Jukalle ja Bluesloversin aktiiveille järjestämisestä ja tietenkin Heidille ja muille Kiven ihanille ihmisille huollosta ja huolenpidosta.


Videot:

Can I Call You Honey

Snatch It Back and Hold It

How Many More Years


Blogissa vain osa illan kuvista, kaikki kuvat TÄÄLLÄ.