torstai 19. syyskuuta 2019

Terry Hanck & Tomi Leino Trio Down Home Kivessä 12.9.2019


Metsään on tullut jo syys ja niin se on ohi kesä myös niin Tampereella kuin kaikkialla muuallakin Suomessa. Ja vaikka kesä olikin taas kerran ihmisen ehkä, ken tietää, parasta aikaa, ei epätoivoon vaipumiselle ole kuitenkaan minkäänlaisia perusteita. Syksy ja talvikin ovat tulvillaan kaikenlaisia mieltä ja kehoa virkistäviä rientoja ja kun tappavat helteet eivät enää piinaa ihmisparkaa, niihin jaksaa taas osallistuakin.
Pirkanmaalaisille juurimusiikin ystäville yksi syksyn parhaista tapahtumista on Jukka Mäkisen ja Blueslovers ry:n yhteistyössä Kulttuuriravintola Kiven kanssa järjestämä Down Home Kivi -bluesklubi. Toistakymmentä vuotta muikeaa juurimehua tarjoillut klubi on erinomaisessa kunnossa ja vedossa ja se näkyi ja kuului myös syyslukukauden avanneissa iltamissa.
Jo kolmatta kertaa Tampereelle saapunut yhdysvaltalainen saksofonisti/laulaja Terry Hanck yhdessä Tomi Leino Trion, Tomi Leino kitara, Jaska Prepula basso ja Mikko Peltola rummut, kanssa oli erinomainen valinta kauden avaajaksi.

Kun Hanck edellisen kerran vieraili Down Home Kivessä huhtikuussa 2017, häntä piinasivat inhat virukset ja se vei parhaan terän miehen musisoinnista ja varsinkin laulusta. Nyt oli onneksi kaikki kunnossa ja saksofoni soi erinomaisen komeasti, laulukin kulki ja 75 vuotta tänä vuonna täyttänyt, (täyttävä?), mestari näytti nuoremmilleen, että vanha herrakin innostuu ja innostaa edelleen. Ilmankos miehen tuorein, kesällä ilmestynyt, levykin on saanut otsikokseen I Still Get Excited.




On muuten todella mainio kokoelma svengaavia sinisäveliä. 

Hanck on täysiverinen viihdyttäjä ja hänen lavapreesensinsä on varsin vahva. Huoliteltu ulkoasu, vahva musiikkiin eläytyminen ja välittömän positiivinen kanssakäyminen niin bändin kuin yleisönkin kanssa, tietenkin erinomaisen musisoinnin ohella, takasivat täysipainoisen elämyksen lähes loppuunmyydylle salille.
Mitä sitten tulee Tomi Leino Trioon, niin kaikki alan harrastajat Suomessa, ja vähän laajemmaltakin, tietävät mistä on kyse tämän kolmikon kohdalla. Sataprosenttinen ammattitaito, ylivoimainen tyylitaju ja huikea määrä yhteisiä keikkoja ovat hioneet Tomista, Jaskasta ja Mikosta sellaisen blueskoneen, että viivalle saa tulla mikä tahansa porukka. Rinnalle ehkä jotkut pääsevät, mutta ohi on turha yrittää. Musiikki ei tietenkään ole mitään kilvanajoa, mutta jos keikkajulisteessa lukee Tomi Leino Trio, on ilta takuuvarmasti onnistunut.
Alunperin Tomin sijalla piti olla kitarassa Jonne Kulluvaara ja bändin nimi siis The Frostbites. Harmillista, että aina yhtä hienosti soittava Jonne jäi tällä kertaa kuulematta, mutta toisaalta Tomi... Molempi parempi.




Todella hieno Down Home Kivi, tästä on hyvä jatkaa. Viikon päästä torstaina (26.9.) Kivessä viihdyttää aina yhtä ihastuttava Sweet Jeena ja yhtyeensä Vauhtikallot levynjulkistuskeikallaan. Mukana menossa pianovelho Wiley Cousins, Ylöjärven oma Elvis, Aron ja tanssityttöjä. Luvassa siis jotain aivan huimaa! Be there or be square!

PS. Tapasin Kivessä myös armoitetun musiikkiasiantuntijan ja -kirjoittajan Jussi Niemen. Hän olisi takavuosina saattanut kirjoittaa tästäkin illasta paikalliseen aamuaviisiin. Siis silloin kun kyseinen lehti vielä piittasi paikallisesta kulttuurista. No anyway, Jussilta on ilmestynyt Aviadorin kustantamana Kootut Naamakirjat Vol. 1 Remix -niminen opus.




Kirjassa on runsaat 250 sivua Jussin oivaltavia juttuja mitä erilaisemmista rytmimusiikin lipunkantajista. Nopean tutustumisen jälkeen todella upea kirja, suosittelen lämpimästi. Erinomainen vaihtoehto myös itselle tai ystävälle pukinkonttiin.

Thank you very much Terry, great gig! Iso käsi myös Tomille, Jaskalle ja Mikolle. Kiitoksen ansaitsevat myös Simo Savisaari huippumiksauksesta, Mäkisen Jukka ja Blueslovers järjestämisestä ja tietysti Heidi, Lasse ja koko Kiven hieno porukka huollosta ja huolenpidosta!

Videot:






Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat täällä.














Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti