torstai 15. joulukuuta 2022

The Gin Mill Trio ja KallaBlöös Down Home Kivessä 8.12.2022.

 

Kun puhutaan musiikista, tai itse asiassa mistä tahansa asiasta elämässä, on monipuolisuus ja vaihtelu se kuuluisa suola, jolle kaikki maukkaus ja maistuvuus perustuu. Olen monesti jo aiemminkin kirjoittanut tästä asiasta, mutta kerta kiellon päälle eli yksi Down Home Kivi -bluesklubin parhaista puolista on sen kiitettävän monipuolinen anti juurimusiikin saralla. Blues ei ole sitä taikka tätä, vaan se on sekä sitä että tätä.

Erinomainen esimerkki tästä monimuotoisuudesta oli viime torstaina vietetty syyslukukauden viimeinen istunto Kulttuuriravintola Kivessä. Kyseessä oli niin sanottu Double Whammy Night eli pirkanmaalaisille musiikin ystäville oli tarjolla kaksi kokoonpanoa ja mikä ilahduttavinta, toisistaan täysin poikkeavia sinisävelten käsittelijöitä.

Ensimmäisen puoliajan musiikista vastasi The Gin Mill Trio, Petteri Karkkila laulu ja cocktailrummut, Eero Vaajoensuu kitara ja Mika Liikari kontrabasso. Hyvin monipuolisesta, sekä omasta että lainatusta, materiaalista koostunut setti oli mainio näyte siitä, kuinka hyvinkin tunnettujen mestareiden, kuten esimerkiksi Bo Diddley, Lightning Slim ja Howlin' Wolf, musiikista löytyy uusia ulottuvuuksia kunhan asiaan paneudutaan ennakkoluulottomasti ja suurella sydämellä. Erityisesti bändin setissä allekirjoittanutta ilahduttivat vauhdikkaiden menopalojen joukkoon sijoitetut pari mainion rentoa jazz-tyylittelyä. The Gin Mill Trio ei todellakaan ole vain se yksi blues-bändi muiden joukossa, vaan omaa linjaansa johdonmukaisesti noudattava yhtye, jonkalaisia soisi olevan enemmänkin niin juuri- kuin muussakin musiikissa. Mainio keikka!

Settien välissä oli vuorossa vuoden 2022 Jemma-palkinnon jako, mutta onnettomien sattumien johdosta eivät paikan päälle olleet päässeet sen kummemmin palkittu kuin palkintokaan, joten juhlamenot rajoittuivat BluesLoversien puheenjohtaja Timo Haapasen lukemaan Marko Ahon tekstiin palkinnonsaajan meriiteistä. Vuoden 2022 Jemma-palkinnon saaja on pitkän linjan bluesmuusikko, bändi(e)n johtaja ja huuliharpun mestari Helge Tallqvist. Onneksi olkoon, oikeaan osoitteeseen meni!

Jos ensimmäisellä puoliajalla yleisöä vietiin tyylikkäällä svengillä aina juurevan musiikin juurille asti, niin illan pisti sitten pakettiin aivan erilainen akti.

KallaBlöös on yhtye, jonka juuret ovat Raumalla, vaikka nykyään trion jäsenistä vain rumpali Vilho Voutilainen asuu edelleen siellä. Bändin kitaristi, laulaja ja käsittääkseni musiikin pääasiallinen tekijä Jere Kalla vaikuttaa Tampereella ja basisti Mikael Alakruuvi on ajautunut Turkuun.

Merkille pantavaa yhtyeen musiikissa on sen sataprosenttinen omavaraisuus, mikä on aina kunnioitettavaa. Musiikillisia vaikutteita ovat Jere ja bändi ottaneet 60- ja 70-luvun bluesvaikutteista rokkia esittäneiltä yhtyeiltä. Selkeästi KallaBlöösin musiikkiin vaikuttaneista nimistä voisi mainita esimerkiksi sellaiset suuruudet kuin Cream, Free, Ten Years After ja Rory Gallagher. Ei ollenkaan huonoja esikuvia! Bluesrock oli siis johtotähti ja kyllähän se komeasti soikin. Kitarasoolot olivat täyttä asiaa, Jeren laulu asiaankuuluvan raakaa ja meininki muutenkin sopiva sekoitus rankkaa bluessävytteistä rokkia ja hengähdystaukoja yleisölle tarjonneita rauhallisempia tunnelmointituokioita. Mainio keikka!

Illan miksauksesta vastasi Jussu ja lopputulos oli parasta A-luokkaa, kiitos!

Kiitos ja kumarrus Petteri, Eero, Mika, Jere, Mikael ja Vilho. Kiitoksen ansaitsevat tästä illasta ja koko syksystä myös Jukka Mäkinen buukkauksista, Blueslovers käytännön järjestelyista ja tietenkin erityisesti Heidi, Teemu ja koko Kiven muu ihana henkilökunta huollosta ja huolenpidosta!


Videot:


The Gin Mill Trio - Atomic Cocktail


The Gin Mill Trio - I Feel Like Steppin' Out


The Gin Mill Trio - Star Bootlegger


The Gin Mill Trio - Maggie Campbell Blues


KallaBlöös - Honey Bee


KallaBlöös - I Know (Yeah)


KallaBlöös - Oh Lord


KallaBlöös - That Won't Do


Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ ja TÄÄLLÄ.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti