Million Dollar Tones Down Home Kivessä 11.10.2018

Jos Suomessa aikoo saavuttaa musiikilla taloudellista menestystä, pitää seurata silmä kovana hitti- ja soittolistojen kärkitiloja, täytyy pitää kustannukset kurissa ja olla hyvää pataa median kanssa. Osoituksena tämän kaavan toimivuudesta ovat lukemattomat jannat, jonnat, jennat ja suuri joukko puolivillaisia bileräppäreitä, jotka kaikki työskentelevät uskollisesti kansainvälisten suuryhtiöiden osakkeenomistajien palveluksessa ja hyväksi saaden näin itsekin motivaatiota ylläpitäviä murusia herrojensa ja valtiaidensa pöydiltä.

Jos jotkut sen sijaan perustavat kahdeksanhenkisen rokkenrollia ja rytmibluussia esittävän yhtyeen, voi olla takuuvarma, että sillä porukalla rakkaus musiikkiin menee viheltäen ohi ansaintalogiikan maksimoimisesta.

Million Dollar Tones on tällainen ryhmä ja se keskittyy omaan juttuunsa omilla ehdoillaan ja jättää markkinamiesten strategiat omaan arvoonsa.

Down Home Kivessä on tällä syyskaudella nautiskeltu jo norjalaista ja ruotsalaista juurimehua ja kolmannella luennolla nostettiin sitten malja suomalaisvoimin. Kulttuuriravintola Kiven lava näytti yllättävän pieneltä, kun sille ahtautui seitsemän muusikkoa ja vielä piano ja pianisti lavan vierelle. Million Dollar Tonesissa soittivat ja lauloivat Antti Pajula laulu, Albert Hallikainen kitara, Mikle Ylipekka lyömäsoittimet ja huuliharppu, Janne Nieminen rummut, Ari Toivonen tenorisaksofoni, Petri Rinta-Opas baritonisaksofoni, Kimmo Lehtola basso ja Ville Tolvanen piano.

Kuten jo tuossa aiemmin mainitsin yhtye keskittyy rytmibluussiin ja siihen alkuvoimaiseen 50-luvun rokkenrolliin ja asiassa pysyttiin koko keikan ajan. Ilahduttavasti suuri osa bändin soittamista kappaleista oli sen omaa tuotantoa ja mikä vielä ilahduttavampaa, omat kappaleet pärjäsivät varsin komeasti illan aikana soitetuille genren klassikoille ja muille covereille.

Kahdeksan miestä ei lavan koosta johtuen kyennyt kovinkaan villiä lavaliikehdintää harrastamaan, mutta ei Million Dollar Tones kyllä paikallaankaan tapittanut ja erityisesti Pajula solistina tarjosi yleisölle runsaasti myös visuaalista viihdykettä. Visuaalisuudesta puheen ollen; on aina hienoa, kun bändi pukeutuu paremmin kuin yleisö ja Million Dollar Tones todellakin hoiti homman kotiin tälläkin saralla. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Ainoa moite, jonka asian tiimoilta kuulin keikan jälkeen, oli Pajulan housuista puuttunut vyö. Heh.

Bändi rollasi ja rokkasi maittavasti ja muhkealla soundilla ja kitaran, saksofonien ja pianon kierrättämät soolot värittivät kappaleita hienon monipuolisesti. Myös Ylipekan perkussiot toivat kokonaissoundiin maistuvaa mausteisuutta.

Hienon musisoinnin ja yleisöä arvostavan pukeutumisen lisäksi Million Dollar Tones kunnostautui tunnelman luomisessa. Bändin jäsenten keskinäinen ja yleisön kanssa käymä välitön ja hyväntuulinen keskustelu kappaleiden välissä loi heti keikan alusta alkaen Kiveen todella lämpimän ja iloisen ilmapiirin, joka sen kuin lisääntyi ja tiivistyi illan mittaan. Kivessä on aina kivaa, mutta viime torstaina oli vielä asteen verran kivempaa. Roll!

Million Dollar Tones on toistaiseksi julkaissut yhden kokopitkän levyn ja yhden neljän kappaleen promo-eepeen. Sekä monona äänitetty Crazy!-LP että stereofonisen käsittelyn saanut promo-ep on äänitetty Tomi Leinon Suprovox-studiolla Karkkilassa ja ovat molemmat juurevaa rokkenrollia parhaimmillaan. Jos sellaiset nimet kuin Little Richard, Artie Wilson ja Lloyd Price pistävät sukat jaloissasi pyörimään, Million Dollar Tones kuuluu ehdottomasti levyhyllyysi.

