sunnuntai 28. tammikuuta 2018

The Beat From Palookaville Down Home Kivessä 18.1.2018

Oletko sinä hyvä lukijani helposti liikuttuvaa ihmistyyppiä? Minulla se on hieman niin ja näin, tilanteesta riippuen, mutta jos käsissäni on kamera, pyrin, mahdollisimman hyvien kuvien vuoksi, pitämään liikutukseni aisoissa. Tarkennuksena mainittakoon, että tarkoitan tässä sitä liikutusta, jossa musiikki saa jalat vispaamaan ja miehen tai naisen hetkumaan itsensä tai jonkun toisen ihmisolennon ympäri ja ämpäri.

Syynä uteluuni on Down Home Kiven kevään 2018 avannut julmettu rytmiroikaleitten ryhmä suoraan Ruotsista, jonka kanssa allekirjoittaneella oli melkoisia vaikeuksia olla liikuttumatta liikaa kuvallisten tallenteiden laadun kustannuksella. The Beat From Palookaville, Tommy Moberg laulu ja sähellys, Anders Lewén kitara, Ubbe Hed kontrabasso, Daniel Karlsson piano, Christer Björklund rummut, Torbjörn Eliasson saksofoni ja Johan Norin trumpetti, pisti Kiven muunkin yleisön totaalisesti sekaisin, kun seitsikon groovisti huumaava rhythm 'n ska & roll valloitti pirkanmaalaiset, ja vähän kauempaakin saapuneet, vastustamattomalla rytmirullauksellaan ja ilonpidollaan.

Down Home Kiven puuhamiehet yllättyivät pahanpäiväisesti Mobergin ja kumppaneiden suosion suhteen ja keikka myytiin loppuun jo ennen kuin ensimmäistäkään tiedotetta tapahtumasta kerettiin julkaista ja suuri joukko ihmisiä jäi tällä kertaa ilman lippua. Harmillista, erittäin harmillista, mutta vahingosta on otettu opiksi ja kun tämä porukka seuraavan kerran suunnistaa Tampereelle, iltoja varataan kuulemma ainakin kaksi ellei sitten peräti kolmea!

Kiveen mahtuneet onnelliset saivat viettää täysipainoisen illan suurenmoisen ruotsalaisen skan, rokkenrollin ja rytmibluussin hivellessä sielua ja kutitellessa tanssijalkaa. Ei sille kyllä mitään voi, ja miksi pitäisikään, että Ruotsista tulee kuin liukuhihnalla aivan julmetun korkeatasoisia juurimusiikin tekijöitä ja esittäjiä, yksi toisensa jälkeen. Tämän voi jokainen todeta vaikka tarkastelemalla niitä lukuisia huippukeikkoja, joita länsinaapurimme muusikot ovat vuosien varrella Down Home Kivessä tehneet. Heja Sverige! By the way, huhtikuun 25. ja 26. päivä vietetään Kivessä taas ruotsalaisuuden juhlaa, kun yhtye nimeltä Trickbag – solistinaan muuan Tommy Moberg – saapuu kolmannen, muistaakseni, kerran pistämään hyrskynmyrskyn Down Home Kivessä. Nämäkin keikat tullaan myymään takuuvarmasti ennakolta loppuun, joten lippuvarauksen kanssa ei kannata viivytellä.

The Beat From Palookaville on hurja ja hurjan hyvä yhtye ja sen kokeminen elävänä oli todella mahtavaa. Levylläkin bändi on onnistunut mainiosti, mutta livenähän tällaiset yhtyeet parhaimmillaan ovat ja siitä Down Home Kiven keikka oli oivallinen esimerkki, sata jänistä!

Videot:



Tack så mycket Tommy, Anders, Ubbe, Daniel, Christer, Torbjörn och Johan. Kiitoksen ansaitsevat myös Mäkisen Jukka ja Blueslovers järjestämisestä, Savisaaren Simo hyvästä miksauksesta ja Heidi ja muut Kiven työläiset huollosta ja huolenpidosta.



Seuraava Down Home Kivi on 8.2. ja silloin lavalle nousee suomibluesin veteraani Henry Ojutkangas, joka on levyttänyt muiden muassa Champion Jack Dupreen kanssa. Kitaramaestroa tahdittaa timanttinen rytmiryhmä, Mikko Löytty basso ja Juppo Paavola rummut. Kovaa kamaa siis tiedossa, be there or be square!


Blogin yhteydessä vain osa keikan kuvista. Kaikki kuvat, ja suurempina, täällä.

















 Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti