En ole koskaan ollut elävän musiikin
harrastukseni parissa festivaalien suuri ystävä ja mitä enemmän
vuosia hartioille kertyy, sitä vähemmän useiden esiintyjien
kuunteleminen yhden päivän aikana viehättää, puhumattakaan
useiden päivien mittaisista maratoneista. Ihanteellista on yksi tai
korkeintaan kaksi aktia kerrallaan. Silloin pystyy keskittymään
esiintyjään täysillä, ajatuksen karkailematta seuraavaan tai
seuraaviin esiintyjään tai esiintyjiin tai sitten juuri äsken
kuulemaansa musiikilliseen tuokioon. Erityisen rasittavaa useiden
keikkojen perättäinen seuraaminen on silloin, kun musiikki pysyy
setistä toiseen samantyylisenä. Korvat turtuvat ja ennen pitkää
mikään ei enää tunnu miltään.
Viides ja kuudes päivä kuluvaa kuuta
vietetty toinen Telakka Jazz -tapahtuma marssitti lavalle peräti
seitsemän kokoonpanoa. Määrä oli minun makuuni turhan suuri,
mutta melkoisen paljon pelastui sillä, että musiikillinen maisema
vaihtui setistä toiseen hyvinkin paljon ja myös se oli hyvä asia,
että osa keikoista oli mukavan kompakteja pituudeltaan. Tätä ei
nyt pidä käsittää väärin. Mitä tahansa tapahtuman yhtyeistä
olisin omalla keikallaan kuunnellut mielelläni paljon pitempäänkin,
mutta tällaisessa tapahtumassa lyhyt setti siellä täällä on
siunattu asia.
Perjantaina Telakan lavalle astelivat
seuraavat kokoonpanot: Matti Bye & Laura Naukkarinen & Linda
Fredriksson, Jone Takamäki & Lauri Hyvärinen & Janne Tuomi
ja Black Motor. Lauantaina olivat vuorossa Hot Heros feat. Kielo
Kärkkäinen, Eero Savela & Affe Forsman, Motström ja Samanna.
Molempina iltoina roudaustaukojen musiikista vastasi DJ Matti Nives
mainiosti valituilla levyillä.
Perjantain osalta voi todeta, että
musiikin tuottama nautinto nousi koko illan ajan. Bye &
Naukkarinen & Fredriksson aloitti erinomaisen tasapainoisella ja
tyynesti vellovalla setillä, jossa, kenties hiukan yllättävästikin,
Naukkarisen soittamat elektroniset vempeleet veivät
allekirjoittaneen päähuomion. Erityisen hauska oli Naukkarisen
soittama antenniton theremin. Trion vapaimmillaankin seesteinen setti
oli mannaa korville ja sielulle ja vakaasti askel kerrallaan etenevä
musiikki toi mieleen kuvia tähtien välisestä avaruudesta ja
valtamerien selkäosien rauhallisen pitkistä mainingeista.
Jone Takamäki ilmoitti Takamäki &
Hyvärinen & Tuomi -trion setin aluksi, että kyseessä oli
kolmikon ensimmäinen yhteinen soittokerta ja että improvisaatiolla
mennään. Epäilemättä tuo ensimmäinen kerta piti paikkansa,
mutta, kuten niin usein kokeneiden jazzmuusikoiden kyseessä ollen,
eipä sitä kyllä lopputuloksesta huomannut ja yhtä hyvin setin
musiikki olisi mennyt, ainakin minulle, sävelletystäkin
materiaalista. Kuin edellistä kolmikkoa kompaten, aloitti myös
illan toinen trio osuutensa erittäin rauhallisella johdannolla, joka
kuitenkin ennen setin puoltaväliä ryöstäytyi valloilleen ja
sitten saivat melkoista kyytiä niin saksofoni kuin rummut ja
kitarakin. Loppu olikin sitten yhtä purkautuvaa tulivuorta
ukkosmyrskyn ja maanjäristyksen välissä.
Edellä mainitut setit olivat komeita
ihan itsessäänkin ja eritoten johdantona illan, ja itse asiassa
koko festivaalin, komeimpaan settiin. Ne jotka aikaisemmin ovat näitä
jorinoitani tavailleet, tietävät että Black Motor, Simo Laihonen
rummut, Ville Rauhala kontrabasso ja Tane Kannisto saksofonit ja muut
puhaltimet, kuuluu suosikkiyhtyeideni ehdottomaan kärkikastiin. Olen
nähnyt yhtyeeltä – sekä tältä että vanhalta kokoonpanolta -
melkoisen määrän keikkoja, eikä se ole vielä toistaiseksi
kertaakaan tuottanut pettymystä. Jokainen keikka on ollut erilainen
ja aina täyttä asiaa. Mikään yllätys ei siis ollut, että taas
kerran musta moottori hyrräsi ilman sivuääniä kaikilla
sylintereillään. Kolminieluinen runsaudensarvi suolsi ilmoille
suorastaan järkyttävän rikkaan musiikillisen kattauksen. Siinä
tulivat kerralla niin aamiainen, lounas kuin päivällinenkin ja
vielä pari välipalaa kaupan päälle ja kaikki sanalla sanoen
herkullista ellei sitten vieläkin herkullisempaa. Sata jänistä!
Toisen Telakka Jazzin toinen päivä
alkoi kuumilla sankarirytmeillä, kun Hot Heros, Sami Sippola
saksofoni, Ville Rauhala kontrabasso ja Janne Tuomi rummut ja
vetopasuuna [sic], tunnelmoi Kielo Kärkkäisen laulaessa itsensä
yleisön sydämiin. Materiaaliksi oli valikoitunut rennosti
svengaavia kappaleita niin bändin omasta laulukirjasta kuin
sävellainastostakin. Hot Heros on hieno ja taitava yhtye, mutta
tällä kertaa, luonnollisesti, nousi erityisesti esiin Kielon rikas
ja vivahteita pursuava vokalisointi. Tunnelmointia parhaasta päästä.
Seuraavaksi seurasi sitten jotain aivan
muuta, kuten eräs tietty brittiläinen herraryhmä tapasi aikoinaan
lausua. Trumpetisti Eero Savela ja rumpali Affe Forsman tunnelmoivat
ja vähän rymistelivätkin setissään erinomaisen komeasti ja
vaikuttavasti. Eeron puhdas ja hienovarainen soitto liittyi oudon
saumattomasti Affen välillä melkoisen hurjaankin
rytmityöskentelyyn. Näin kirjoituksen muodossa trumpetti ja rummut
eivät kenties kuulosta taivaassa solmitulta liitolta, mutta Telakan
lavalla homma toimi sataprosenttisesti. Tunnelmasta toiseen mentiin
taidolla ja tunteella ja lopputulos oli yksinkertaisesti huima. Sitä
paitsi, nyt olen kuullut myös puolen neliön pleksilevyllä soitetun
soolon, oletko sinä?
Lauantain kolmas kokoonpano vaihtui
loppumetreillä, kun puhallinsoittimia soittanut Harri Sjöström ja
vibrafonisti Emilio Gordoa saivat lavalle seurakseen rumpali Janne
Tuomen, Motströmin vakijäsenen, basisti Teppo Hauta-ahon jouduttua
sairastumisen johdosta jättämään kekkerit väliin. Vastavirtaan
siis mentiin varamiehisenä, mutta ei se tahtia tuntunut haittaavan.
Motström oli festivaalin selkeimmin vapaalla vaihteella etenevä
yhtye ja musiikki rikkoi ja rusensi kaikki rajat, jos nyt alkuunkaan
niitä tunnusti. Soitinvalikoima oli värikäs, aina tyhjistä
juomatölkeistä lähtien ja kuten edellä kirjoitetusta voi arvata,
myös äänimaisema täynnä mitä yllättävimpiä outoiluja.
Mielenkiintoa ei joutunut pakolla pitämään yllä, vaan hetkessä
laidasta toiseen loikkaava sävelkudos kietoi kuuntelijan tiiviisti
verkkoonsa hullunhauskoilla silmukoillaan.
Festivaalin pisti pakettiin Samanna,
jonka hassuja peitsamolaisia pikku lauluja sisällään pitänyt
setti olisi kenties sopinut paremmin johonkin toiseen yhteyteen.
Sinällään ihan mainio kokoonpano oli mahdottoman edessä.
Käsittääkseni melkoista suosiota nauttiva kvartetti oli varmaankin
tarkoitettu keventäväksi lopuksi hienolle tapahtumalle, mutta
ainakin itselleni Samannan setti muodostui valitettavasti jonkin
asteiseksi antikliimaksiksi.
Kaikkinensa hieno festivaali ja
yllättävänkin hyvin tuon kaksi iltaa jaksoi istua, mikä suurelta
osin varmaan johtui kiitettävän monipuolisesta musiikista. Eikun
vuoden päästä uusiksi! Keikan kuvista tämän jutun yhteydessä
vain osa. Kaikki kuvat, ja suurempina:
perjantai täällä ja
lauantai täällä. Kiitos kaikille esiintyjille ja Janneille Tuomi ja Laurila järjestämisestä ja koko Telakan väelle, erityisesti Janne Tiikkaiselle miksauksesta.
Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio.
Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki
Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a)
gmail.com