Todella kiva ilta Kivessä ja siitä isoiso käsi Million Dollar Tonesille. Kiitokset tietysti myös Savisaaren Simolle a-luokan miksauksesta, Mäkisen Jukalle ja Blueslovers ry:lle järjestämisestä ja Heidille ja Lasselle ja muille Kiven mahtaville työntekijöille huollosta ja huolenpidosta.

Videot:

Stranded in the Jungle

Roll Roll Roll

Miss Lucy

That's Right

Vain viikon toipumisajan jälkeen Kivessä tärähtää taas tämän viikon torstaina. Knucklebone Oscarin luotsaama Knucklebone Blues Band pistää Kiven rakenteet testiin ja luvassa on railakasta lekalla päähän -rokkenrollia ja tyylipuhdasta bluesilmaisua. Be there or be square! Lipunmyynti 20.00 ja showtime noin 21.30.

Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ.

Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

Baskery Down Home Kivessä 27.9.2018

Ruotsin vallan ajasta on Tampereella, kuten tietysti muuallakin Suomessa, kulunut jo yli kaksisataa vuotta, mutta Kulttuuriravintola Kivi Keskustorin laidalla on viimeisen runsaan kymmenen vuoden aikana joutunut läntisen naapurimme hyökkäyksen kohteeksi monen monituista kertaa. Meille kaikille onneksi kyse on kuitenkin ollut varsin ystävällismielisistä musiikillisista operaatioista. Esimerkiksi sellaiset etulinjan ryhmät kuin Jim's Combo, Trickbag, joka monikansallisuudestaan huolimatta on perustuksiltaan vahvasti ruotsalainen, Kokomo Kings, Lisa Lystam Family Band ja ehkäpä loistavimpana kaikista Sven Zetterberg Blues Band ovat kerta toisensa jälkeen riisuneet suomalaiset juurimusiikin ystävät aseistaan ylivoimaisella ja vastustamattomalla strategisella ja taktisella osaamisellaan.

Toistaiseksi, lisää seuraa marraskuun toisena päivänä, viimeisenä tähän ketjuun liittyi kolmen Tukholmassa syntyneen sisaruksen muodostama Baskery. Triossa musisoivat Bondessonit Greta banjoissa ja rummuissa, Stella kontrabassossa ja Sunniva kitaroissa. Kaikki kolme myös lauloivat.

Baskereita lavalla ei näkynyt ja myös yhtyeen musiikkityylin määritteleminen on jossain määrin hankalaa. Naiset itse puhuvat banjopunkista ja mutakantrista. Itselleni tuli monta kertaa mieleen Yhdysvaltain itäisen rannikon suuntaisesti kulkevan Appalakkien vuorijonon asukkaiden omaperäinen musiikillinen perintö tähän päivään maustettuna. Banjo on kunniassaan sekä Baskeryn että Appalakkien musiikissa ja myös yleisesti repäisevä, voimakasrytminen meininki Kivessä toi mieleen elävästi vuoristoseutujen modernin kansanmusiikin, jossa folk, kantri, blues ja jonkinlainen rokkenrollin alkumuoto kohtaavat toisensa hedelmällisessä yhteistyössä. Baskery sai sinänsä suhteellisen yksinkertaisilla kappaleillaan varsin hurjan menon aikaiseksi niin lavalla kuin katsomonkin puolella. Railakkaiden rutistusten vastapainoksi trio tarjoili illan mittaan muutaman rauhallisemman laulun, joissa erityisesti naisten upea stemmalaulu ihastutti. Kuultiinpa toisessa setissä jopa moniäänisenä a cappellana ruotsalainen kansanlaulu(?), joka erosi radikaalisti koko muusta ohjelmistosta ja oli ehdottomasti yksi illan huippuhetkistä. Laulusuoritusten ohella Gretan, osittain hyvinkin epäortodoksinen, banjonsoitto riemastutti moneen otteeseen. Lavalla oli kaksi banjoa, Juan ja Carlos, joista jälkimmäinen oli viritetty slideputkella soitettavaksi ja erityisesti sen sointi oli jotain aivan ennen kuulumatonta.

Down Home Kivi oli myyty jälleen kerran ennakolta loppuun ja montaakaan kertaa en kymmenvuotisen “Kivi-urani” aikana ole kokenut niin reipasta eläytymistä pirkanmaalaisen rootsyleisön toimesta kuin tässä konsertissa, joten senkin puolesta ilta meni komeasti.

Tähän täytyy nyt vielä lisätä, että minun mielestäni jokaisella lippunsa maksaneella, tai muuten laillisesti paikkansa konserttiin saaneella, on loukkaamaton oikeus nauttia musiikista juuri sillä tavalla kuin haluaa. Tanssiminen on kivaa ja kivannäköistä, paitsi lavan edessä muilta näkyvyyden peittäen, mutta jos joku istuu hiljaa paikallaan ja saa sillä tavalla musiikista parhaan mahdollisen tyydytyksen, niin siihen ei ole kenelläkään mitään sanomista. Tämä kommentti siksi, että olen viime aikoina parikin kertaa törmännyt mielipiteeseen, että rauhallisesti musiikista nauttiminen olisi jotenkin vähäarvoisempaa kuin reilummin musiikkiin eläytyminen. Ei ole ja älkää ainakaan minulle tulko enää tällaista suvaitsemattomuutta itsehyväisesti tarjoilemaan.

Tack så mycket Greta, Stella och Sunniva. Kiitokset myös Mäkisen Jukalle ja Blueslovers ry:lle järjestämisestä, Savisaaren Simolle ammattitaitoisesta miksauksesta ja Heidille, Lasselle ja koko muulle Kiven hienolle porukalle huollosta ja huolenpidosta.

Ensi torstaina eli 11.10. Down Home Kivessä rävähtää sitten oikein kunnolla, kun lavalle ryykää Million Dollar Tones. Peräti kahdeksanhenkinen porukka pistää takuuvarmasti tyrät rytkymään vauhdikkaalla rokkenrollillaan ja rytmibluussillaan. Be there or be square!

Blogissa vain osa illan kuvista, kaikki kuvat ja isompina TÄÄLLÄ.

Teksti ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

Jo' Buddy One Man Band ja Dr. Feelgood Klubilla 13.9.2018

Uudet ja entistä sävähdyttämämmät kokemukset ovat tänä päivänä SE juttu, oli kyse sitten matkustamisesta, ruoasta tai vaikkapa monista eri kulttuurin muodoista. Pääasia tuntuu olevan, että aina pitää saada lisää, enemmän, värikkäämpää. Tämä on tietysti osittain ihmisen perusluonteeseenkin kirjoitettua. Eihän edistystä sen kummemmin yksilön kuin yhteiskunnallisellakaan tasolla muuten tapahtuisi, mutta kyllä tällaisessa suhtautumisessa elämiseen ja kokemuksiin on myös markkinamiehillä sormensa pelissä. Monesti ihmiselle olisi hyväksi hetki miettiä, että onko kaikki uusi aivan välttämätöntä, vai voisiko joskus olla tyytyväinen ihan siihen vanhaan ja koeteltuun. Kannattaisi ehkä katsoa välillä sivuilleen ja taaksekin ja huomata, että jotkut asiat on aikaisemmin osattu ja osataan nytkin aivan riittävän hyvin ja antaa itselleen lupa nauttia uusien kokemusten lisäksi myös jostain tutusta ja hyväksi havaitusta. Pyörä toimii edelleenkin.

Tällaisia mietteitä kirvoitti viikko sitten Klubilla järjestetty musiikillinen illanvietto, jossa paikalle saapuneita yleisön edustajia viihdyttivät Jo' Buddy One Man Band ja Dr. Feelgood. Kummankaan esiintyjän musiikki ei todellakaan ole eilen keksittyä, mutta perhanan hyvin se vaan toimii ja on vuonna 2018 edelleen erittäin relevanttia.

Illan aloitti Jo' Buddy, Suomussalmen lahja suomalaiselle juurimusiikille. Tällä kertaa ihan itsekseen esiintynyt Jo' groovasi niin kuin vain hän osaa yli kolmenkymmenen vuoden kokemuksella. Musiikissa oli riittävästi särmää ja se rullasi ja rollasi juurevasti. Kitara, laulu ja rytmiboksi muodostivat rootsin pyhän kolmiyhteisyyden. Setti koostui sekä miehen vanhemmasta että uudemmasta tuotannosta ja kaikki oli ennallaan, mikä on tässä tapauksessa tietysti aivan pirun hienoa. Mukavaa oli, että myös yleisö, josta suurimmalle osalle Jo' oli varmaankin tuntematon entuudestaan, selkeästi otti miehen musiikin avoimesti ja sydämellä vastaan ja viimeisenä soinut Elevator Boogie aiheutti jopa pienoista villiintymistä. Näin se hyvä sanoma leviää, mainio keikka.

Dr. Feelgoodin tuntevat tietysti ”kaikki”. Tämä jo vuonna 1971 perustettu rytmibluus/rokkenroll -yhtye jatkaa vahvan ja viihdyttävän musiikkinsa lähettiläänä vuodesta toiseen ympäri maailmaa, eikä ole harvinainen vieras Suomessakaan. Jäsenet ovat vuosien vieriessä vaihtuneet, mutta bändin musiikki ei ja tässäkin tapauksessa pysähtyneisyys osoittautuu siunaukseksi. Klubin lavalle nousivat Robert Kane laulu ja huuliharppu, Steve Walwyn kitara, P.H. Mitchell basso ja Kevin Morris rummut. Morris on ollut mukana peräti 80-luvun puolivälistä ja Kane yhtyeen tuoreimpana jäsenenä hänkin jo lähes kaksikymmentä vuotta. Dr. Feelgoodin musiikki on sitä kaikkein yksinkertaisinta rytmimusiikkia, mutta sen hyvin soittaminen ei ole lainkaan helppoa ja yksinkertaista. Musiikille täytyy antaa sielu ja sen nämä vanhat herrat todellakin osaavat. Bändin keikka oli oiva osoitus asialleen omistautumisesta ja se näkyi ja tuntui sekä lavalla että yleisön joukossa. Setissä soivat sekä vanhat Dr. Feelgood-standardit että rokkenrollin klassikot ja homma toimi kympin arvoisesti.

Joskus ja monestikin sitä haluaa kuunnella esimerkiksi vapaata jazzia tai vaikkapa Luigi Cherubinin huikeata Requiemia ja vaikka mitä uutta ja vanhaa musiikkia, mutta kyllä välillä kaikista turhista koristeluista riisuttu rokki ja muu juurimusiikki, varsinkin elävänä, on parasta ravintoa ihmisen sielulle.

Kiitokset esiintyjille, Pevelle totutun korkeatasoisesta miksauksesta ja koko Klubin mainiolle porukalle. Valomies ei muita värejä kuin punaisen tällä kertaa paletistaan löytänyt, mutta tultiinhan silläkin toimeen.

Blogissa vain osa illan valokuvista. Kaikki kuvat löytyvät TÄÄLTÄ.

Teksti ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

Billy T Band Down Home Kivessä 6.9.2018

Ihmisen, kuten kaikkien muidenkin eliöiden, elämä jaksottuu erilaisiin vaiheisiin. Suomessa yksi jokaisen elämään vaikuttava rytmi muodostuu vuodenajoista. Historiallisesti ihmissuvun taipaleeseen sisältyvät erilaisten mineraalien ja metallien mukaan nimetyt kaudet. Tällä hetkellä olemme juuri jättäneet taaksemme kesän ja sen laiskanpulskean ollostelun ja syksy on vihdoinkin saapunut. Pirkanmaalaisille juurimusiikkiharrastajille syksy tarkoittaa muiden ilojen ohella myös Jukka Mäkisen ja Blueslovers ry:n vetämän Down Home Kivi -klubin uuden lukukauden alkua.

Tervetuloa siis tuoreelle ja herkulliselle Kivikaudelle, jonka avasi Kulttuuriravintola Kivessä viime torstaina norjalaisyhdysvaltalainen Billy T Band. Orkesterissa musisoivat William ”Bill” Troiani basso ja laulu, Ian F. Johannessen kitara, Håkon Høye kitara ja taustalaulu ja Henrik Maarud rummut ja taustalaulu. Yhtyeen nokkamies Troiani syntyi New Yorkissa ja muutti Osloon vuonna 1997. Hän on musiikkiuransa aikana soittanut muiden muassa 12 vuotta Eddie Kirklandin kanssa ja Tom Russell Bandissa 10 vuotta. Näiden lisäksi Troiani on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Lightnin' Hopkinsin ja Nanci Griffithin kanssa. Yhtyeen norjalaisjäsenet ovat hekin kouliintuneita juurimuusikoita ja Billy T Bandin pitkään jatkunut olemassaolo kuuluu selkeästi yhtyeen saumattomassa ja tiukassa yhteissoitossa.

