torstai 2. toukokuuta 2019

Little Victor & Down Home Kings Down Home Kivessä 25.4.2019


Lähes kymmenen vuotta sitten Memphiksen villimies Little Victor vieraili viimeksi Tampereella paikallisia bluesin rakastajia viihdyttämässä. Silloin blues soi Telakalla, joten viime torstain vierailu Kiveen oli Victorin neitsytkeikka Down Home Kivi -klubilla. Miestä säestävä Down Home Kings soitti samalla kokoonpanolla kuin vuosikymmen sitten - Jo' Buddy kitarassa, Jaska "Talonmies" Prepula bassoissa ja Tyko "Down Home King III" Haapala rummuissa.

Mitään yllätyksiä Little Victorin tuotantoon aiemmin tutustuneille ei keikka tarjonnut. Olipahan vain tuhti paketti tiukasti asiassa pysyvää syvän sinistä musiikkia hienojen muusikoiden hienosti esittämänä. Victorilla ei ollut mukana omaa kitaraansa, eikä Jo' Buddylta lainattu punainen soinut niin puhtaasti kuin hän olisi halunnut, mutta tästä huolimatta miehen soitto, varsinkin rouheat slideosuudet, oli herkullisen täyteläistä. Juke Jointia ja Down Homea raaimmillaan ja jyhkeimmillään. Myös vokaaleista Victor selviytyi aivan kunnialla, vaikka jonkinlainen matkaväsymys hieman tuntuikin painavan miestä. Huuliharppuakin Victor soitti muutamassa kappaleessa ja vaikkei hän nyt mikään suuri taituri olekaan, niin ihan mallikkaasti myös se sujui.
Jo' Buddy sai mukavasti tilaa sooloilla ja mies olikin varsin kovassa vauhdissa. Puoliakustinen soi upeasti ja rokkaavimmissa kappaleissa Jo' intoutui revittelemään oikeinkin reippaasti. Säestysosuudet Jo' hoiti viimeisen päälle tyylikkäästi ja tiukalla otteella.
Jaskan ja Tykon soitosta ei tietenkään löytynyt moitteen sijaa. Kuinka voisikaan, kun asialla olivat tämän kaliiberin miehet. Soitto kulki ja groovasi täyden kympin arvoisesti.

Down Home Kivi oli jälleen kerran huomattavan miellyttävä ja runsaat kaksi tuntia reilua bluesia ja boogieta ystävien seurassa ei ollut lainkaan hullumpi tapa viettää torstai-iltaa

Thank you very much Victor! Kiitos Jussi, Jaska ja Tyko! Kiitoksen ansaitsevat myös Jukka Mäkinen ja Blueslovers ry. klubin järjestämisestä, Simo Savisaari ykkösluokan miksauksesta ja Heidi ja kaikki muut Kiven ihanat työläiset huolenpidostanne, respect!

Ensi viikolla on sitten peräti kaksi Blueslovers-tapahtumaa. Tiistaina 7.5. Jo' Buddy pitää workshopin Sampolan kirjastossa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja se alkaa kello 18.00. Torstaina 9.5. on kevään toiseksi viimeinen Down Home Kivi. Lavan ottaa haltuunsa yksi suomalaisen juurimusiikin arvostetuimmista muusikoista, Baby Boy Varhama suoraan Lahdesta bluesia, jazzia ja kantria yhdistelevän The Okie Boys -yhtyeensä kanssa. Luvassa on vauhdikas ja hyväntuulinen ilta. Itkubluesia ei kuulla, vaan nyt pidetään hauskaa! Be there or be square!

Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ.













Teksti ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti