torstai 23. marraskuuta 2023

Ice Mo' & The Zydecoolers Down Home Kivessä 16.11.2023

 

Vanhan viisauden mukaan ennen loppumista käy vähiin. Näin on asia valitettavasti myös Suomen ansioituneimman juurimusiikki-klubin, Down Home Kiven, kohdalla. Vain kaksi iltaa on enää jäljellä, nyyh. Ensi torstaina Kulttuuriravintola Kiven lavan ottaa haltuunsa huippuyhtye Tomi Leino Trio ja 7.12. on vuorossa musiikkia Peter Greenin Fleetwood Macin tyyliin Edward Segerin, Ykä Putkisen ja Bluesjuntta-yhtyeen voimin.

Viikko sitten Kiven lauteilta kajahti aivan liian harvoin kuultua zydeco-musiikkia, kun Ice Mo' & The Zydecoolers, Ismo Haavisto haitari, huuliharppu ja laulu, Oskari Haavisto kitara, Ville Vallila basso, Matias Partanen rummut ja Tomi Malin pesulauta, viihdytti itseään ja yleisöä sekä Ismon omilla kappaleilla että pieteetillä valituilla lainoilla. Yhtye ei suinkaan unohtanut myöskään bluesia, vaan illan aikana kuultiin useita New Orleans-henkisiä sinisiä. Näistä jäivät mieleen erityisesti, Ismon omien mainioiden rallien lisäksi, pari huimaa Lazy Lesterin hittiä, Sugar Coated Love ja I'm a Lover Not a Fighter.

Keikan pääpaino oli kuitenkin selkeästi yhtyeen tuoreen cd-albumin, Cool Zydeco, materiaalissa. Levy on muuten aivan hemmetin hieno paketti ja sitä voi tilata itseään ilahduttamaan tai ajankohtaiseksi lahjukseksi TÄÄLTÄ.

Kiven ilta oli sanalla sanoen musiikin juhlaa. Zydeco ja sen koko kirjo loisti Tampereen illassa valovoimaisesti. Tiukkatempoiset menopalat ja rauhallisemmat tunnelmoinnit seurasivat toisiaan ja tunnelma oli sekä lavalla että katsomossa lämmin ja hyväntuulinen. Bändin jokainen muusikko hoiti oman tonttinsa kymppiplussan arvoisesti. Eniten esillä oli luonnollisesti Ismo ja hänen haitarinsa sekä vokalisointinsa. Miehen musiikillinen monipuolisuus on suorastaan hämmentävää. Kitara, huuliharppu, haitari ja laulu, kaikki onnistuu ja pankaa merkille, huipputasolla. Kun tähän lisätään vielä erinomainen lauluntekotaito ja välitön ja rento esiintyminen keikoilla, niin ei voi kuin ihmetellä.

Kolmen miehen rytmiryhmä teki sen mitä pitikin juuri niin kuin pitikin ja ansaitsee kiitoksen ja syvän kumarruksen.Ismon veljenpoika Oskari osoittautui aivan erinomaiseksi ja monipuoliseksi kitaristiksi ja erikoisesti hänen jotenkin 70-lukulaiselta kuulostaneet rokkaavat soolonsa toivat oman erityisen mausteensa perinnemusiikkiin, hieno homma. Encoressa lavalle nousi foneineen myös Masa Orpana ja näin saatiin iltaan vielä oivallinen loppuhuipennus.

Down Home Kiven kolmanneksi viimeinen kokoontuminen vei yleisön Suomen pimeästä ja kylmästä marraskuusta Louisianan valoon ja lämpöön ja siitä iso kiitos Ismo, Oskari, Ville, Matias, Tomi ja Masa!



Kiitokset myös miksaajalle a-luokan suorituksesta, Jukka Mäkiselle ja Blueslovers ry:n aktiiveille järjestämisestä ja tietysti ja erityisesti Heidille ja muille ravintolan ihanille ihmisille huollosta ja huolenpidosta.


Videot:

Nite 'n' Day


Mean Ol' Accordion


Brenda Lou


I'm a Lover Not a Fighter


Blogissa vain osa kuvista, kaikki kuvat TÄÄLLÄ.











torstai 9. marraskuuta 2023

Kat Baloun & The Frostbites Down Home Kivessä 2.11.2023

 

Down Home Kiven (viimeinen?) syksy jatkui viime torstaina erittäin vahvoissa merkeissä. Saksassa jo pitkään asunut amerikkalainen laulaja/huuliharpisti Kat Baloun kotimaisen The Frostbites -yhtyeen tukemana toimi illan emäntänä. Kokoonpanossa musisoi talon miehien eli basisti Jaska Prepulan ja rumpali Mikko Peltolan lisäksi kitaristi Jonne Kulluvaara. Katin edellinen vierailu Kulttuuriravintola Kiven lavalla oli runsaat seitsemän vuotta sitten ja pitemmällekin hänen historiansa täällä ulottuu, sillä jo vuonna 1985 hän työskenteli lyhyen ajan Finlaysonilla. Tuskinpa hänelle silloin pälkähti päähän, että joskus vielä elättäisi itsensä musiikilla ja vierailisi niissä merkeissä Tampereella moniaita kertoja.

Tuosta runsaan seitsemän vuoden takaisesta Katin keikasta Kivessä jäi oivalliset muistot, joten toiveissa ja odotuksissa oli mukava ilta tanakan perusbluesin parissa. Toiveet täyttyivät ja ylittyivätkin, sillä menneet vuodet ovat selkeästi lisänneet entisestään Katin lavakarismaa, mikä jo edellisellä Tampereen keikalla oli erittäin vahva. Hän on sekä harpistina että laulajana voimakas ja vivahteikas ja vahvasti eläytyvä. Kivessä ei todellakaan koettu minkään valtakunnan hissuttelua tai tekotaiteellista diivailua, vaan kypsän naisen vakuuttava todistus bluesin mieltä ja sielua puhdistavasta hengestä. Pienet, humoristiset tarinat johdattivat kuuntelijat kappaleesta toiseen ja tuntui, että lavalla olisi pitempäänkin yhdessä soittanut kokoonpano, ammattilaiset asialla.
Jaskasta ja Mikosta olen kirjoittanut niin usein, että riittää kun toteaa, ettei mitään uutta auringon alla. Jätkät soittavat edelleen aivan perkuleen hyvin, eikä kukaan suomalaista bluesgenreä vähänkään tunteva muuta odottaisikaan. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Jonne sai mukavasti tilaa omille sooloilleen ja hoiti homman erittäin vakuuttavasti. Ilman suuria eleitä ja kulloisenkin kappaleen tunnelmaa kunnioittaen. Näin se sujuu tekijämiehiltä. Kvartetti silminnähden viihtyi yhdessä lavalla ja kun yleisökin otti bändin alusta asti omakseen, niin hemmetin hieno iltahan siitä tuli muikean maistuvan bluesin aallonharjalla ratsastaen.
On se vaan kumma, kuinka Down Home Kiven illat aina, siis aina, onnistuvat tuomaan hyvän mielen. Kiva, kivempi, Kivi!

Thank you and Danke schön Kat, Jonne, Jaska ja Mikko. Kiitokset myös miksaajalle hyvästä työstä, Mäkisen Jukalle ja Bluesloversin aktiiveille järjestämisestä ja tietenkin Heidille ja muille Kiven ihanille ihmisille huollosta ja huolenpidosta.


Videot:

Can I Call You Honey

Snatch It Back and Hold It

How Many More Years


Blogissa vain osa illan kuvista, kaikki kuvat TÄÄLLÄ.