Kvartetin, perinteisesti kahteen settiin jaettu, runsaan puolitoista tuntia kestänyt keikka piti sisällään varsin monipuolisen kattauksen bluesia, rokkenrollia, kantria, soulia ja muutaman genren rajoillakin kiikkuvan kappaleen. Omien kappaleidensa, lähinnä Troianin ja Høyen käsialaa, lisäksi bändin keikkarepertuaariin kuului virkistävän omaperäisesti valittuja lainakappaleita, joista eritoten ensimmäisen setin lopuksi kuultu Johnny Hortonin I'm Coming Home jäi mieleen vetona, joka pisti jäykimmätkin bluesänkyrät svengailemaan, no ainakin päänsisäisesti. Kappale oli kitaristien juhlaa ja varsinkin Johannessenin revitykset olivat kertakaikkisen riemukkaita.

Nelikon jokainen jäsen hoiti tonttinsa moitteettomasti ja kuten jo aiemmin mainitsin, myös bändinä homma toimi erittäin, erittäin hyvin. Soitto kulki luonnikkaasti, oli kyse sitten keskitempoisesta groovailusta tai railakkaasta rokkenrollista ja kun vielä ohjelmistokin oli ajatuksella koottu, niin mikäs siinä oli nautiskellessa Kiven salin täyttäneiden musiikin rakastajien keskellä. Keikan jälkeen kuulin monelta taholta kommentteja tyyliin, ”helvetin kova bändi” ja ”olipa tosi kivaa” ja eipä tässä muuta voi yhtyä näihin mielipiteisiin, mainio aloitus uudelle Kivikaudelle!

Videot:

Gone

I'm Coming Home

Don't You Mess With My Money

Trying To Live My Life Without You Baby

Ordinary Girl

Tusen takk Bill,  Håkon, Ian og Henrik! Kiitokset myös Savisaaren Simolle huippumiksauksesta, Jukalle ja Bluesinrakastajille järjestämisestä ja Kiven iskurityöläisille huollosta ja huolenpidosta.

Seuraavan kerran kokoonnutaan Kivikauden merkeissä torstaina 27.9. ja silloin onkin luvassa jotain aivan muuta. Greta, Stella ja Sunniva Bondesson eli maailman paras tyttöbändi Baskery suoraan Vittulajänkältä, näin minulle ainakin kerrottiin, tulee ja räjäyttää Kiven. Tosin bändi toimii nykyään Los Angelesista käsin ja on esiintynyt muiden muassa Brian Setzerin ja Robbie Williamsin kanssa samoilla areenoilla. Luvassa on mud-countrya, banjo-punkia ja vaikka mitä. Jos tämän jätät väliin, olet todellakin neliö. Ilta tullaan takuuvarmasti myymään loppuun nopeasti, joten nyt on parempi toimia vikkelästi, koska ovelta käännyttäminen ja pitkäkestoinen harmittelu ei todellakaan tee terveydellesi hyvää. Ennakkolippuja voi varailla TÄÄLTÄ.

Blogin yhteydessä vain osa valokuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ.

Näin joulun taas uhatessa aivan nurkan takana muistutettakoon, että Down Home Kiven historiikkia, ”Bluesia Kiven Sisässä – Down Home Kivi 10 vuotta”, on vielä jäljellä jokunen kappale ja 25 euron nimellisellä korvauksella tämä 50 keikkaa ja lähes kaksisataa valokuvaa sisällään pitävä teos löytää tiensä sinun ja kaverisikin, sukulaisista nyt puhumattakaan, kirjahyllyyn. Kirjaa voi ostaa Down Home Kivi -illoissa Bluesloversien edustajalta. Sitä löytyy myös Kulttuuriravintola Kivestä, Ravintola Telakalta ja Kitarakuusta ja helsinkiläiset voivat tiedustella kirjaa Lasolan Maijulta.

Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com